Kouluratsastuksen SM - Vaurio tiukasti kiinni kultaan ensimmäisen osakilpailun jälkeen

12.8.2023

Kouluratsastuksen Suomen mestaruuskilpailuissa Nurmaalla kilpailtiin ensimmäiset osakilpailut. Seniorit esittivät Grand Prix´n, jonka voittoon ratsasti tuore Pohjoismaiden ja Baltian mestari Ville Vaurio ja G-Star tuloksella 70,696 prosenttia maksimipisteistä. Senioreiden ensimmäisessä osakilpailuissa toiseksi sijoittui hallitseva Suomen mestari Stella Hagelstam hevosella Gin Tonic prosentein 65,652. Kolmannen sijan itselleen nappasi kokenut arvokilpailukonkari ja kilparadoille tällä kaudella näyttävän paluun tehnyt Elisabet Ehrnrooth ja Macacho tuloksella 64,696 prosenttia.

Ville Vaurio ja G-Star, kuva Iita-Maria Ahtiainen

 

"Meillä on ollut muutama kisa, jossa energinen fiilis on puuttunut. Tänään sain ratsastaa vähän vähemmän, koska hevonen oli innostunut ja se oli hyvä." Vaurio kommentoi suoritustaan.

"Pari kämmiä siellä oli vaihdoissa ja siksakki oli aika hirveä, mutta enimmäkseen plussan puolella fiilis." Vaurio lisää. Sunnuntain finaalia Vaurio ei vielä ole ennättänyt miettiä, mutta aikoo illalla kääntää katseet toisen päivän suoritukseen.

Vuoden 2022 Suomen mestari Stella Hagelstam oli tyytyväinen hevoseen: "Rata oli ihan hyvä, vielä kun hevonen on minulle hieman uusi tuttavuus, eikä se ollut kisannut GP'tä ennen minulle tuloa." 

"Hevonen on saanut kivasti lisää voimaa. Radalla tuli yksi yllättävä rikko kun hevonen lähti alkutervehdyksen jälkeen laukkaan eikä suostunut tulemaan takaisin raviin." Hagelstam kertoo. "Paljon on vielä parannettavaa, mutta hevosessa on erittäin paljon laatua!" 

Kolmanneksi sijoittunut Elisabet Ehrnrooth on tyytyväinen päivän tulokseen: "Hevonen ei ole nyt hetkeen startannut ja se teki nyt hyvin siirtymät, sekä piaffet ja passagen paremmin kuin treeneissä kotona."

Ratsukon radalla tuli virheet laukanvaihdoissa joka toisella askeleella sekä siksak sulkutaivutuksessa, jotka laskivat hieman prosentteja. Ehrnrooth kertoo kuitenkin että kaikki on valmista sunnuntaiseen vapaaohjelmaan.

Sääntöjen mukaisesti finaaliin karsiutuvat kaksitoista parasta ratsukkoa, jotka saavuttavat yli 60 prosentin tuloksen ensimmäisestä osakilpailusta. Tänä vuonna finaaliin jatkavat kaikki osallistuneet ratsukot. Mestaruus ratkeaa kahden osakilpailun yhteenlasketusta prosenttimäärästä. Jos tulos on kahdella ratsukolla sama, ratkaisee finaaliluokan tulos.

Ikäryhmissä johtopaikan ottivat Pinja Järvinen ja Fahrenheit nuorissa, Mette Kauppila ja Shania junioreissa, Roosa Salo ja Sir Maximus Welshwarrior poniratsastajissa sekä Milka Kovalainen ja Damon lapsiratsastajissa.

 

Pinja Järvinen ja Fahrenheith, kuva Iita-Maria Ahtiainen

 

Sunnuntaina ratsukot esittävät vapaaohjelmansa musiikin säestyksellä. Tuomaristo arvioi suorituksissa teknisyyden lisäksi taiteellisuuden. 

 

Kansallinen kouluratsastus, Nurmaa 
Tulokset 12.8. 

Senioreiden Suomen mestaruus, 1. osakilpailu, Grand Prix. Lähti 9, sijoittui 3 
1) Ville Vaurio – G-Star, Dressage Team Travers ry, 70.696% 
2) Stella Hagelstam – Gin Tonic, Boen Ratsastajat ry, 65.652% 
3) Elisabet Ehrnrooth – Macacho, Helsingin Ratsastajat ry, 64.696% 
Täydet tulokset: LINKKI  

Nuorten ratsastajien Suomen mestaruus, 1. osakilpailu, Prix St Georges. Lähti 12, sijoittui 3 
1) Pinja Järvinen – Fahrenheit 44, Helsingin Ratsastajat ry, 66.412%, 
2) Martta Palola – Hottas Höjris, Korsholms Sportryttare ry, 65.824%
3) Veera Paloheimo – Wolle Wolkenstein, Hyvinkään Urheiluratsastajat ry, 65.500%
Täydet tulokset: LINKKI    

Junioreiden Suomen mestaruus, 1. osakilpailu, Vaativa B. Lähti 16, sijoittui 4. 
1) Mette Kauppila – Shania 37, Björkboda Dressage ry/rf, 70.788%  
2) Anniina Kolu – Ghana, Vesilahden seudun ratsastajat ry, 68.394% 
3) Mette Kauppila – Donna Lottchen, Björkboda Dressage ry/rf, 68.091% 
Täydet tulokset: LINKKI 

Lapsiratsastajien Suomen mestaruus, 1. osakilpailu, Helppo A. Lähti 4, sijoittui 1.  
1) Milka Kovalainen – Damon, Kanta-Hämeen Ratsastajat ry, 72.500% 
2) Aapo Similä – Lily of Oaklands, Similän Ratsastusurheilijat ry 69.500% 
3) Mikaela Sinda – Chaos, Ypäjän Ratsastajat ry, 67.117% 
Täydet tulokset: LINKKI 

Ponien Suomen mestaruus, 1. osakilpailu, Helppo A. Lähti 15, sijoittui 4. 
1)Roosa Salo – Sir Maximus Welshwarrior, Rauman Hevosystävät ry, 72.171%,  
2) Iida-Maria Koponen – Caramba 90 RP, Porvoon Mustang - Borgå Mustang ry, 69.000%  
3) Antonia Niemelä – Hunsingo's Twister, Team Kawerda ry 
Täydet tulokset: LINKKI 

Aikataulu 13.8., muutokset mahdollisia 
9.00 Nuorten Kür
11.20 Lasten henkilökohtainen ohjelma
12.20 Kür Grand Prix, seniorit
14.20 Poniratsastajien Kür
16.30 Junioreiden Kür

Seuraa kilpailua suorana: https://live.haven.fi/ratsastus 
Kilpailun järjestäjä: Woikoskifeeling.fi 

 

Juttua päivitetty 13.8. lisätty Vaurion, Hagelstamin ja Ehrnroothin kommentit