Elli Viitala ja Woodcroft Rockstar vuoden 2024 Pohjola Grand Tour voittajat
15.9.2024
Kouluratsastuksen kansallisen pääsarjan Pohjola Tourin finaalit ratkottiin vapaaohjelmien muodossa Stable Novassa Hyvinkäällä. Kilpailun järjesti Dressage Team Travers. Pohjola Grand Tourin voitti Elli Viitala Woodcroft Rockstarilla. Pohjola Small Tourin voittajat ovat Anna Kärkkäinen ja Minion Verde, ja Pohjola Rising Star Tourin voitti Sabina Saloniemi ratsunaan Fürst Kimba Carrus. Suomenhevosten oman Pohjola Finnhorse Tourin voiton vei Lassi Lehmusto Vekardolla. Ikäluokka- ja poniratsastajille suunnatun Legimia Dressage Future Cupin voitti Coco Roine.
Pohjola Grand Tourin voittoon ratsasti Seinäjoelta kotoisin oleva Elli Viitala, 37, joka lähti finaaliin Peggy Högstenin kanssa sarjakilpailun pistepörssin jaetulta ensimmäiseltä sijalta. Viitala on kuluneen kauden aikana voittanut kaksi ensimmäistä Pohjola-osakilpailua sekä senioreiden SM-hopeaa. Korsholms Sportryttarea edustava ratsastaja ei ollut vapaaohjelmaansa itse täysin tyytyväinen.
”Olen voitosta todella onnellinen, mutta silti vähän pettynyt omaan rataan, vähän jäi vielä hampaan koloon. Piaffit eivät onnistuneet tänään, mikä harmittaa, sillä ne ovat ratsuni vahvuus. Sarjavaihdot puolestaan onnistuivat vihdoin, niistä olen iloinen!”
Elli Viitala ja Woodcroft Rockstar tullaan näkemään Helsinki International Horse Show’n Top 6 Pohjola Superfinaalissa viiden muun ratsukon kanssa. Helsinkiin pääsy on ratsastajalle jännittävä paikka.
”Olen itse tosi kova jännittämään kilpailuissa, oma jännittämiseni ehkä vähän tänäänkin häiritsi suoritusta. Jännitys täytyy saada kuriin ennen Horse Show’n suurelle areenalle astelemista, mutta onhan sinne ihan huippuhienoa päästä, sehän on jokaisen tytön unelma!”
Kokenut kilpakonkari Woodcroft Rockstar on 17-vuotias hannoverilaisruuna, jonka Viitala omistaa itse.
”Se on ihana ja helppo, se on nähnyt jo niin paljon, että sitä ei juuri mikään hetkauta. Edelleen se aina ihmettelee, että miksi minä jännitän niin paljon. Se on maailman paras kilpakumppani”, Viitala kehuu.
Sarjassa toiseksi ratsasti turkulainen Hanne-Mari Kiuttu, 50, joka teki 12-vuotiaan Chérubinin kanssa tasaisessa finaalikilpailussa tuloksen 66,540 %. Kiutun vapaaohjelma sisälsi runsaasti teknisiä pisteitä lisääviä korkeammalla vaikeusasteella olevia liikkeitä.
”Minulla oli toinen ohjelma olemassa, mutta halusin tälle kaudelle rakentaa uuden vapaaohjelman. Sen tekeminen kuitenkin jäi aika viime tinkaan, musiikkeja olisin halunnut säätää vielä hiukan, mutta tällä mentiin. Kokonaistulokseen olen tyytyväinen, mutta ratsastuksellisesti jäi vielä parannettavaa”, summaa Kiuttu.
Kiutulla ja Chérubinilla on kuluneella kilpailukaudella taustallaan viime hetken muutoksia sekä taustajoukoissa että varusteissa, joka osaltaan vaikutti kilpailuun valmistautumiseen.
”Tulokset tällä kaudella ovat olleet aika hyviä siihen nähden, mitä kaikkea tässä taustalla on tapahtunut. Satulamme hajosi kaksi viikkoa sitten, siitä oli mennyt runko poikki, joten nopeasti piti saada uusi sopiva tilalle. Myös valmentaja minulla on vaihtunut kesken kauden.”
Sarjan kolmas oli espoolainen Peggy Högsten 12-vuotiaalla hannoverilaisoriilla Frisco. Ratsukko edustaa Helsingin Ratsastajia. Frisco on laadukas ja näyttävä ori, joka kuitenkin jännittyi hieman Oopperan kummitus teemaisessa vapaaohjelmassa, mikä jätti ratsukon tulokseksi 65,785 %.
”Yllätyin, sillä yleensä Frisco on pommin varma ratsu. Sille tuo myös varmuutta lisää, mitä paremmin se osaa suoritettavan ohjelman Se on vasta noussut GP-tasolle, joten tätä vapaaohjelmaa emme ihan niin paljoa ole vielä menneet. Yllätyin kyllä täysin, miten vaikeaa radalla oli”, Högsten tuumaa.
Kansainväliselläkin tasolla startannut ratsukko pohtii kilpailukauden jatkoa hallikaudella.
”Ypäjällä olisi tälle syksylle vielä Inter II-luokka, ja pohdin, lähdemmekö vielä sinne. Talvikaudella treenataan, ja ensi kaudella suunnitteilla on siirtyä kohti Grand Prix-tasoa.”
Pohjola Small Tourin kuningatar on Anna Kärkkäinen satuponi Minion Verden kanssa
Pohjola Small Tourilla sarjan kaikki neljä osakilpailua voittanut Ypäjän Ratsastajien Anna Kärkkäinen, 46, sekä 9-vuotias suomenratsuponiruuna Minion Verde ylsivät myös sarjan finaalissa ylivoimaiseen voittoon Disney-teemaisella vapaaohjelmallaan tuloksella 72,575 %.
”Tämä on meille ensimmäinen kausi Inter-tasolla, en tiennyt vielä alkukaudesta mitä kaikkea pystytään tekemään, joten ohjelma rakentui pikkuhiljaa kauden edetessä. Oppilaani Matilda Piispa teki meille satuponille sopivan musiikin”, Kärkkäinen kertoo vapaaohjelmastaan.
Minion Verden on kasvattanut Riina Vihanto. Omistaja-ratsastaja Kärkkäinen oli sinnikkääseen poniinsa erittäin tyytyväinen.
”Hyvät on tunnelmat, vaikka ohjelman alussa oli vähän jännitystä, kun musiikkimme ei käynnistynytkään heti, ja olin 12 metriä edellä. Omaan keskittymiskuplaan tuli siinä pieni särö. Poni oli hyvä, niin kuin se aina on.”
Kärkkäinen ja Minion Verde saavuttivat sarjavoittajina paikan Helsinki Horse Show’n Superfinaaliin.
”On kyllä ihan mahtavaa ja jännittävää päästä sinne!”
Sarjassa toiseksi ratsasti jyväskyläläinen Vilma Vajanto, 29, ratsunaan 12-vuotias oldenburgilaisruuna Dalcanton. Ratsukon rataan osui muutama rike, joka rokotti tulokseksi 66,475 %.
”Meillä ei ollut kauhean hyvä veto tänään, ei ollut meidän päivämme. Alussa musiikki lähti vähän jäljessä, ja sitten minulla tuli typerä virhe raviohjelmassa, kun Dalcanton nosti vahingossa laukan. Lisäksi piruetti epäonnistui, eli radalle tuli kaksi isompaa ja harmillista rikettä, jotja olivat molemmat kertoimella kaksi”, Vajanto harmittelee.
Vajannon haaveilema HIHS-paikka lipsahti nyt käsistä, mutta ratsukko aikoo käyttää talvikauden vaativampia asioita treenaillen.
”Odotan kovasti talvea, että päästään harjoittelemaan vaikeampia asioita ja sitä kautta toivottavasti nostamaan tasoa.”
Sarjan kolmanneksi ratsasti porilainen Kaisa Pirinen, 25, 16-vuotiaalla tammalla Lauren. Parkanon Ratsastajia edustavan ratsukon tulos oli 66,350 %.
”Osuttiin tänään hyvin musiikkeihin, ja raviohjelmaan olin itse tyytyväinen. Lauren on kuumeneva tamma, joka tuli laukkaohjelmassa aika kiivaaksi, mikä rokotti pisteitä tänään. Kokonaisuuteen olen ihan tyytyväinen, vähän harmittaa kun oli niin tiukka kisa, että ilman rikkeitä olisi sijoitus ollut parempi”, Pirinen summaa.
Pohjola Rising Star Tourin voittoon Sabina Saloniemi ja Fürst Kimba Carrus
Tuusulalainen Sabina Saloniemi, 19, ja Fürst Kimba Carrus. Ratsukon vapaaohjelmassa kuultiin muun muassa Rihannan ja Eminemin musiikkia. Dressage Team Traversia edustavan Saloniemen voittotulos finaalissa oli 68,295 %.
”En uskonut, että lopputulos olisi näin hyvä. Radan jälkeen jäi tunne, ettei ollut parasta osaamistamme. Verryttelyssä en saanut itselleni hyvää tunnetta, mietin radan aikana aika paljon, että mitä tapahtuu”, Saloniemi kertoo.
Voittoratsu Fürst Kimba Carrus on 9-vuotias oldenburgilaisruuna.
”Fürst Kimba Carrus eli ”Keke” on aikamoinen veitikka, se tykkää kovasti kilpailla ja reenata, sen kanssa on kiva tehdä töitä.”
Toiseksi sarjassa sijoittui Helsingissä valmentautuva urjalalaislähtöinen vasta 15-vuotias Mikaela Sinda ratsunaan 11-vuotias FWB-ruuna Hagels DeBeers, jonka on kasvattanut Heidi Hagelstam. Ypäjän Ratsastajia edustavan ratsukon tulos oli 67,230 %.
”Hevonen tuntui tänään hyvältä, mutta itselläni jäi ajatukset vähän verryttelyn puolelle. Jäin musiikeista aika paljon jälkeen. Olen todella ylpeä hevosesta, se suoritti hienosti”, Sinda kertoo.
Kolmanneksi ratsasti Naantalista kotoisin oleva 16-vuotias Sohvi Rouvali 9-vuotiaalla hannoverilaisruunalla Fabian. Turun Ratsastajia edustava ratsukko teki finaalissa tuloksen 66,055 %.
”Raviohjelmaan olin tyytyväinen, mutta laukkaohjelmassa hevonen pääsi vähän venymään, lisäksi yhteen takaosakäännökseen tuli rike. Kokonaisuuteen olen kuitenkin tyytyväinen”, Rouvali kertoo.
Pohjola Finnhorse Tourilla ennakkosuosikki Vekardo piti pintansa
Suomenhevosille suunnatun Pohjola Finnhorse Tourin sarjan voittoon ratsasti ennakkosuosikki ypäjäläinen Lassi Lehmusto 12-vuotiaalla ruunalla Vekardo. Ratsukko on kilpailukaudella voittanut kaikki Pohjola-osakilpailut, joihin se on osallistunut, ja on myös hallitseva suomenhevosten koulumestari. Vapaaohjelmana nähtiin ratsukon tuttu ohjelma, jossa kuultiin muun muassa David Guettan ja Aviciin musiikkia.
”Talvikauden harjoittelu sujui hyvin, ja hevonen on pysynyt koko ajan terveenä, ja sitä kautta voimistunut”, Lehmusto summaa onnistuneen kauden salaisuuden.
Vekardo on isäorista Herkko Hurmaus, sen on kasvattanut Miia Sara ja omistaa Nikulan Tila. Ratsukko saavutti paikan Helsinki Horse Show’n Superfinaaliin myös vuonna 2023. Lehmusto lähtee kohti Helsinkiä odottavalla mielellä.
”Tosi hieno tilaisuus päästä Helsinki Horse Show’hun ratsastamaan. Viime vuonna Vekardo jännittyi yllättäen areenalla, toivotaan että tänä vuonna menisi paremmin.”
Toiseksi ratsasti Tallitiimiä edustava kyröskoskelainen Tiina Hyssänmäki 9-vuotiaalla orilla Taikatumma. Taikatumma on isäorista Voiveikko, ja sen on kasvattanut Anita Viitanen. Ratsun omistavat Henna ja Markku Hietamäki. Ratsukko on tehnyt kuluneella kilpailukaudella aiempaa vähemmän kilpailuita.
”Päivän rata ei ollut parasta suorittamistamme, radasta jäi vähän nykivä tunne. Ennen suomenhevosten mestaruuksia meillä oli kengityksen kanssa hieman ongelmia, joten ei ollut varmaa, saako kausi edes jatkoa”, Hyssänmäki kertoo kaudella kohdatuista haasteista.
Sarjan kolmas oli paimiolainen Riina Vihanto 11-vuotiaalla ruunalla Haaveprinssi. Se on isäorista Haavekuva, ja sen on kasvattanut Satu Eronen. Ratsun omistaa Pauliina Kyynäräinen, jonka musiikkimaku inspiroi ratsukkoa valitsemaan vapaaohjelmaansa Nylon Beatia.
”Kokonaisuus vapaaohjelmassa oli ehjä. Haaveprinssi on todella yritteliäs hevonen, siinä on paljon hevosta pienessä paketissa. Joskus se yrittää vähän liikaakin, ja sitä joutuu vähän himmailemaan.”
Kilpailukaudella 2025 ratsukko jatkaa suomenhevosten luokkia, mutta myös vaihtoja on pikkuhiljaa alettu harjoittelemaan.
”Katsotaan miltä talven treenit näyttävät, suomenhevosten mestaruudet ovat ensi kauden päätavoite, mutta ehkä sitä voisi vaihtojakin käydä jossakin näyttämässä”, Vihanto pohtii.
Kuusi ratsukkoa mukaan Helsinki Horse Show’n Superfinaaliin
Kouluratsastuksen kansalliset kärkiratsukot kilpailevat tänä vuonna Helsinki International Horse Show´ssa Pohjola Superfinaalissa. Pohjola Tourin neljän eri kansallisen sarjan voittajat ja kaksi ”lucky winneriä” eli kaksi sarjavoittajien jälkeen mistä tahansa sarjasta korkeimman tuloksen finaalissa tehnyttä ratsukkoa, lähtevät kilpailemaan toisiaan vastaan mielenkiintoisessa loppukilpailussa jäähallissa.
Paikan Superfinaaliin saavuttivat sarjavoittajat Elli Viitala, Anna Kärkkäinen, Sabina Saloniemi ja Lassi Lehmusto sekä tulosvertailun kautta paikan Helsinkiin nappasivat suomenhevosratsastajat Tiina Hyssänmäki ja Riina Vihanto.
”Tosi hienoa päästä mukaan”, Tiina Hyssänmäki kiteyttää tunnelmat.
Kaikki kuusi ratsukkoa esittävät Horse Show’ssa oman koulutustasonsa ja kilpailemansa sarjan vaatimusten mukaisen vapaaohjelman musiikilla. Suorituksesta arvostellaan niin tekniset kuin taiteelliset kohdat, ja parhaimman lopputuloksen prosenteissa saanut ratsukko voittaa finaalin.
Kouluratsastuksen Pohjola Superfinaali tullaan näkemään Helsingissä parhaaseen mahdolliseen aikaan, sunnuntaina 27.10. juuri ennen esteratsastuksen maailmancupin osakilpailua.
Ikäluokkaratsastajille suunnatun Legimia Dressage Future Cupin voitti Kauniaisilta kotoisin oleva 17-vuotias Coco Roine hannoverilaisruunalla London Eye.
15.9. Kansallisia kouluratsastustuloksia, Pohjola Tour finaali, Stable Nova
Pohjola Grand Tour, FEI Kür Grand Prix 2024
1) Elli Viitala / Woodcroft Rockstart, Korsholms, 66,740 %
2) Hanne-Mari Kiuttu / Chérubin, TR, 66,540 %
3) Peggy Högsten / Frisco, HR, 65,785 %
Pohjola Small Tour, FEI Kür Intermediate I 1998
1) Anna Kärkkäinen / Minion Verde, YR, 72,575 %
2) Vilma Vajanto / Dalcanton, JSR, 66,475 %
3) Kaisa Pirinen / Lauren, PRS, 66,350 %
Pohjola Rising Star Tour, FEI Kür Junioreille 2006
1) Sabina Saloniemi / Fürst Kimba Carrus, DTT, 68,295 %
2) Mikaela Sinda / Hagels DeBeers, YR, 67,230 %
3) Sohvi Rouvali / Fabian, TR, 66,055 %
Pohjola Finnhorse Tour, Suomenhevosten mestaruus Kür 2012
1) Lassi Lehmusto / Vekardo, YR, 72,190 %
2) Tiina Hyssänmäki / Taikatumma, TT, 69,410 %
3) Riina Vihanto / Haaveprinssi, PARA, 68,475 %
Legimia Dressage Future Cup, FEI Kür Junioreille 2006
1) Coco Roine / London Eye, VIRA, 69,395 %
2) Amanda Prittinen / Reitland’s Du nur Du B, K-PH, 68,870 %
3) Mikaela Sinda / Hagels DeBeers, YR, 68,505 %
Tulokset: LINKKI
Uutiset
- 3.10.2024Hevosalan yhteisessä Kummihevonen-kampanjassa hevosiloa levittää 150 hevosta
- 2.10.2024Valmistautuminen Los Angelesiin on käynnistynyt Olympiakomitean kanssa
- 1.10.2024Helsinki Horse Show tuo esteratsastuksen maailmantähdet jäähalliin
- 29.9.2024Mikko Moisalalle luokkavoitto ja junioreiden Ruotsin mestaruus
- 27.9.2024Saana Nieminen viidenneksi nuorten EM-kilpailussa Sardiniassa
- 27.9.2024Ratsastuskypärällä on suuri merkitys loukkaantumisten ehkäisemisessä
- 27.9.2024Hyvässä Seurassa Helsinki Horse Show´hun
- 25.9.2024Pariisin olympiaratsastajat saapuvat Helsinki Horse Show´hun
- 23.9.2024Henri Ruoste ja Ville Vaurio esiintyvät yhdessä Helsinki Horse Show´ssa
- 22.9.2024Viimeiset paikat Pohjola Superfinaaleihin ratkottiin Ypäjällä