Ypäjällä avataan valjakkokausi
1.6.2010
Kesän valjakkokauden avaa Ypäjällä 3.-4.5. ajettava kansallinen kilpailu. Mukana on ennätykselliset 52 valjakkoa, mukana mm. Ben Simonsén, Sanna Tirkkonen ja Heidi Sinda. Kilpailussa ajetaan seitsemän luokkaa, joista kaksi on tasoltaan vaativaa.
- Puolassa ajetaan syyskuussa hevosten yksikkövaljakoiden MM. Ypäjän kisalla on oma merkityksensä joukkueen valinnoissa, kertoo kilpailun johtaja Olavi Vainikainen.
Suomi on aiemmin menestynyt loistavasti yksikkövaljakoiden MM-kilpailuissa sekä joukkue- että yksilötasolla. Laji on Suomessa verrattain pieni, mutta maan parhaat yksikkökuskit kuuluvat samalla maailman parhaisiin.
Ensimmäiset yksikkövaljakoiden MM-kilpailut ajettiin vuonna 1998 Itävallassa. Arja Mikkonen voitti henkilökohtaisen kultamitalin FWB-hevosellaan SG Oberon. USAn MM-kisa jouduttiin vuonna 2000 peruuttamaan, ja seuraavat MM-kisat ajettiin Ranskassa vuonna 2002, Suomen tuloksena joukkuehopea. Vuonna 2004 kilpailtiin Ruotsissa. Ben Simonsén ja Artemis ottivat henkilökohtaisen pronssimitalin ja Mici van Assendelft - Fakir oli viides. Suomen joukkue sai jälleen hopeaa. Vuonna 2006 kilpailtiin Italian Pratoni del Vivarossa. Arja Mikkonen sijoittui parhaana suomalaisena seitsemänneksi, joukkuekisassa Suomi oli kuudes.
MM-mitalien lisäksi suomalaisilla on hallussaan sekä henkilökohtaisia että joukkuemitaleita PM-kilpailuista.
Valjakkokilpailu käynnistyy Hevosopiston urheilualueella lauantaina klo 8 koulu- ja tarkkuuskokeilla. Sunnuntaina ajetaan vauhdikas kestävyyskoe maastoesteillä alkaen klo 9.
Kilpailun järjestävät Hevosopisto ja Naantalin Ratsastajat ry. Yleisöllä on tapahtumaan vapaa pääsy, tervetuloa!
Valjakkokisan väliaikatulokset päivitetään lauantaina 3.5. osoitteeseen www.valjakko.net.
Tiedot: Kirsti Piminäinen
Uutiset
- 29.6.2026Seuraa SRLn kevätkokouksen jatkokokousta 30.6. striimillä
- 29.6.2026NBECH Strömsholm – Alina Salo viidenneksi nuorissa
- 28.6.2026Vikeltäjille menestystä CVI Flyingestä – Vuokko Toivanen neljäs 3* naisten yksinvikellyksessä
- 27.6.2026NBECH Strömsholm - Junioreiden estejoukkueelle pronssia
- 27.6.2026Matkaratsastuksessa joukkuekultaa yhdistetylle Suomi-Tanska -joukkueelle
- 26.6.2026Selvitys: Hevosala tuottaa merkittävää arvoa talouteen, hyvinvointiin ja luontoon – vuosittaiset rahavirrat satoja miljoonia euroja
- 26.6.2026Helsinki International Horse Show ja Hevosopisto jatkavat pitkäaikaista yhteistyötään Finnderbyn kehittämiseksi
- 26.6.2026Uusia käytännön työkaluja hevostallien vastuullisuuden kehittämiseen
- 25.6.2026NBECH Strömsholm – Ville Vaurio ja Anniina Kolu pronssille vapaaohjelmissa
- 24.6.2026NBECH Strömsholm - Anniina Kolu ja Jonna Aaltonen pronssille