Arja Mikkonen ja SG Oberon maailmansarjan hopealle

1.6.2010

Arja Mikkonen ja SG Oberon valjakkovoittoon Slovakiassa

Arja Mikkonen ja SG Oberon varmistivat Topolciankyn kansainvälisen valjakkokilpailun voiton sunnuntaina Slovakiassa. Toisen sijan otti Unkarin Gábor Lantos hevosella Apollo ennen Itävällan Heinrich Scheibloferia ja Romanovilla.

Mikkonen oli päivän tarkkuuskokeessa neljäs, mutta hän oli niin vahvassa johdossa koulukokeen ja maratonin voiton jälkeen, että sijoitus riitti kokonaiskilpailun kärkeen reilulla 20 pisteen kaulalla. Näin hän nousi samalla valjakoiden maailmansarjassa "Kühnle Top Driver Award" toiseksi Topolciankyn ollessa viimeinen ja ratkaiseva kilpailu.

- Tänään Oberon ei ollut yhtä hyvä ajaa kuin eilen, se ei liikkunut niin hyvin eteen ja tuntui vähän kömpelölle. Itselläni ei ollut stressiä, kun olin niin vahvasti johdossa enkä ehkä päässyt parhaaseen kisavireeseen. Näin että rata oli todella vaikea, keiloja kaatui ja yliaikaa tuli monille, joten otin oman suoritukseni aika rauhallisesti, Mikkonen kertoo.

Arja Mikkonen  ja SG Oberon  tarkkuuskokeessa Italian MM-kisoissa 2006.

Mikkosen Suomessa syntynyt FWB-hevonen SG Oberon on jo 17-vuotias, mutta edelleen erittäin hyvässä vedossa.

- Se on ollut tänä vuonna parempi kuin pitkään aikaan. Vaihdoin kaksipyöräiset vaununi nelipyöräisiin ja se on viihtynyt niiden edessä hyvin ja liikkunut vapaammin.

Mikkonen on huolehtinut hevosen kunnosta mm. hieroen ja venyttäen ja uskoo jatkavansa sillä kisaamista vielä ensi kauden. Tältä erää kisakausi on loppu ja valjakko siirtyy vapaalle.

- Nyt en enää jaksa ajella mihinkään Itä-Euroopan ihmekarkeloihin, tuntuu että olen tehnyt sitä pitkin kesää, Mikkonen nauraa.

Arja Mikkonen on kansainvälisesti menestyneimpiä valjakkokuskejamme. Hän voitti SG Oberonilla henkilökohtaisen MM-kullan Itävallassa 1998 sekä MM-joukkuehopeaa 2002 Ranskassa ja 2004 Ruotsissa. Viime vuoden MM:ssä Italiassa Mikkonen oli seitsemäs.

Tuloksia CAI-1 Topolcianky:

Tulokset 16.9.: KOKONAISKILPAILU:
1) Mikkonen Arja / SG Oberon, FIN 137,42
2) Gábor Lantos / Apollo, HUN, 157,28
3) Heinrich Scheiblofer / Romanov, AUT 159,93

Tarkkuuskoe: 1) Gábor Lantos / Apollo, HUN 11,35 2) Károly Hodi / Bátór, HUN, 12,09
3) Zsolt Szilágyi /Vitales, HUN, 12,66 4) Arja Mikkonen / SG Oberon, FIN, 13,38

Tulokset 15.9: Yhteispisteet koulukokeen ja maratonin jälkeen 15.9.: Arja Mikkonen / SG Oberon, FIN 124,04 2) Heinrich Scheiblofer  / Romanov , AUt 139,17 3) Gábor Lantos / Apollo, HUN 145,93

Tulokset 15.9., maratonkoe: 1) Arja Mikkonen / SG Oberon, FIN 76,81 p 2) Heinrich Scheiblofer - Romanov, AUT 79,65 p 3) Vilmos Jambor / Siglavy Capriola Ferinánd, HUN, 80.99

Tulokset 14.9., koulukoe: 1) Arja Mikkonen / SG Oberon, FIN 47,23 p. 2) Gabor Lantos / Apollo, HUN 57,34 p 3) Heinrich Scheiblofer - Romanov, AUT, 59,52

Tietoa Top Award: http://www.hoefnet.nl/drivingresults/2007/TOPDRIVERAWARDS/A_07_st_TDA_1_57.pdf

Tulokset ja lähtölistat: www.nztopolcianky.sk/

Kuva uutisessa ja etusivulla: Anna Vähäkuopus