Jone Illi iloitsee ehdokkuudestaan Urheilugaalassa - Katso video
28.12.2022
15-vuotias Etelä-Pohjanmaan Karijoelta kotoisin oleva esteratsastaja Jone Illi on ehdolla Urheilugaalassa vuoden nuoreksi urheilijaksi. Illi voitti hevosensa Eolita L:n kanssa esteratsastuksen Euroopan mestaruuden junioreissa heinäkuussa 2022.
Esteratsastuksessa junioreille ei järjestetä MM-kilpailuita, joten Illin saavutus on hänen ikäluokassaan korkein mahdollinen. Illi hyppäsi EM-kultaan ollessaan vielä 14-vuotias ja kilpaillessaan ensimmäistä kauttaan junioreissa eli alle 18-vuotiaiden sarjassa.
“Minulla oli tosi hyvä kausi, saavutin sekä SM- että PM-kultaa ja EM-kulta tietysti kruunasi kauden. On todella hienoa päästä Urheilugaalassa ehdolle, tulen muistamaan tämän ehdokkuuden aina vaikka voitto ei osuisikaan omalle kohdalle”, Illi kertoo.
“On mahtavaa päästä Urheilugaalaan esteratsastajana, ja on hienoa, että Suomessa esteratsastuksen tunnettavuus on lisääntynyt. Tämä on hieno laji ja tsemppaan kaikkia kokeilemaan ratsastusta”, Illi hymyilee.
“Vuodelle 2023 minulla ei vielä ole mitään erityistä tavoitetta, toki EM-, PM-, ja SM-menestystä lähdetään tavoittelemaan, niin kuin aina”, Illi virnistää.
Jone Illin valmentaja Kari Nevala on myös Illin ehdokkuudesta innoissaan.
“Meillä on takana huikea vuosi 2022. Jonen menestys on ennen näkemätöntä ratsastuksessa ja varmasti missä tahansa lajissa”, Nevala tunnelmoi.
“Illi oli jo vuonna 2021 maamme menestyksekkäin ratsastaja, ollessaan tuolloin vielä lapsiratsastaja. Vaikka tämä ensimmäinen juniorivuosi on nostanut menestyksen täysin uusiin kirjoihin, on silti ihailtavaa miten jalat maassa Jone tekee töitä ja miten upea asenne hänellä on lajia kohtaan”, hän jatkaa.
Ratsastus on lajina ainutlaatuinen, sillä ratsastajat kilpailevat ikään ja sukupuoleen katsomatta keskenään samoissa luokissa.
“Ratsastus on äärimmäisen tasa-arvoinen laji. Naiset ja miehet sekä tytöt ja pojat kilpailevat keskenään samoissa luokissa, ja hevosen kanssa tehty yhteistyö ratkaisee. Ketään ei lajissa syrjitä, eivätkä esteradan puomit tai ajanottokello kunnioita kenenkään vakaumusta. Säännöt ovat kaikille samat”, Nevala summaa.
Jone Illi ja valmentaja Kari Nevala kertovat, mitä ehdokkuus Urheilugaalassa heille merkitsee Suomen Ratsastajainliiton videohaastattelussa: LINKKI
Ajankohtaista
- 6.2.2026Kenttäkomitean Teams 18.2. - Yhteistyökumppaneiden hankinta & hallinnointi kilpailutapahtumissa
- 6.2.2026Tutustu Working Equitationiin! Lajin infotilaisuus Teamsissa 18.3.
- 6.2.2026Pararatsastuksen avustajakurssi Jyväskylän Korpilahdella 7.-8.3.
- 5.2.2026REM-uni tukee hevosten motivaatiota ja oppimista
- 5.2.2026FEIn Ingmar De Vos Kansainvälisen olympiakomitean hallitukseen
- 4.2.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 6
- 3.2.2026Varusmiespalvelus ja naisten vapaaehtoinen asepalvelus puolustusvoimien urheilukoulussa Santahaminassa Helsingissä
- 3.2.2026Pararatsastuksen luokittelutilaisuus Ypäjällä 24.-25.4.
- 1.2.2026FEI:n ponimittaus Ypäjällä 23.2.2026
- 28.1.2026Koulutusilta parakoulukilpailujen järjestämisestä 16.2.2026