Kouluratsastuksen Pohjola Tour finaali etsii järjestäjää
19.2.2024
Kiinnostaisiko seuraanne tai yritystänne ottaa järjestettäväksi kansallisen kouluratsastuskauden huipentuma, pääsarja Pohjola Tourin finaali? Toiveena finaalin ajankohdalle on syyskuu, kilpailun pystyy järjestämään yksipäiväisenä, joko ulkona tai hallissa.
Pohjola Tourin finaalin järjestäjä on oikeutettu saamaan liiton tähtikilpailujärjestäjiä koskevaa tukea, johon kuuluu mm. palkintorahatuki, livelähetys, valokuvaaja, tiedottaja ja apua tapahtumamarkkinointiin.
Kouluratsastuksen Pohjola-finaalissa ratsastetaan kaikkien neljän Pohjola-sarjan kür-finaaliohjelmat, jokaisessa finaalissa kilpailee sarjakilpailupisteiden perusteella finaaliin kvaalautuneet 5 parasta ratsukkoa. Ratsastajille tulee tarjota mahdollisuus kür-musiikkien sound checkiin, esimerkiksi kilpailupäivän aamuna tai edeltävänä iltana.
Pohjola Tour finaaleissa tulee käyttää viittä tuomaria, joista yksi on ulkomainen väh. FEI 3* oikeuksilla oleva tuomari. Ulkomaisen tuomarin matkakuluihin saa SRL:tä 700 € avustuksen.
Liitto toimittaa kilpailuun palkintoloimet, ruusukkeet ja kaulanauhat. Järjestäjältä toivotaan finaalivoittajille sponsorin väreihin sopivat kukkakimput. Liiton pääyhteistyökumppanin mainoksia tulee kiinnittää näkyviin kilpa-areenan laidalle, ja liiton haastattelupisteelle tarjota paikka kilpa-areenan läheisyyteen.
Legimia Future Cupin finaalin järjestäjä on myös auki. Legimia Future Cupin finaalissa on yhteensä 9 ratsukkoa, jotka esittävät ikäluokkiensa mukaisen kür-ohjelman. Legimia Dressage Future Cupin finaali on mahdollista järjestää Pohjola-finaalin yhteyteen.
Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja kysy lisätietoa finaalin järjestämisestä:
Liina Hannula, liina.hannula@ratsastus.fi kansallisen kilpailutoiminnan kehittäjä
Ajankohtaista
- 17.3.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 12
- 17.3.2026Kilpailusääntökoulutus urheilijoiden huoltajille 15.4.
- 17.3.2026Ratsastajainliiton kilpailujärjestelmä Kipan häiriö korjattu
- 16.3.2026Nuori mieli urheilussa - hyvän harjoituksen tunnusmerkit
- 16.3.2026Kenttäkomitea tiedottaa: Juniori- ja lapsiratsastajien osallistumisoikeuden vahvistava tulos SM-kilpailuun.
- 14.3.2026Kiipulan ammattiopisto ja Hevosopisto sopimukseen hevostalouden koulutuksen toteuttamisesta
- 10.3.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 11
- 10.3.2026Kimmo Kinnunen Varkauden Liikunnan Kunniagalleriaan
- 10.3.2026Askellajiratsastuksen maajoukkuejohtajat valittu kaudelle 2026
- 9.3.2026Hevonen vaikuttaa -tapahtuma Teivossa 12.5.