Wihuri-palkinnot hyville ratsastusseuroille

1.6.2010

Wihuri-palkinnot kahdelle ratsastusseuralle:
Oulun ja Kotkan Ratsastajat saivat tunnustusta

Oulun Ratsastajat ja Kotkan Ratsastajat palkittiin Vierumäellä 6.10. kun Wihuri-palkinnot jaettiin neljättä kertaa. Yhteensä 22 palkittavan tahon joukossa oli ensimmäistä kertaa mukana ratsastusseuroja. Palkinnot jaettiin Suomen Liikunta ja Urheilun järjestämillä Hyvä Seura -päivillä. Tilaisuuteen osallistui yli 250 seuratoimijaa. Kotkan Ratsastajat sai maakunnallisen palkinnon ja Oulun Ratsastajat valtakunnallisen tunnustuksen.

Maakunnallisia palkintoja jaettiin kaikkiaan 17 kappaletta ja valtakunnallisia viisi. Suomen Ratsastajainliitto ilmoitti oman Vuoden Ratsastusseura -kilpailunsa voittajan, Oulun Ratsastajat, mukaan Wihuri-palkintokilpailuun. Kotkan Ratsastajat osallistui kilpailuun itsenäisesti. Alotteellisuus kannatti, sillä ratsastusseurat menestyvät hyvin vertailussa muiden lajien kanssa. Wihuri-palkintojen voittajat valitsee tehtävään nimetty raati.
Kuvassa Oulun Ratsastajien puheenjohtaja Ilkka Yliniemi vaimonsa Leenan kanssa Anna Soraisen haastattelussa.

Wihuri-palkinnon kriteerit, Hyvän Seuran tunnusmerkit:
1) Seuralla on innostava ja palkitseva toiminta- sekä johtamiskulttuuri ja se noudattaa
    yhdistystoiminnan pelisääntöjä
2) Seura edistää Reilua Peliä ja sen toimintaa ohjaavat jäsenistön määrittelemät 
    eettiset periaatteet
3) Toiminta perustuu jäsenistön valintoihin ja ympäristön moniarvoisiin tarpeisiin
4) Liikkumisen ja urheilun lisäksi ihmisten välinen vuorovaikutus sekä yhteisöllisyys
    ovat tärkeitä
5) Seura innostaa uusia vapaaehtoisia mukaan

Oulun Ratsastajat ry
Tänä vuonna kuusikymppisiään juhlivan Oulun Ratsastajien seuraväki vaikuttaa toimeliaalta. Seura on rakentanut Oulun Äimärautiolle kaikki mitat täyttävän ratsastuskeskuksen ilman yhteiskunnan tukea. Viime vuonna valmistuneessa keskuksessa on 150 metriä pitkä maneesi.

Oulun Ratsastajien tarjoamia palveluita käyttää vuosittain noin 100 000 asiakasta. OR on yksi Suomen vanhimmista ja suurimmista ratsastusseuroista. Jäseniä Oulun Ratsastajissa on 557, heistä 220 on junioreita. Kenraali Ensio Siilasvuo kuuluu seuran perustajiin.

OR järjestää yhdessä muiden alueen ratsastusseurojen kanssa vuosittain kansallisen ratsastuskilpailun nimeltä Oulun Pokaali ja on muutenkin aktiivinen kisajärjestäjä.

OR juhlii 60 toimintavuottaan 18. marraskuuta julkaisemalla pienimuotoisen historiikin sekä järjestämällä valokuvanäyttelyn.

Kotkan Ratsastajat ry
Rehti urheilu, vastuullisuus, yhteisöllisyys ja turvallisuus ovat painavia asioita, jotka näyttävät hienoilta paperilla. Kotkan Ratsastajissa näitä teemoja ei ole ainoastaan kirjattu, vaan toteutettu tinkimättä käytännössä.  Kuvassa Kotkan Ratsastajien puheenjohtaja Mirja Herttua-Ruuskanen ja Teija Mukala.

Rehtiys näkyy Katajasuon Ratsastuskeskuksessa puheissa ja teoissa Yli 300 jäsenen yhteisössä halutaan vetää yhtä köyttä, eikä päästää hommaa villiin laukkaan.

Vastuullisuus tarkoittaa Kotkan Ratsastajissa ennen kaikkea sitä, että "elävästä urheiluvälineestä" eli hevosesta pidetään hyvää huolta. Myös ympäristöstä ja talliyhteisöstä huolehtiminen kuuluvat seuran arvokkaisiin aatteisiin.

Vireä ja monipuolinen Kotkan Ratsastajat hirnuu koulu- ja esteratsastuksen parissa. Lisäksi seuran tiloissa toimii ratsastusterapeutti. Tallissa työskentelee vakituisesti kaksi henkilöä, jotka huolehtivat käytännön töistä ja hevosten hyvinvoinnista. Kotkan Ratsastajat järjestää yleensä kahdet kansalliset esteratsastuskilpailut vuodessa.

Lisätietoa: www.slu.fi/seurapalvelut/hyva_seura-paivat/wihuri-palkinto_hyvalle_seuralle

Kuvat Marian Kivinen
kuvien käsittely Marcus Westermark