THL:n ohjeita leiritoimintaan
20.5.2020
Lasten ja nuorten leiritoiminnassa huomioitavaa
• Leirille voi osallistua vain oireettomana.
• Leireillä suositellaan toimimaan rajatuissa, enintään 50 henkilön ryhmissä, jotka majoittuvat, ruokailevat ja toimivat yhdessä siten, ettei synny kosketusta muihin mahdollisesti samaan aikaan samassa keskuksessa toimivien ryhmien kanssa. Näin rajataan lähikontaktien määrää leirin aikana, ja helpotetaan altistuneiden jäljitystyötä, jos leirillä todetaan koronavirustartunta.
• Yleisiä suosituksia hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta sekä siivouksesta tulee noudattaa.
• Tarpeetonta fyysistä kosketusta vältetään (esimerkiksi kättely, halaaminen).
• Jos leiriläisellä todetaan leirin aikana koronavirusinfektioon sopivia oireita, tulee hänet ohjata erilliseen tilaan odottamaan, että poistuminen leiriltä on mahdollista. Hänen tulee hakeutua viiveettä koronavirustestiin. Mikäli koronavirustartunta todetaan, tulee altistuneet jäljittää ja asettaa karanteeniin. Leirin järjestäjän tulee tällaisessa tilanteessa olla yhteydessä paikalliseen tartuntataudeista vastaavaan yksikköön lisäohjeiden saamiseksi.
Lisätietoa: LINKKI
Ajankohtaista
- 23.12.2025SRL:n toimiston vuodenvaihteen aukioloaika
- 23.12.2025Ponimittauskoulutusta Vermossa 24.1.2026
- 22.12.2025Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 52
- 18.12.2025Tom Gordin jättää tehtävänsä HUJOssa
- 18.12.2025Pararatsastuksen avustajakurssi Jyväskylän Korpilahdella 7.-8.3.
- 17.12.2025FEI:n ponimittaus Ypäjällä 23.2.2026
- 16.12.2025Ratsastajainliiton hallituksen kokouksen 10.12. päätöksiä
- 15.12.2025Hanne Soiniselle Para-stipendi
- 15.12.2025Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 51
- 15.12.2025KV-kilpailut: Hevosten rokotukset FEI:n HorseAppiin