Sakari Tuukkaselle Pekka Larsenin elämäntyö -palkinto
17.4.2025
Tiedote Ratsutori OY/TEHO Ratsut
Joulukuussa 2024 edesmennyttä esteratsastajaa ja hevosmiestä Pekka Larsenia muistettiin Tampereen Hevoset-messuilla järjestettyjen Hankkija Horse Show -esteratsastuskilpailujen yhteydessä jakamalla lauantaina 12.4. Pekka Larsenin elämäntyö -palkinto kehityskelpoiselle ja ahkeralle nuorelle ratsastajalle. 850 euron suuruinen palkinto myönnettiin 15-vuotiaalle valkeakoskelaiselle kenttäratsastaja Sakari Tuukkaselle.
”Saimme lahjoituksen hevosperheeltä, joka on syvästi kiitollinen Pekalta aikanaan saamastaan tuesta perheen harrastaessa hevosurheilua. Ajatuksena on samalla kunnioittaa hänen esteratsastuksen eteen tekemäänsä työtä ja ajatuksiaan ratsastajien pitkäjänteisen valmentautumisen tärkeydestä - ottaen samalla huomioon hevosen hyvinvoinnin, josta ei missään tilanteessa tingitä”, Pia Larsen TEHO Ratsuista kertoo.
Sakari Tuukkaselle Pekka Larsen löysi aikanaan kilpakumppaniksi nuoren irlantilaisponi Ailie Las Vegasin. Sakari oli vasta 9-vuotias, mutta pojan lahjakkuuden Larsen näki jo tuolloin. Alkoi pitkäjänteinen työ, joka johti sittemmin kenttäratsastuksen pariin SM- ja PM-tasolle ja päättyi viime vuonna EM-kilpailuihin.
”Saadaan sittenkin järjestettyä kilpailumatka tänä vuonna Ruotsiin tai Viroon, iloitsee nyt jo hevosiin siirtynyt Tuukkanen palkinnostaan ja kiittää monivuotisia taustajoukkojaan, mukaanlukien maajoukkuevalmantajat Sanna Siltakorven ja Tuija Rosenqvistin, joita ilman menestys ei olisi ollut mahdollista.”
Ajankohtaista
- 2.12.2025Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 49
- 2.12.2025Hakuaikaa SRL:n Vastuullisuustyöryhmään on jatkettu 14.12. asti!
- 28.11.2025Kosteikko rakenteilla Suomen suurimman tallialueen valuma-alueelle Ypäjällä
- 24.11.2025Terveisiä Hevosyrittäjäpäivästä 2025: hevosasetus, talous, tekoäly, media ja tes
- 24.11.2025Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 48
- 19.11.2025Syyskokous 23.11. – Ratsastajainliiton vuosikokouksia säätelevät lait ja säännöt
- 18.11.2025Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 47
- 18.11.2025Iso muutos tullut raskaaseen ulkomaanliikenteeseen – rajan yli vain uusimmalla älypiirturilla
- 12.11.2025Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 46
- 10.11.2025Hevosenomistaja: tunnistatko hevosen pääntaudin?