Uuden Pohjola-sarjan estefinaali kilpaillaan viikonloppuna Ypäjällä

16.9.2021

Tänä kesänä käynnistyneet uudet kansalliset este- ja kouluratsastuksen sarjakilpailut on suunnattu kaikille ratsastajille, jotka haluavat kilpailla ja kehittyä. Pohjola Vakuutuksen tukemissa sarjakilpailuissa on edetty laajalta pohjalta ja eri tasoilta kohti menestystä. Pohjola-sarjat ovat tarjonneet kaikille kansallisen tason ratsukoille mahdollisuuden kilpailla parhaissa puitteissa, ja menestyneille hyvät palkintorahat. Osakilpailuissa on nähty koko ikäryhmiemme kirjo, ja kansallisella tasolla aloittelevista ratsukoista maamme kärkipareihin.

Pipsa Koski ja A Brok voittivat Power Parkin osakilpailun ja lähtevät sarjakärkenä Ypäjän finaaliin. Kuva Tuulia Nelimarkka.

 

Tänä viikonloppuna on ensimmäisen finaalin vuoro. Esteratsastuksen Pohjola Grand Prix -sarjojen finaalit kilpaillaan viikonloppuna Ypäjän Hevosopiston Juhlakentällä. Paikalla ovat kaikki viidessä sarjassa menestyneet kärkiratsukot, hurmaavista, sporttisista suomenhevosista ja 115 cm luokkien ratsukoista aina maamme kärkiratsukoihin 145 cm Pohjola Grand Prix´ssa.

Johanna Talvio ja New Yorker T. Kuva Heidi Lammi.

 

Pipsa Koski viimeisenä Pohjola Grand Prix radalle

Vasta 20-vuotias Pipsa Koski voitti Pohjola Grand Prix sarjan pisteen erolla Petra Heikkiseen. Hämeenlinnassa nykyään asuva Koski voitti viimeisen osakilpailun Power Parkissa. Johanna Talvio oli pisteissä kolmantena. Finaaliluokassa kaikki starttaavat samalta viivalta, mutta lähtöjärjestys on sarjapisteiden käännetty paremmuusjärjestys. Näin viimeisenä starttaava Koski luottaa finaalissa hevoseensa A Brokiin. Heikkinen lähtee kilpailuun Q And Q DK Z:lla ja Talvio New Yorker T:llä.

”Lähden tekemään omaa parasta suoritusta. En ota turhia paineita siitä, että vastassa on kokeneita ratsukoita. A Brok on ihan hyvässä kisakunnossa. Se on ollut todella hyvässä vireessä koko kauden”, Pipsa Koski kertoo ennakkoon.

Ypäjän osakilpailun voittaja Sanna Backlund lähtee finaaliin Elanolla. Ainon ykkönen, PM-hopeamitalisti ja joukkuekultamitalisti Janna Jensen lähtee kisaan Julie vd Verbindingshoevella. Luokassa lähtee 18 ratsukkoa, joilla kaikilla on mahdollisuus voittaa 5000 euron ykköspalkinto.

”Olen pitänyt sarjasta. Olemme päässeet kilpailemaan hyvissä puitteissa ja palkintorahat ovat hyvät”, Koski tuumaa.  

 

Sanna Backlund ja Isabella HX. Kuva Heidi Lammi.

 

Nuoret haastavat Sanna Backlundin Pohjola Silver GP:ssa

Pohjola Silver Grand Prix´n sarjan menestynein oli Sanna Backlund, joka on valinnut 135-tason finaaliin Isabella HX:n. Sarjan kakkonen ja Ypäjän avauskilpailun voittaja Daniela Simola ei ole mukana Vodka Starilla finaalissa. Power Parkin ykkönen Teresita Bremer, 20 ratsasti voittoon pitkäaikaisella kisakumppanillaan Caralilla, joka jäi kilpailun jälkeen eläkkeelle. Ratsukko on voittanut myös mm. nuorten Suomen mestaruuden vuonna 2020. Ypäjän finaaliin Bremer lähtee Huupie Donjalla.

Pipsa Koski lähtee tässä luokassa Iprimerolla. Salolainen 20-vuotias nuorten SM-hopeamitalisti Jasmin Engbolm on valinnut luokkaan Chapin. Petra Heikkinen on mukana kisassa Hurbylla. Luokaan on ilmoittautunut 29 ratsukkoa. Finaalin voittajalle on luvassa 2000 euron palkinto.

 

Jone Illi ja Eolita L. Kuva Tuulia Nelimarkka.

 

Jone Illi ennakkosuosikkina Pohjola Bronze Grand Prix´ssa

Myrkkyläinen Jone Illi, 14, on tällä kaudella ratsastanut lapsiratsastajien EM-finaaliin, voittanut PM-pronssia ja junioreiden Suomen mestaruuden. Hän on voittanut molemmat osallistumistaan Pohjola Bronze Grand Prix -osakilpailuistaan, Ypäjällä ja Power Parkissa. Hän lähtee finaaliin ykköshevosellaan Eolita L:llä ja tavoittelee ykköspalkintoa ja 2000 euroa. Kilpailu 125 cm Grand Prix´n voitosta tulee varmasti olemaan kova, kun Illi saa vastaansa mm. Nelli Pajuharjun Spiccato Q:lla, Veera Pukkilan Villbeatyoulla, Elena Merivirran Gon Charlesilla ja Janina Kvarnströmin Heather Novalla. Luokkaan on ilmoittautunut 30 ratsukkoa.

 

Mathilda Simola ja For Fun TF. Kuva Heidi Lammi.

 

Pohjola Small Grand Prix

Toinen Simolan perheen tyttäristä, Mathilda, on vasta 13 vuotta. Hän voitti ponilla For Fun TF Ainon osakilpailun. Ratsukko on myös ponien Suomen mestari ja PM-kilpailujen viides. Pohjola-sarjan kakkonen on turkulainen Venla Suoraniemi, 14, joka sijoittui toiseksi Ypäjällä. Hänen ratsunaan on Q-Evannah Z.

Sarjassa kolmantena on hyvinkääläinen Ella Nuuttila, 13, joka lähtee finaaliin ponillaan Sunhill Star. Ratsukko voitti kauden avauskilpailun Ypäjällä. Ratsukko oli kymmenes Ypäjän PM-kilpailuissa. Espoolainen 13-vuotias Veera Salminen pokkasi kesällä kaksi SM-mitalia. Kultaa pikkuponeissa ja hopeaa poneissa. Salminen on valinnut kisaan Nero van de Bucxtalen. Luokkaan osallistuu 32 ratsukkoa ja voittajalle on luvassa 1000 euroa.
 

Liisa Sassi-Päkkilä ja Äänenkantaja. Kuva Hanna Heinonen.

 

Pohjola Finnhorse Grand Prix – hurmaavat suomenhevoset

Ypäjän finaalin todennäköisesti sykähdyttävin luokka on suomenhevosten oma Grand Prix luokka – Pohjola Finnhorse Grand Prix. Se hypätään 100 cm tasolla. Sarjaa ovat hallinneet Marja Tetri-Rantanen ja Niisun Nestori ja Liisa Sassi-Päkkilä ja Äänenkantaja. Tetri-Rantanen on voittanut Ainossa ja Power Parkissa ja Sassi-Päkkilä Ypäjällä. Sarjassa kolmantena on tasaisen varmasti menestynyt Esma Haddas ja Dexter ja neljäntenä Ypäjän kakkonen ja Ainon kolmonen Linnea Haukilehto ja Hilkun Ruusu. Luokkaan on ilmoittautunut 10 ratsukkoa, ja voittaja pokkaa Ypäjällä 1000 euroa.
 

Marja Tetri-Rantanen ja Niisun Nestori. Kuva Heidi Lammi.

 

Finaaliluokat lauantaina ja sunnuntaina

Ypäjän Hevosopiston ja Ratsastajainliiton järjestämä finaali alkaa perjantaina 17.9. Lauantaina hypätään klo 11.00 Pohjola Small Grand Prix 115 cm, perusrata ja uusinta ja klo 13.00 Pohjola Bronze Grand Prix 125 cm, perusrata ja uusinta. Sunnuntaina ovat vuorossa Pohjola Finnhorse Grand Prix, 100 cm klo 11.50 alkaen, Pohjola Grand Prix, 145 cm, kaksi kierrosta klo 13.15 ja Pohjola Silver Grand Prix, 135 cm klo 15.30 alkaen. Ratamestarina Ypäjällä toimii Johanna Mikkola.

 

Ella Nuutila ja Sunhill Star. Kuva Hanna Heinonen.


 

Yleisöllä on tapahtumaan vapaa pääsy, mutta mahdollisten tartunnanjäljitysten vuoksi yleisöä pyydetään lunastamaan ilmainen pääsylippu. Ilmoittaudu täällä: https://events.liveto.io/events/pohjola-gp-finaali-2021 Kilpailupaikan osoite on Kartanonkyläntie 6, 32100 Ypäjä.

Kilpailua voi myös seurata suorana ilmaiselta Haven Live -kanavalta: https://www.haven.fi/live/

Lähtölistat ja tulokset: https://online.equipe.com/fi/competitions/43554

 

 

Esteratsastuksen Pohjola Grand Prix -sarjassa kausi alkoi kouluratsastuksen kanssa samana viikonloppuna Ypäjän Hevosopistolla 11.-13. kesäkuuta. Seuraavaksi kilpailtiin Ratsastuskeskus Ainossa, Järvenpäässä 16.-18. heinäkuuta ja Power Park Horse Show´ssa Härmässä 25.-29. elokuuta. Ensi vuonna 2022 finaalin parhaat saavat paikan Helsinki International Horse Show´hun. Tänä vuonna Helsinki Horse Show´ta ei koronarajoitusten vuoksi järjestetä.