Helsinki International Horse Show'lle ja Hevosopistolle eduskunnan joululahjarahaa
12.12.2025
Eduskunta julkaisi keskiviikkona 10.12. valtiovarainvaliokunnan mietinnön vuoden 2026 talousarvioesityksestä. Hevosalalle myönnetään siinä 600 000 euroa lisärahoitusta. Liikuntatoimen määrärahoista myönnetään 100 000 euron avustus Suomen Ratsastajainliitolle Helsinki International Horse Show'n 40-vuotisjuhlatapahtuman investointeihin. Määrärahoista myönnetään myös 200 000 euroa Suomen Hevosopistolle Ypäjä-hallin peruskorjaukseen.
Muita hevosalalle myönnettyjä ns. eduskunnan joululahjarahoja olivat ainakin 50 000 euroa Hevostietokeskukselle ja suomenhevosen aseman turvaamiseen on osoitettu 200 000 euron lisäys sekä erillinen 50 000 euroa Suomenratsut ry:lle.
Valiokunnan mietintö: LINKKI
Suomen Ratsastajainliiton hallituksen puheenjohtaja Marjukka Manninen sanoo, että on todella hienoa ja tärkeää, että hevosala pärjäsi näinkin hyvin eduskunnan myöntämien joululahjarahojen jaossa. Jokainen euro, joka alalle ohjautuu on erittäin tärkeä ja vaikuttava.
“Rahojen saaminen kertoo myös hevosalan yhteiskunnallisesta merkittävyydestä sekä määrätietoisesta eri osapuolten vaikuttamistyöstä.”
Manninen tarkentaa vielä, että Helsinki International Horse Show on ratsastuksen näyteikkunakilpailu. Ypäjän Hevosopisto puolestaan on alansa laajin ja merkitykseltään kattavin. Suomenhevosen rooli niin aikanaan sodassa kuin koko itsenäisen Suomen aikana erilaisissa tehtävissä on merkittävä ja ansaitsee nyt ja jatkossa myös panostuksia.
Joululahjaraha?
Valtion talousarvioesityksen käsittelyn aikana usein puhutaan eduskunnan myöntämistä joululahjarahoista. Niillä tarkoitetaan valtiovarainvaliokunnan tekemiä lisäyksiä valtion talousarvioesitykseen. Budjettiteknisesti joululahjarahat ovat pienkorjausmäärärahoja. Talousarviota käsitellessään valiokunta ei ainoastaan lisää määrärahoja, vaan se voi niitä myös poistaa tai vähentää. Lähde: LINKKI
Uutiset
- 11.10.2026Suomalaisratsukoille menestystä Strzegomissa – Lotte Palmgren ja Insa luokkavoittoon
- 5.10.2026Maailmancupin kausi käynnistyy Oslosta ja loppuu Helsinkiin – Hyppää mukaan
- 4.10.2026Järvinen ja Takkinen valjakkoajon Suomen mestareiksi
- 30.9.2026Ratsastajainliiton hallituksen jäsen jätti eroilmoituksensa
- 30.9.2026Mikko Moisalan ura sai vahvan perustan Saksassa – ”Kannatti mennä, se oli hyvä päätös”
- 27.9.2026Hevosopisto Autumn Eventing – Arvi Martikainen ja Pin Rock's Brewington Ostoskatu.com Big Tourin voittoon
- 27.9.2026Nuoret ratsastajat loistivat viikonlopun kilpailuissa
- 25.9.2026HUJO:n puheenjohtaja Satu Väihkönen ojentaa kapulan Noora Pentille
- 25.9.2026Axel Lindberg i Sportliv i helgen och på Yle Arenan
- 13.9.2026Vikellyksen SM – Alangolle senioreiden lajimestaruus ja Välitalolle junioreiden SM-kulta