Hankoniemen Ratsastajat ry täyttää 50 vuotta!
16.8.2023
Huhtikuun 12. päivänä vuonna 1973 pidettiin monen hankolaisen hevosharrastajan kannalta tärkeä kokous: Hangö Udds Ryttare r.f. – Hankoniemen ratsastajat ry perustettiin. Yhdistysrekisteriin reilu puoli vuotta myöhemmin kirjattu yhdistys on edelleen tänä päivänä monipuolisen hevosharrastamisen mahdollistaja, yksi harvoista ratsastuskoulua pyörittävistä seuroista.

Suomen Ratsastajainliiton mukaan seuran ylläpitämiä ratsastuskouluja on jäljellä enää seitsemän – Hangossa, Imatralla, Maarianhaminassa, Järvenpäässä, Somerolla, Turussa ja Kotkassa. Muut 339 liiton jäsentallia ovat yksityisten yritysten tai yksityishenkilöiden pitämiä.
Hangossa seuratoimintaa ja yhteishenkeä vaalitaan tietoisesti. Hevosharrastuksen mahdollistaminen mahdollisimman monelle on seuran toiminnan punainen lanka. Vaikka suosittu ja vilkas ratsastuskoulu on seuran toiminnan keskiössä, eivät kaikki seuran jäsenet ratsasta aktiivisesti vaan ovat mukana muuten. Tallilla riittää aina puuhaa myös näppärälle sahan, vasaran ja maalipensselin käyttäjälle.
Vuodesta 1988 Hankoniemen ratsastajille työskennelleen ratsastuksenopettaja Mia Maukosenkin tapaa opetustuntien ulkopuolella tilanteen mukaan: Mia naputtelee jollekin hevoselle pudonneen kengän takaisin, hoitaa kauniin pihan kukkaistutuksia tai puhdistaa hevosten karsinoita – milloin mitäkin. Kaikkiaan Hangossa on tapana, että yhteiseen tekemiseen osallistutaan, kukin omien kykyjensä mukaan.

Seuran 50-vuotisjuhlaa vietetään tulevana syksynä sekä jäsenten kesken että yhdessä yleisön kanssa.
Ensimmäisenä juhlavuoden tapahtumista kutsuu kokeilemaan ratsastusta: Nouse Ratsaille -päivää vietetään lauantaina 19.8. klo 15.00–16.30. Ohjelmassa on opetushevosten ja tallin esittely, arpajaiset, ratsastustarvikekirppis, buffetti ja tietenkin maksutonta talutusratsastusta. Myös aikuisilla on lupa toteuttaa haaveensa ja kokeilla!
Hankoniemen ratsastajat on aktiivinen kilpailujärjestäjä ympäri vuoden. Juhlakilpailut järjestetään su 27.8. (kouluratsastus) ja su 10.9. (esteratsastus) klo 11.00 alkaen. Myöhemmin syksyllä tapahtumakalenterissa on muitakin kilpailuja sekä tietenkin perinteinen tallin joulu.
Yleisöllä on tapahtumiin aina vapaa pääsy ja kävijöitä palvelee herkullinen buffetti.
Tervetuloa mukaan juhlimaan!
Tiedote Hankoniemen Ratsastajat
Lisätty 16.8. kuudes seura ja kaupunki.
Uutiset
- 4.12.2023Kansallista vapaaehtoisten päivää vietetään 5.12.
- 2.12.2023Jone Illi ja Eolita L BOWA hallisarjan toisen osakilpailun voittoon
- 30.11.2023Kyra Kyrklund viettää syntymäpäiväänsä kilpailuissa
- 28.11.2023Kyra Kyrklundille myönnettiin Olympiakomitean suuri ansiomerkki
- 27.11.2023Veera Salminen voitti Lichtenwoordenissa kolme luokkaa
- 26.11.2023Marjukka Manninen valittiin uudelleen hallituksen puheenjohtajaksi
- 26.11.2023Syyskokouksessa jaettiin kultaisia ansiomerkkejä
- 22.11.2023Emma Uusi-Simolasta vuoden hevosenhoitaja – otti palkinnon vastaan Mexico Cityssä
- 21.11.2023Ratsastajainliitto vastustaa venäläis- ja valkovenäläisurheilijoiden hyväksymistä kansainvälisiin ratsastuskilpailuihin
- 19.11.2023Lapsiratsastajien ja ponien estehallimestaruudet kilpailtiin Tampereella