Veera Salminen kolmas ponien 135 cm Grand Prix´ssä
18.6.2023
Sekä poneilla että junioreissa hevosilla kilpaileva Veera Salminen, 15, teki loistotulosta ikäryhmien omassa kansainvälisessä kilpailussa ”Future Champions” Hagenissa, Saksassa. Salminen sijoittui kolmanneksi sunnuntaina ponien 135 cm Grand Prix´ssä Nero van de Bucxtalella tuplanollasuorituksellaan. Luokan voitti irlantilainen Lily Tunney ja Fireman.
”Täällä on sikahienot kisat ja ponit ovat todella iskussa. GP:ssa oli aika vaikeat radat, mutta tykkään, kun radalla on haasteita. Oli aika isoa, en ole ennen mennyt näin isoa, 135-tasoa. Se on korkeinta, mitä poneilla hypätään”, toteaa ponien EM-kilpailuihin valmistautuva Veera Salminen.
”Mun poni hyppäsi todella hyvin, eikä rata tuntunut vaikealta, vaikka ei siellä ollut varaa ottaa sivuaskeleita. Olen Nerosta tosi ylpeä”, kiittää Hollannissa Yves Houtackerin luona valmentautuvat Salminen.
Toisella ponillaan Panfu van de Bisschop Salminen voitti 125 cm luokan, joten kisa ei olisi voinut paljon paremmin mennä.
”Joudun valitsemaan, hyppäänkö ponien ja junioreiden EM-kisat, ja taidan mennä poneilla, sillä ne tuntuvat olevan paremmin iskussa. Minulla on vasta ensimmäinen junnuvuosi, joten ei ole kiirettä. Panfulla lähden varmastikin PM-kisoihin ja Nerolla EM:iin.”
Kansainväliset esteratsastustulokset 18.6.
Future Champions, CSIOP Hagen a.T.W., Saksa
Ponien Grand Prix 135 cm, perusrata ja uusinta. Lähti 30, sijoittui 12.
1) Lily Tunney / Fireman, IRL 0-0/38,17
2) Kian Dore / Sparkling Lackaghmore Joey, IRL 0-0/38,43
3) Veera Salminen / Nero van de Bucxtale, FIN 0-0/41,87
Tulokset: LINKKI
Uutiset
- 13.6.2026Kouluratsastuksen Pohjola-sarjan toiset osakilpailut ratsastettu – Anna Kärkkäinen jatkaa Grand Tourin kärjessä
- 12.6.2026Niclas Aromaa ja Cascalinus loistivat Drammenissa – Suomi NC semifinaaliin
- 12.6.2026Hevosala julkaisi yhteisen eduskuntavaaliohjelman vuodelle 2027 – ”Nyt tarvitaan kaikkien panosta”
- 11.6.2026Hevonen menehtyi äkillisesti Ruskeasuolla
- 10.6.2026In memoriam Tutu Sohlberg
- 8.6.2026FEI World Championships Aachen 2026 lähestyy
- 7.6.2026Kouluratsastuksen ikäluokkien SM-mitalistit selvillä – kultaan Kolu, Pietarinen ja Inna
- 7.6.2026Stella Hagelstam ja Hagels Prince Nassak kouluratsastuksen Suomen mestarit 2026
- 7.6.2026Suomalaiset kaksoisvoittoon Tšekin CDI3* Grand Prix’ssä
- 6.6.2026Kouluratsastuksen SM käyntiin – Stella Hagelstam ja Hagels Prince Nassak senioreissa kärkeen