Vuoden 2020 matkaratsastajat palkittiin
9.1.2021
Matkaratsastuskomitea palkitsi tuttuun tapaan eniten kilometrejä kotimaassa ratsastaneet ratsukot. Komitea on palkinnut harkinnan mukaan myös muita matkaratsastuksen parissa toimivia henkilöitä ja seuroja.
Nuori Aino Lujala ja Rex Value säväyttivät taidoillaan ja päättäväisyydellään kaudella 2020. Kuva Salla Kuikka.
Erikoisesta vuodesta 2020 huolimatta maassamme järjestettiin sekä Suomen mestaruuskilpailut että aluemestaruuskilpailut, ja kuusi muuta kilpailutapahtumaa. Kilpailujen järjestämisessä kuntoutui erityisesti Taikayön Ratsastajat, joka muiden seurojen tuella järjesti viisi kilpailua. Tästä syystä matkaratsastuskomitea palkitsi sekä seuran että sen tärkeimmät toimihenkilöt.
Vuoden tulokkaana palkittiin Aino Lujala. Hän ratsasti ensimmäisen matkakisansa toukokuussa 2019 ja on siitä alkaen kehittynyt ja kilpaillut säännöllisesti varsin hyvällä menestyksellä.
Vuoden MR-vaikuttajaksi valittiin Ritva Lampinen, matkaratsastuksen Grand Old Lady. Ritva hankki runsain mitoin positiivista julkisuutta matkaratsastukselle, ratsastukselle yleensä sekä myös suomenhevosille, vaelluksellaan Hangosta Nuorgamiin kesällä 2020. Hän osoittaa, että ikä on vain numero. Ratsastus sopii kaikenikäisille.
Ritva Lampinen ja suomenhevonen Turpoliina matkallaan Hangosta Nuorgamiin. Kuva Salla Kuikka.
Palkittavat 2020
Eniten kilometrejä kotimaassa Seniori 2020 Nea Mickelsson
Eniten kilometrejä kotimaassa Juniori 2020 Mira Marjatsalo
Eniten kilometrejä kotimaassa Ratsukko 2020 Linda Laine & Chesonas
Eniten kilometrejä kotimaassa Hevonen 2020 Bonanza Wood
Eniten kilometrejä Suomenhevosratsukko 2020 Ada Kosonen & Onnetyttö
Vuoden Seura 2020 Taikayön Ratsastajat
Vuoden tulokas 2020 Aino Lujala
Vuoden toimihenkilö 2020 Sara Töppärä
Vuoden Toimihenkilö 2020 Heli Töppärä
Vuoden MR-vaikuttaja 2020 Ritva Lampinen
Palkinnot jaetaan keväällä matkaratsastusseminaarissa.
Uutiset
- 13.9.2026Vikellyksen SM – Alangolle senioreiden lajimestaruus ja Välitalolle junioreiden SM-kulta
- 13.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Norhalle ja seniorijoukkueelle hopeaa, nuorille ja junioreille joukkuepronssia, Moisalalle luokkavoitto
- 12.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Nuoret ja junioriratsastajat huippuvireessä
- 12.9.2026Estejuniorijoukkue nappasi voiton Nations Cupin Challenge Cupissa
- 11.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Nuorten ja junioreiden joukkue jatkaa kärjessä koulukokeen jälkeen
- 10.9.2026Kenttäratsastuksen PM-joukkueet nimetty – kisa käynnistyy perjantaina
- 10.9.2026Hevosvaltiopäivät 2026 – Hevosalalla on nähtävissä paljon potentiaalia
- 7.9.2026MM München – Valjakkojoukkue nousi aina 11. tilalle
- 7.9.2026Helsinki Horse Show 2027 – ohjelman tähtinä myös Kyra ja Cathrine
- 6.9.2026Kouluratsastuksen Pohjola-finaalit Wesunda Dressagessa – Kärkkäinen, Pirinen, von Wendt ja Lehmusto voittoihin