Valtteri Gundersby aloittaa Suomen Ratsastajainliiton hallituksessa
29.12.2021
Klaukkalalainen oikeustieteen maisteri Valtteri Gundersby valittiin Suomen Ratsastajainliiton syyskokouksessa 21.11.2021 mukaan hallituksen jäseneksi kausille 2022-24. Gundersby valittiin vaalissa äänin 277. Gundersbyllä on vaalivaliokunnan esityksen mukaan hallitustyössä hyödyllistä oikeustieteen ja taloushallinnon osaamista. Lisäksi hänellä on laaja-alaista hevosalan kokemusta mm. kilparatsastajana, kilpailujen järjestäjänä ja talliyrittäjänä. Gundersby on pitkään ollut kiinnostunut liiton asioista, ja päätyi hakemaan hallituspaikkaa lähipiirin kannustamana.

“Olen aiempina vuosina seurannut liiton toimintaa aktiivisesti ja pitänyt erityisesti liittokokouksiin osallistumisesta, sillä niissä on konkreettisesti nähnyt, kuinka asioihin on mahdollista vaikuttaa. Minua on pitkään kiinnostanut asioihin vaikuttaminen ja päätösten teko, ja kun hallituksen paikka tuli hakuun, päädyin hakemaan sitä lähipiirin kannustamana”, Gundersby summaa.
“Hallituksessa vaikuttaa olevan tosi hyvä porukka kasassa, ja uskon että saamme tehtyä päätöksiä hyvällä hengellä. Nykyinen hallitus on puheenjohtaja Marjukka Mannisen johdolla päässyt hyvään vauhtiin. Itselläni on tavoitteena hallituskauden alussa päästä sisälle toimintaan, ja saattaa nyt käynnissä olevat projektit päätökseen yhdessä muun hallituksen kanssa. Asiakirjoihinkin olen jo päässyt tutustumaan, ja esimerkiksi liiton päivittyvä Hyvä hallintotapa-strategia on minulla parhaillaan työpöydällä kommentoitavana.”, Gundersby jatkaa.
Gundersby on neljännen sukupolven hevosmies, jonka ensituntuma hevosiin ovat olleet vaarin ravihevoset lapsena. Sittemmin ravurit ovat vaihtuneet vuokrahevosen myötä ratsuihin, ja Gundersby aloitti treenaamisen Jutan tallilla Tampereella. “Harrastin nuorena myös muita lajeja jopa SM-tasolle asti, mutta ratsastus vei lajeista lopulta voiton. Yhtenä merkittävänä tekijänä ratsastuksen valikoitumisessa on ollut ystäväni Hassan Iber, jonka kanssa treenaaminen pysyi mielekkäänä, kun pääsimme nuorina poikina kilvoittelemaan keskenämme”, Gundersby pohtii. Gundersby on kerryttänyt kokemusta muun muassa yksityistallin pyörittämisestä vuokratiloissa Tampereella sekä kengittäjän urasta, kunnes Helsinkiin muuton jälkeen Nurmijärveltä löytyi sopiva paikka omalle tallille. Nykyisin Gundersby tunnetaan Stall Solbackan pitämisen lisäksi kilparatsastajana. Päätyökseen Gundersby toimii juristina.
Gundersby aloittaa hallituksessa erovuorossa olleen Kari Kallosen tilalla. Suomen Ratsastajainliitto kiittää Kallosta hänen tekemästään työstä ja kuluneesta hallituskaudesta, sekä toivottaa menestystä tulevaisuuteen.
Uutiset
- 11.7.2025Nita Tolonen ja Keep Going hyvässä vireessä esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa Riesenbeckissä
- 11.7.2025Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut Riesenbeck – Suomi yhdeksäs junioreiden joukkuefinaalissa
- 10.7.2025Esteratsastuksen EM-kilpailut La Coruñassa – Annina Nordström ja Fuzhou ensimmäistä kertaa Euroopan mestaruuksissa
- 10.7.2025Anniina Kolun ja Ghanan ensimmäinen rata ratsastettuna Kronbergin kouluratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa
- 10.7.2025Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut Riesenbeck – toisen kilpailupäivän jälkeen Hugo Kogelnig ja Vermont kuudentena junioreissa
- 9.7.2025Junioreiden joukkueelta vahva aloitus esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa – Jone Illi kolmantena Celtas Quillianilla
- 8.7.2025Arvokilpailuratsu Supremo on vienyt jo neljä ratsastajaa kansainväliselle tasolle
- 7.7.2025Pohjola Tourin viimeinen osakilpailu ratsastetaan Suonenjoen Mansikkakarnevaaleilla
- 7.7.2025Kouluratsastuksen nuorten ja U25 ratsastajien EM-kilpailut Kronbergissä – Anniina Kolu mukana nuorissa ratsastajissa
- 7.7.2025Esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailut tällä viikolla – mukana yhdeksän suomalaisratsukkoa