Ylihuhtala voitti Saksassa

1.6.2010

Kansainvälistä kenttäratsastusta, CCI**Rodderberg, Saksa 10.6.

Ylihuhtala ratsasti ylivoimaisen voiton Saksassa
Maija Ylihuhtala Huittisista voitti kansainvälisen kahden tähden kenttäratsastuskilpailun Saksassa hevosellaan Twins United ylivoimaisesti tuloksella 60,10. Toiseksi sijoittui Christian Vogg Sveitsistä pistein 75,10 ja kolmanneksi May-Britt Kattrup Tanskasta tuloksella 75,20. Ylihuhtala palkittiin myös kolmipäiväisen kilpailun parhaasta maastoestesuorituksesta.

- Kaikki meni tässä kilpailussa niin nappiin kun vain mahdollista. Koulukokeessa saimme parhaan yhteisen tuloksemme koskaan, 47,7 pistettä. Maasto oli niin suuri ja tekninen, että mietin mahdammeko olla ollenkaan oikeassa paikassa, mutta hevoseni hyppäsi sen ilman pienintäkään ongelmaa ja voitimme sen osakokeen. Tunne maastossa oli parempi kuin koskaan ennen. Rataesteillä tein itse yhden virheen ja siitä tuli pudotus, kertoi viime vuonna SM-kultaa voittanut Ylihuhtala.

- Twins United on vasta 7-vuotias, joten tämä on hevoselle aivan mahtava tulos. Hevosen kokemattomuuden vuoksi mietin ihan tosissani onko maastoradalle lähteminen viisasta. Tämä Voitto on urani toistaiseksi arvokkain, vaikka olen sijoittunut kansainvälisissä kilpailuissa aikaisemmilla hevosillani, jatkoi Ylihuhtala.

Maija Ylihuhtala valmentautuu kotona Kati Kärki-Lehtisen avustamana ja kuuluu Piia Pantsun maajoukkuevalmennettaviin. Suomalaiset kenttäratsastajat ovat viimeisen kuukauden aikana voittaneet jo kolme kahden tähden kansainvälistä kilpailua. Martin Petersen-Jessen aloitti voittoputken Ypäjän Mannerheim-kilpailussa, Laura Koivula oli paras Puolassa viikko sitten ja nyt Maija Ylihuhtala otti ylivoimaisen voiton Saksassa.

Tulokset:
Luokka CCI **, 19 lähti, 5 sijoittui

1) Maija Yli-Huhtala / Twins United Suomi 60.10, 2) Christian Vogg /  Showtime Sveitsi 75.10, 3)  May-Britt Kattrup / Victor Tanska 75.20. Nuorten ratsastajien kahden tähden kilpailuun osallistunut Martina Petersen Jessen hevosellaan Navarro keskeytti kilpailun ennen estekoetta.

Täydelliset tulokset: www.rodderberg.de