Ratsastusseura! Hae valtakunnallisia vuoden 2020 seurapalkintoja
1.10.2020
Hae vuoden 2020 seurapalkintoja – urheiluseuroja palkitaan tänä vuonna kolmessa kategoriassa!
Olympiakomitean tiedote 28.9.2020
Urheiluseurat tekevät merkittävää valtakunnallista työtä harrastustoiminnan ja -mahdollisuuksien edistämiseksi. Palkintojen avulla Suomen Olympiakomitea haluaa kannustaa urheiluseuroja ja nostaa esiin seurojen merkittävää jokapäiväistä työtä.
– Tänä päivänä lasten, nuorten, aikuisten ja myös monen huippu-urheilijan liikkuminen tapahtuu hyvin suurelta osin urheiluseuroissa. Suomessa on yli 9 000 urheiluseuraa ja yhdessä ne muodostavat Suomen suurimman, yli miljoonan ihmisen, kansanliikkeen. Urheiluseurat tarjoavat harrastusmahdollisuuksia ja yhteisöllisyyttä kaikenikäisille ympäri Suomen. Seuratoiminta perustuu vahvasti vapaaehtoisuuteen, jota ilman liikuntaa ei tässä mittakaavassa Suomessa harrastettaisi, eikä kilpa- ja huippu-urheilua olisi. Urheiluseurojen merkityksellisyyden ja arvostuksen lisääminen on Olympiakomitealle tärkeää. Kannustuspalkintojen avulla pystymme ohjaamaan urheiluseuroille taloudellista tukea ja samalla nostamaan esiin seurojen arvokasta työpanosta sekä onnistuneita toimintatapoja, korostaa Olympiakomitean seuratoimintayksikön johtaja Jaana Laurila.
Vuonna 2020 seuroja palkitaan kolmessa kategoriassa: Vuoden lasten ja nuorten Tähtiseura, Vuoden aikuisliikunnan Tähtiseura sekä kestävää kehitystä edistävä Fiksu seura. Seurapalkintoja voi hakea 20.10.2020 asti.
LISÄTIEDOT JA HAKUOHJEET OLYMPIAKOMITEAN SIVUILLA
Ajankohtaista
- 6.2.2026Kenttäkomitean Teams 18.2. - Yhteistyökumppaneiden hankinta & hallinnointi kilpailutapahtumissa
- 6.2.2026Tutustu Working Equitationiin! Lajin infotilaisuus Teamsissa 18.3.
- 6.2.2026Pararatsastuksen avustajakurssi Jyväskylän Korpilahdella 7.-8.3.
- 5.2.2026REM-uni tukee hevosten motivaatiota ja oppimista
- 5.2.2026FEIn Ingmar De Vos Kansainvälisen olympiakomitean hallitukseen
- 4.2.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 6
- 3.2.2026Varusmiespalvelus ja naisten vapaaehtoinen asepalvelus puolustusvoimien urheilukoulussa Santahaminassa Helsingissä
- 3.2.2026Pararatsastuksen luokittelutilaisuus Ypäjällä 24.-25.4.
- 1.2.2026FEI:n ponimittaus Ypäjällä 23.2.2026
- 28.1.2026Koulutusilta parakoulukilpailujen järjestämisestä 16.2.2026