Veera Salminen voitti Lichtenwoordenissa kolme luokkaa
27.11.2023
Sekä junioreissa että poneissa kilpaileva espoolainen Veera Salminen oli loistavassa vireessä viime viikonloppuna ikäryhmien kansainvälisessä kilpailussa Lichtenwoordenissa, Belgiassa. Kolme voittoa, kaksi kakkostilaa ja kaksi viidettä sijaa.

Junioriluokissa Salminen voitti hevosellaan Singa 135 cm ja 130 cm luokat ja oli toinen 130-tasolla. Poneissa voitto tuli Nero van de Bucxtalella 125 cm luokassa. Ratsukko oli toinen 130 cm ponien Grand Prix´ssä, jonka voitto meni irlantilaiselle Claudia Carrollille Attyrory Warriorilla.

Eikä tässä vielä kaikki… Lahjakas, vasta 15-vuotias Salminen sijoittui viidenneksi myös hevosellaan Pure Joy 130-luokassa ja ponillaan Panfu van de Bisschop 125 cm luokassa.
Salminen on osallistunut tällä kaudella ponien maailmancupiin FEI Jumping Ponies' Trophyyn. Sarjan viimeinen osakilpailu on joulukuussa Salzburgissa, Itävallassa. Salminen tähtää finaaliin Mecheleniin 26.-30.12. Hänellä on pisteitä kahdesta osakilpailusta yhteensä yhdeksän ja on 22. tilalla. Sarjassa lasketaan kolmen osakilpailun pisteet, ja finaaliin pääsee 20 parasta Länsi-Euroopan liigasta.
Tulokset Jumping de Achterhoek, Lichtenwoorde, Belgia 23.-26.11.2023
FEI Jumping Ponies´ Trophy 2023
Uutiset
- 8.7.2025Arvokilpailuratsu Supremo on vienyt jo neljä ratsastajaa kansainväliselle tasolle
- 7.7.2025Pohjola Tourin viimeinen osakilpailu ratsastetaan Suonenjoen Mansikkakarnevaaleilla
- 7.7.2025Kouluratsastuksen nuorten ja U25 ratsastajien EM-kilpailut Kronbergissä – Anniina Kolu mukana nuorissa ratsastajissa
- 7.7.2025Esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailut tällä viikolla – mukana yhdeksän suomalaisratsukkoa
- 6.7.2025John Antell Savonlinna Operagames 140 cm pääluokan ykkönen – Sonja Mäkelä Big Tour -sarjakilpailun voittaja
- 5.7.2025Sonja Mäkelä ja Celtas Quen Savonlinna Operagamesin lauantain 140 cm luokkavoittoon
- 4.7.2025Henri Ruosteella ja Tiffanys Diamondilla onnistunut kilpailuviikko Aachenissa – toinen sija 4* Grand Prix Specialissa
- 4.7.2025John Antell oli päivän nimi Savonlinna Operagamesin tuulisena avauspäivänä
- 3.7.2025Henri Ruosteelle kolmas sija Tiffanys Diamondilla 4* Grand Prix’ssa Aachenissa
- 1.7.2025Hevonen ja uni – vain nelisen tuntia yöunta