Anna Kivistö toiseksi 2* Grote-Brogelissa
24.4.2022
Vikeltäjä Anna Kivistö palasi kolmen vuoden tauon jälkeen kansainväliselle tasolle ja sijoittui lupaavasti toiseksi uransa ensimmäisessä 2* senioreiden kilpailussa Grote-Brogelissa, Belgiassa. Hevosena hänellä oli 10-vuotias Charlot, jota juoksutti Jörke Arnold.

”Oli kiva päästä pitkästä aikaa kilpailemaan kansainvälisesti ja oli hienoa aloittaa kausi sijoittumalla uudessa ikäluokassa! Kaivattu kvaali kolmeen tähteen jäi harmittavasti hyvin pienen pistemäärän päähän lainahevosen ollessa hieman haastava vapaaohjelmissa. Tästä matka jatkuu vielä Hollantiin muutamaksi päiväksi harjoittelemaan ja tutustumaan seuraavaan hevoseen, jolla kilpailen ensi viikonloppuna Ermelon CVI-kilpailuissa”, Anna Kivistö kertoo.
Kivistö, 19, voitti perusliikekierroksen, jäi viidenneksi ensimmäisessä vapaaohjelmassa ja nousi kolmanneksi toisessa. Lopputulos oli 6,379. Tamperelainen voitti viime vuonna senioreiden SM-pronssia ja vuonna 2020 junioreiden SM-hopeaa. Hän on kilpaillut junioreiden MM- ja EM-kilpailuissa vuosina 2019 ja 2018.
Ensimmäistä kauttaan junioreissa kisaava Iira Vesterinen sijoittui 15:nneksi ensimmäisessä 2* junioriluokassaan. Hänen parhaat pisteensä, 6,175 tulivat perusliikkeohjelmasta. Lasten 1* luokassa perusliikkeissä neljänneksi sijoittunut Hilda Postareff ei päässyt parhaaseensa ensimmäisessä vapaaohjelmassaan, mutta korjasi erinomaisesti toisessa saaden tuloksen 6,579. Hän oli lopputuloksissa kymmenes.
Kansainväliset vikellystulokset CVI Grote-Brogel, Belgia 24.4.
Individual Senior 2*, lopputulokset, lähti 5
1) Fiona Petters – Vainqueur Cai R, GER 6,649
2) Anna Kivistö – Charlot 7, FIN 6,379
3) Marthe Peeters – I.higgs Bosson van het Aerdehof, BEL 6,117
Täydet tulokset: https://results.equi-score.de/event/2022/18166/en/resultlist/12
Individual Juniors 2*, lopputulokset, lähti 15
1) Bela Lahnen – Formel 1 D.c., GER 7,382
…15) Liira Vesterinen – Charlot 7, FIN 5,555
Täydet tulokset: https://results.equi-score.de/event/2022/18166/en/resultlist/9
Individual 1*, lopputulokset lapset, lähti 11
1) Mona Mertens – Fabiola W, GER 7,390
…10) Hilde Postareff – Charlot 7, FIN 5,652
Täydet tulokset: https://results.equi-score.de/event/2022/18166/en/resultlist/01_2
Uutiset
- 13.7.2025Anniina Kolun ja Ghanan finaalipaikka kouluratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa jäi pienestä kiinni
- 12.7.2025Hugo Kogelnig ja Vermont 2 esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa junioreiden henkilökohtaisen finaalin kahdeksanneksi
- 12.7.2025Tyylipassiluokka käynnisti askellajiratsastuksen SM-kilpailun
- 11.7.2025Nita Tolonen ja Keep Going hyvässä vireessä esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa Riesenbeckissä
- 11.7.2025Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut Riesenbeck – Suomi yhdeksäs junioreiden joukkuefinaalissa
- 10.7.2025Esteratsastuksen EM-kilpailut La Coruñassa – Annina Nordström ja Fuzhou ensimmäistä kertaa Euroopan mestaruuksissa
- 10.7.2025Anniina Kolun ja Ghanan ensimmäinen rata ratsastettuna Kronbergin kouluratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa
- 10.7.2025Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut Riesenbeck – toisen kilpailupäivän jälkeen Hugo Kogelnig ja Vermont kuudentena junioreissa
- 9.7.2025Junioreiden joukkueelta vahva aloitus esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa – Jone Illi kolmantena Celtas Quillianilla
- 8.7.2025Arvokilpailuratsu Supremo on vienyt jo neljä ratsastajaa kansainväliselle tasolle