Jonna Aaltonen ja Laura Kangasniemi kohti parakouluratsastuksen EM-kilpailuita
8.6.2025
Jonna Aaltonen ja Laxton For U sekä Laura Kangasniemi ja Goldprins suorittivat tasaiset radat hyvillä prosenteilla parakouluratsastuksen CPEDI3* -kilpailussa Hagenissa, Saksassa. Molemmat ratsukot tähtäävät syyskuussa Alankomaiden Ermelossa ratsastettaviin parakouluratsastuksen Euroopan mestaruuskilpailuihin. Aaltonen kilpailee parakouluratsastuksen ryhmässä V ja Kangasniemi ryhmässä IV.
Aaltonen on tänä vuonna jo aiemmin saavuttanut EM-kvaalituloksia ja ratsasti jälleen riittävät kvaaliprosentit Hagenissa. Hän pääsi Hagenin kilpailussa Laxton For U:n kanssa kahdeksan parhaan ratsukon joukkoon ratsastamaan Grand Prix vapaaohjelman musiikilla. Ratsukko sai vapaaohjelmasta 71,425 prosenttia ja oli luokassa viides.
Aaltonen oli tyytyväinen hevosensa suorittamiseen Hagenissa, vaikka hän itse oli kilpailussa kipeänä ja yskän vuoksi hänellä jäi nukkuminen kilpailuviikolla tavallista vähäisemmäksi. Loppuviikkoa kohti Aaltosen vointi alkoi sopivasti ennen vapaaohjelmaa hieman kohentua ja vapaaohjelmassa etenkin ratsukon laukkaohjelma sujui erittäin hyvin.
“Lohis on ollut tyytyväinen ja se viihtyy kisoissa todella hyvin. Sen kanssa on kiva matkustaa”, kertoo Aaltonen kilpakumppanistaan Laxton For U:sta.
Kangasniemellä Hagen oli kauden ensimmäinen kansainvälinen kilpailu ja hän sai kilpailusta heti kvaalituloksen EM-kilpailuihin. Hän sai perjantain Grand Prix -luokasta prosentit 68,148. Näin ollen myös Kangasniemellä on osallistumisoikeus syyskuun EM-kilpailuihin.
Kangasniemen ja Goldprinsin radat alkavat olla ehjempiä ja tasaisempia ilman isoja rikkeitä. “Sehän on kanssa nuori hevonen, mutta nyt alkaa olla paljon tasaisempi. Carolina McLean on tehnyt todella hyvää valmennustyötä Lauran kanssa”, kehuu parakouluratsastuksen maajoukkueen valmentaja Janne Bergh ratsukon kehitystä.
Aaltosella ja Kangasniemellä kausi jatkuu tästä melko samalla tavalla. Molemmat matkaavat seuraavaksi hevosineen Suomeen ja heidät nähdään kilpailemassa seuraavaksi Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuksissa Ypäjän Hevosopistolla. Sen jälkeen molemmat suuntaavat heinäkuun alussa Ruotsin Laholmiin kolmen tähden kilpailuihin. Aaltosella on suunnitelmissa elokuussa Suomen mestaruuskilpailut. Kangasniemi puolestaan suuntaa Laholmin kilpailun jälkeen takaisin Saksaan, missä hän asuu ja valmentautuu.
“Hevoset ovat menneet hyvin ja mielestäni on paljon kehitystä edelliseltä kaudelta”, iloitsee Bergh.
Täydet tulokset Hagenista: LINKKI
Parakouluratsastuksen EM-kilpailut ratsastetaan 3.-7.9.2025 Ermelossa, Alankomaissa.
Uutiset
- 11.10.2026Suomalaisratsukoille menestystä Strzegomissa – Lotte Palmgren ja Insa luokkavoittoon
- 5.10.2026Maailmancupin kausi käynnistyy Oslosta ja loppuu Helsinkiin – Hyppää mukaan
- 4.10.2026Järvinen ja Takkinen valjakkoajon Suomen mestareiksi
- 30.9.2026Ratsastajainliiton hallituksen jäsen jätti eroilmoituksensa
- 30.9.2026Mikko Moisalan ura sai vahvan perustan Saksassa – ”Kannatti mennä, se oli hyvä päätös”
- 27.9.2026Hevosopisto Autumn Eventing – Arvi Martikainen ja Pin Rock's Brewington Ostoskatu.com Big Tourin voittoon
- 27.9.2026Nuoret ratsastajat loistivat viikonlopun kilpailuissa
- 25.9.2026HUJO:n puheenjohtaja Satu Väihkönen ojentaa kapulan Noora Pentille
- 25.9.2026Axel Lindberg i Sportliv i helgen och på Yle Arenan
- 13.9.2026Vikellyksen SM – Alangolle senioreiden lajimestaruus ja Välitalolle junioreiden SM-kulta