U25-joukkue kymmenes Hagenin Euroopan mestaruuksissa

8.9.2021

Keskiviikkona kilpailtiin nuorten alle 25-vuotiaiden Euroopan mestaruuksista joukkuekilpailussa. Suomen joukkueen kaksi viimeistä ratsukkoa, Lotta Luomajärvi ja Windsor V ja ankkuri Anna Tallberg ja Grevens Zorro suorittivat Inter II -ratansa omalla tasollaan. Tanskassa suomalaisen Mikaela Fabricius Bjerren luona pitkään valmentautunut Tallberg sai tuloksen 65,323 prosenttia ja Luomajärvi 65,324 prosenttia.

EM-kilpailujen ensikertalainen Lotta Luomajärvi ja Windsor V. Kuva Hanna Heinonen.

 

Suomen joukkueen lopputulos 195,912 pistettä riitti kymmenenteen sijaan. Kaksitoista joukkuetta osallistui U25-joukkuekilpailuun. Saksa voitti kultaa myös U25-tasolla, Alankomaat hopeaa ja Ruotsi hienosti pronssia.

Ensimmäistä kertaa EM-kilpailuihin osallistuva Luomajärvi oli erittäin iloinen joukkuepaikastaan.

”Täällä on niin hienot puitteet ja kilpailut. Olen todella otettu, että saan kilpailla täällä. Rata oli hyvä kokonaisuus ja suoritin omalla tasollani, mitä olen kisoissa tätä ennen tehnyt. Vähän suoritukseen mahtui pieniä virheitä, kuten kootussa käynnissä.”

Normaalistikin hyvään laukkaohjelmaansa Luomajärvi on tyytyväinen. U25 Grand Prix kilpaillaan kahtena päivänä, perjantaina ja lauantaina. ”Huomenna vielä treenaamme niitä asioita, mitkä tänään eivät sujuneet. Yritetään niitä ainakin Grand Prix´ssa parantaa”, Luomajärvi toteaa iloisena.

Ensimmäisenä päivänä Suomen joukkueesta radalla nähtiin ensikertalainen Nora Svensk ja Lammehaven´s Zadin ja viimeistä vuottaan U25-tasolla kilpaileva Susanna Therman ja Dragonheart. Svensk piti päänsä kylmänä ja teki tasaisen varman suorituksen ilman suurempia virheitä. Ratsukon tulos oli 65,265 prosenttia. Ratsukko on noussut vasta viime syksynä Inter I -tasolla, ja Hagen oli hevosen toinen kansainvälinen koitos.

Therman starttasi kolmansissa EM-kilpailuissaan. Valmistautuminen kesän kilpailukauteen oli haastava, koska hevonen sairastui keväällä borreliosvirukseen. Ratsukko sai tulokseksi 64,441 prosenttia.

 

Anna Tallberg ja Grevens Zorro. Kuva Kati Hurme.

 

Suomen joukkueet
Avoin

Stella Hagelstam, Helsinki – Sangraal, omistaja Shutri Vora
Emma Kanerva, Saksa – Greek Air, omistajat Emma Kanerva ja Gert Saborowski
Henri Ruoste, Saksa – Kontestro DB, omistajat Conquestrean JEA, Equeco GmbH ja Henri Ruoste
Mikaela Soratie, Iso-Britannia – Hot Casanova, omistaja Katja Kuistila
Joukkueenjohtaja Elisabet Ehrnrooth
Valmentaja Rien van der Schaft
Eläinlääkäri Eamon McLaughlin

U25-ratsukot
Lotta Luomajärvi, 22, Kirkkonummi – Windsor V, omistaja Anu Karinen
Nora Svensk, 22, Turku – Lammehaven´s Zadin, omistajat Pia ja Ari Svensk
Anna Tallberg, 25, Charlottenlund, Tanska – Grevens Zorro, omistajat Nissala Oy, Ritva ja Tero Vähäkylä
Susanna Therman, 25, Porvoo – Dragonheart, omistaja Susanna Therman
Joukkueenjohtaja Janne Bergh
Valmentaja Marko Björs valmentaja 

Kouluratsastustulokset 8.9. Hagen, Saksa
U25 joukkuekilpailu, henkilökohtaiset tulokset, Inter II
1) Semmieke Rothenberger / Flanell, GER 77,059%, 2) Raphael Netz / Elastico, GER 75,206%, 3) Jessica Poelman / Chocolate Cookie R.D.P., NED 73,706%,… 34) Anna Tallberg / Grevens Zorro, FIN 65,323%, 34) Lotta Luomajärvi / Windsor V, FIN 65,324%, 36) Nora Svensk / Lammehaven´s Zadin, FIN 65,265%,… 40) Susanna Therman / Dragonheart, FIN 64,441%

Täydet tulokset: https://www.longinestiming.com/equestrian/2021/fei-dressage-european-championship-2021-hagen-a-tw/resultlist_D05.html

U25 joukkuekilpailu, lähti 12 maata
Kultaa Saksa 225,206%
Hopeaa Alankomaat 218,000%
Pronssia Ruotsi 207,264%
… 10) Suomi 195,912%

Täydet tulokset: https://www.longinestiming.com/equestrian/2021/fei-dressage-european-championship-2021-hagen-a-tw/resultlist_D05T.html
 

 

Ohjelma
9.9. Klo 18.00 Grand Prix Special – kilpailu 30 parhaalle, henkilökohtaiset mitalit
                          Klo 18.00 Mikaela Soratie ja Hot Casanova
                          Klo 18.30 Emma Kanerva ja Greek Air
                          Klo 21.00 Henri Ruoste ja Kontestro Db

10.9. Klo 9.00 Grand Prix, osa A – U25 henkilökohtainen kilpailu
11.9. Klo 9.00 Grand Prix, osa B – U25 henkilökohtainen kilpailu, henkilökohtaiset mitalit
        
 Klo 14.00 Grand Prix vapaaohjelma musiikilla – henkilökohtainen kilpailu 15 parhaalle, henkilökohtaiset mitalit
12.9. Klo 10.00 Grand Prix vapaaohjelma – U25 henkilökohtainen kilpailu 18 parhaalle, henkilökohtaiset mitalit

Tapahtuman nettisivu: https://psi-events.de/en/
Lähtölistat ja tulokset: LINKKI
Kilpailu seurattavissa maksullisella nettistriimillä: https://www.clipmyhorse.tv/en_EU/onair

YLE lähettää TV2 lauantaina 11.9. klo 16.00 Grand Prix vapaaohjelman musiikilla. Selostus Inka Henelius.