Askellajiratsastuksen kilpa-areenan rakennushanke Ypäjälle peruttu yhteisymmärryksessä
3.2.2022
Suomen Ratsastajainliitto (SRL), Suomen Islanninhevosyhdistys (SIHY) ja Ypäjän Hevosopisto (YHO) aloittivat yhteistyössä vuoden 2018 lopulla ratahankkeen, minkä tavoitteena oli rakentaa askellajiratsastukselle kansainväliset vaatimukset täyttävä kilparata-alue Ypäjän Hevosopiston alueelle. Nyt ratahanke on kaikkien osapuolten yhteisellä päätöksellä päätetty perua.
Tiedote Suomen Islanninhevosyhdistys
Askellajiratsastuksen ratahankkeen rakennustöiden kilpailutus ja alueen raivaustyö ehdittiin aloittamaan, kunnes korona pisti stopin kaikelle. Jo pitkään kestäneet koronapandemian aiheuttamat vaikeudet ovat vaikuttaneet kaikkien osapuolten toimintaan. Taloudellinen epävarmuus hankkeen toteuttamisessa johti loppujen lopuksi hankkeen peruuttamiseen kaikkien osapuolten yhteisymmärryksessä.
”Tässä vaiheessa ei ole realistista toteuttaa hanketta suunnitellun laisena. Muuttuneen taloudellisen tilanteen lisäksi hankkeen lopullinen budjetti kasvoi viime kädessä lähes kaksinkertaiseksi alkuperäiseen verrattuna”, toteaa SIHY ry:n puheenjohtaja Silvia Ufer.
”Korona on vaikuttanut Ypäjän taloudelliseen tilanteeseen ja meidän on elettävä hyvin tarkasti talouden kanssa. Investointirahaa ei käytännössä ole, ja se investointiraha mitä Hevosopistolla on käytössä, on laitettava opetustyöhön ja opiskelija-asumiseen”, kertoo YHO:n Valmennuskeskuksen johtaja Pirkko Herd.
”Tilanne on tosi paljon muuttunut ratahankkeen alkuvaiheista. Myös ratahankkeen kustannussuunnitelma on muuttunut aivan totaalisesti, jonka vuoksi AVI:lle olisi tehtävä uusi rahoitushakemus”, lisää SRL:n toiminnanjohtaja Jukka Koivisto.
SRL, SIHY ja YHO jatkavat edelleen askellajiratsastuksen puitteiden kehittämistä Hevosopiston alueella, jotta tulevaisuudessakin alueella on mahdollista järjestää kansainvälisen tason askellajiratsastuskilpailuita.
SIHY toteuttaa keväällä 2022 vanhan radan kunnostusprojektia. Ypäjällä sijaitseva rata on vuosien myötä päässyt kaventumaan ja sitä on mm. laajennettava, pohjaa on korjattava ja aidat on uusittava. Kunnostuksella rata saadaan täyttämään taas kansainväliset vaatimukset, jolloin mahdollistetaan jatkossakin kansallisen- ja WR-tason kilpailujen järjestämistä Ypäjällä. Tämän kevään radan kunnostusprojekti tulee olemaan SIHY:lle taloudellinen ponnistus PM- ja 40-vuotisjuhlavuoden lisäksi. PM-kilpailut järjestetään 9.-14.8. Maarianhaminassa, Ahvenanmaalla.
Suomen Islanninhevosyhdistys ry
Islanninhevosten PM-kilpailujen nettisivu: https://www.ncicelandichorse.com/
Ajankohtaista
- 16.3.2026Kenttäkomitea tiedottaa: Juniori- ja lapsiratsastajien osallistumisoikeuden vahvistava tulos SM-kilpailuun.
- 14.3.2026Kiipulan ammattiopisto ja Hevosopisto sopimukseen hevostalouden koulutuksen toteuttamisesta
- 10.3.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 11
- 10.3.2026Kimmo Kinnunen Varkauden Liikunnan Kunniagalleriaan
- 10.3.2026Askellajiratsastuksen maajoukkuejohtajat valittu kaudelle 2026
- 9.3.2026Hevonen vaikuttaa -tapahtuma Teivossa 12.5.
- 9.3.2026Kuluttajaturvallisuus-iltatee
- 9.3.2026Ratsastajainliiton hallituksen kokouksen 5.3. päätöksiä
- 6.3.2026Ratsastajainliitto oikaisee MT:n artikkelissa esitettyjä väitteitä
- 5.3.2026EHV-1-tapaukset Suomessa - tilannekuva 5.3.