Tryonissa varaudutaan myrskyn tuloon
13.9.2018
Tryonin MM-kilpailujen järjestäjät ovat tehneet tarkat suunnitelmat siitä, miten toimitaan, jos myrsky iskee odotettua kovemmin.

Tryonissa on nähty jo tähän asti sade- ja ukkoskuuroja, mutta pahempaa lienee tulossa. Kuva: Tuula Pursiainen.
Tryonissa varaudutaan myrskyyn
Ratsastuksen MM-kilpailuissa varaudutaan Florence-hurrikaanin saapumiseen. Järjestäjät ovat tehneet suunnitelmia sen varalle, että myrsky osuisi kohtalokkaasti kilpailupaikalle.
- Tämän hetken tiedon mukaan myrsky saapuu tänne sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ja ehkä vielä tiistaina sataa runsaasti, kertoo Aki Ylänne, joka on Suomen joukkueen johtajana paikalla.
- Tuulen on arvioitu yltyvän puuskissa niin voimakkaaksi, että kaikki alueen teltat pitää tyhjentää. Rakennusten pitäisi kuitenkin kestää huomattavasti voimakkaampaakin tuulta. Kilpailualueen tallit ovat aiempien hurrikaanien aikana toimineet alueen hevosten turvapaikkana, joten niiden uskotaan selviävän hyvin tämänkertaisesta myrskystä.
- Tällä hetkellä aurinko paistaa ja on erittäin lämmintä, mutta tilannetta seurataan koko ajan ja järjestäjä pitää meidät ajan tasalla.
- Hevosten paluulentoihin voi tulla muutoksia, jos sääolot muuttuvat kovin hankaliksi, Ylänne muistuttaa.
Lisätietoja: www.tryon2018.com

Suomen parajoukkue palaverissa. Oikealla joukkueenjohtaja Tanja Takkula.
Uutiset
- 1.5.2026Vakava ratsastusonnettomuus Ypäjällä
- 30.4.2026Tilannekatsaus Ratsastajainliiton taloustarkastuksen etenemisestä 30.4.2026
- 30.4.2026Horse & Rider Amatöörisarja käynnistyy viikonloppuna – sarjavoittajalle luvassa upea palkinto
- 28.4.2026Hevosmieliset päättäjät vastasivat kutsuun tulla tutustumaan lajiin
- 25.4.2026Terttu Peltonen Vuoden Kavionjälki tunnustuksen saaja
- 25.4.2026Kyra Kyrklund pistää hyvän kiertämään – merkittävä tuki Jonna Aaltoselle
- 23.4.2026Ruoste jälleen erinomaiseen tulokseen – neljäs Hagenin GP Specialissa
- 23.4.2026SRL Hevoset-messuilla 25.-26.4.
- 22.4.2026Ratsastajainliitto mukana Lapsimessuilla 24.-26.4.
- 22.4.2026Ratsastajainliiton tilannekatsaus 22.4.2026