Kevätkokouksen 14.4.2019 päätöksiä
14.4.2019
Suomen Ratsastajainliiton kevätkokous pidettiin sunnuntaina 14.4. Seinäjoella.
Kevätkokous kutsui kunniajäseniksi Henrik Arlen ja Tom Gordinin. Kunniajäseniä muistetaan Helsinki International Horse Shown yhteydessä.
Henrik Arle on tehnyt parikymmenvuotisen uran kansainvälisenä estetuomarina. Arle on ollut kilparatsastaja, jolla on jo kilpailuaikoina ollut estetuomari- ja ratamestarioikeudet. Arle on työskennellyt liike-elämän palveluksessa, muun muassa Finnairin varatoimitusjohtajana. Tällä hetkellä hän on eläkkeellä ja kansainvälisen ratsastajainliiton FEI:n tuomioistuimen eli tribunaalin puheenjohtaja. Tribunaali käsittelee muun muassa doping-rangaistuksia ja muita kurinpitotoimia. Arle toivoo, että suomalaisia saataisiin enemmän mukaan FEI:n toimihenkilöiksi ja eri toimielimiin. Henrik Arle nimitettiin vuoden alussa kansainvälisen esteratsastuksen toimihenkilöiden klubin kunniajäseneksi.
Tom Gordin on toiminut Ratsastajainliiton puheenjohtajana ja liiton koulutus- ja valmennustehtävissä. Gordin on vaikuttanut ja vaikuttaa edelleen kansainvälisen ratsastajainliiton FEI:n toimielimissä ja kansainvälisissä kilpailujärjestäjien organisaatioissa. Parhaiten Gordin tunnetaan Helsinki International Horse Shown perustajana ja tapahtumajohtajana. Lukuisten SM-mitalien lisäksi hän on saavuttanut esteratsastuksen maailmanrankingissa sijan 109. Gordin on toiminut myös useiden kilparatsastajien valmentajana. Tom Gordin on ollut vuosikymmenten ajan vahva vaikuttaja ratsastusurheilussa niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.
Kevätkokous hyväksyi vuoden 2018 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Hallituksen vastuuvapaudesta äänestettiin. Vaalissa annettiin 135 ääntä. Äänin 42-92 (yksi tyhjä) vuoden 2018 hallitukselle ei myönnetty vastuuvapautta.
Vaalivaliokuntaan valittiin Juho Norilo (pj.), Pirjo Tammela ja Raija Jensen.
Ajankohtaista
- 17.3.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 12
- 17.3.2026Kilpailusääntökoulutus urheilijoiden huoltajille 15.4.
- 17.3.2026Ratsastajainliiton kilpailujärjestelmä Kipan häiriö korjattu
- 16.3.2026Nuori mieli urheilussa - hyvän harjoituksen tunnusmerkit
- 16.3.2026Kenttäkomitea tiedottaa: Juniori- ja lapsiratsastajien osallistumisoikeuden vahvistava tulos SM-kilpailuun.
- 14.3.2026Kiipulan ammattiopisto ja Hevosopisto sopimukseen hevostalouden koulutuksen toteuttamisesta
- 10.3.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 11
- 10.3.2026Kimmo Kinnunen Varkauden Liikunnan Kunniagalleriaan
- 10.3.2026Askellajiratsastuksen maajoukkuejohtajat valittu kaudelle 2026
- 9.3.2026Hevonen vaikuttaa -tapahtuma Teivossa 12.5.