Kaksi finaalipaikkaa islanninhevosten MM-kilpailuissa Berliinissä

9.8.2019

Suomalaisratsastajat ansaitsivat torstaina kaksi finaalipaikkaa MM-kilpailuissa.

 

Islanninhevosten askellajiratsastuksen MM-kilpailuissa kaksi finaalipaikkaa

Torstaina ratsastettiin töltti T2-luokka, jossa suomalaiset ovat tänä vuonna olleet vahvoilla. Karsintaan osallistuivat Veera Siren – Jarl frá Mið-Fossum,

Veera Sirén ja Jarl frá Mið-Fossum vauhdissa. Kuva: Eliisa Mönkäre.

Islanninhevosten askellajiratsastuksen MM-kilpailuissa kaksi finaalipaikkaa

Arnella Nyman – Thór från Järsta sekä Katie Sundin Brumpton – Símon frá Efri-Rauðalæk. Luokassa ratsastetaan tölttiä eri tempoissa sekä lisäksi vielä ilman ohjastuntumaa. Suorituksen osiot arvostelevat viisi tuomaria. Kyseinen laji on sekä Veeran sekä Arnellan päälaji.

A-finaaliin eli karsintojen viiden parhaan joukkoon ratsasti Veera Sirén ruunalla Jarl frá Mið-Fossum. Veera sai kokonaispisteet 7,83 ja ja ylsi upeasti jaetulle neljännelle sijalle.

- Oli mahtava fiilis kilpailla Berliinissä isolla areenalla väkijoukon kannustaessa. Meillä oli muutama virhe suorituksessa, mutta kokonaisuuteen olen varsin tyytyväinen. Sunnuntain A-finaalissa annamme kaikkemme, iloitsee Veera kovaa tulosta maailman parhaimmiston joukossa.

Arnella sijoittui karsintalistalla senioreiden seitsemännelle sijalle pistein 7,40. Tällä tuloksella kilpaillaan B-finaalissa, jossa ratsastavat karsintojen sijoilla 6-10 olevat ratsastajat. B-finaalin voittaja pääsee jatkamaan A-finaaliin.

- Thòr on tuntunut koko viikon ajan päivä päivältä paremmalta. Tämän päiväinen suoritus oli siisti ja hevonen tuntui etenkin ensimmäisessä osiossa hyvältä, josta saimmekin yhdeltä tuomarilta jopa 9.0, kertoo Arnella ja jatkaa odottavansa innolla B-finaalia, joka ratsastetaan jo perjantaina.

Katie ja Símon olivat senioreiden karsintalistalla sijalla 23 pistein 6,37. Luokkaa johtaa Tanskan Julie Christiansen hevosella Stormur frá Hemlu pisteillä 8,23. Luokassa ratsasti 51 ratsukkoa.

Lopullinen mitalitaisto käydään A-finaaleissa sunnuntaina.

Päivän päätteeksi ratsastettiin myös PP1 tyylipassi, jossa arvostellaan siirtymiä, passin laatua sekä lisäksi pisteisiin vaikuttaa nopeus 100 metrin matkalta. Kaikki Suomen nuoret ratsastajat sekä seniori Katie Sundin Brumpton osallistuivat luokkaan. Marleena Mönkäre oli Svarta-Skotta frá Halalla nuorten jaetulla viidennellä sijalla pistein 6,21. Ratsukon vahvuutena olivat laadukas ja nopea passi, siirtymisten jäädessä hieman matalammille pisteille. Gerda-Eerika Viinanen oli Svala frá Minni-Borgilla jaetulla seitsemännellä sijalla pistein 5,92 ja Nelly Loukiala Trú frá Skáneyllä sijalla 18. Nuorten kultaa voitti islantilainen ratsukko Benjamín Sandur Ingólfsson - Messa frá Káragerði pistein 7,71.

- Tyylipassi meni todella hyvin ja oikeastaan myös yli odotusten. Olen treenannut nyt paljon siirtymisiä ja sitä, ettei hevonen kuumu liikaa. Tavoitteena oli tehdä oman tasoinen suoritus ja saada ehjät suoritukset molemmista juoksuista. Olen todella ylpeä Skottasta. Tästä on hyvä jatkaa koppi -ja speedpassiin, riemuitsee Marleena sijoituksestaan kovassa joukossa.

Senioreiden osalta tyylipassissa piti lippua erittäin korkealla Katie hevosellaan Símon frá Efri-Rauðalæk. Ratsukko sijoittui senioreiden 9. sijalle pisteillä 7,21. Ratsukolla oli taitavat siirtymiset, ja vaikka itse passi onkin laadukas ja nopea, jää se silti vielä hieman maailman huipuista. Kultaa luokassa ratsasti, niin ikään islantilainen, Teitur Árnason Dynfari frá Steinnesillä pistein 8,66.

Suomalaisittain tyylipassissa tänä vuonna saavutetut MM-sijoitukset ovat korkeimmat kuin mitä koskaan aiemmin MM-tasolla on saavutettu.

Lyhyesti islanninhevosesta

Islanninhevonen on yksi maailman vanhimmista hevosroduista. Islanninhevosta on jalostettu kotimaassaan Islannissa täysin puhtaana miltei tuhat vuotta, koska hevosten vienti Islantiin kiellettiin jo varhain. Vielä nykyisinkään Islantiin ei saa viedä hevosia lainkaan.

Islanninhevonen on pienikokoinen, vahva ja monikäyttöinen ratsuhevonen. Islanninhevosen keskimääräinen säkäkorkeus on noin 135 senttimetrin tienoilla.

Islanninhevonen erottuu muista yleisistä ratsuhevosista askellajiensa perusteella. Muunrotuiset eurooppalaiset hevoset osaavat vain kolme perusaskellajia: käynnin, ravin ja laukan. Islanninhevosilla on perusaskellajien lisäksi yksi tai kaksi erikoisaskellajia: töltti ja liitopassi. Käynnin, töltin, ravin ja laukan taitavaa hevosta kutsutaan nelikäyntiseksi. Jos hevosella on kaikki viisi askellajia, se on viisikäyntinen.

Töltti on nelitahtinen askellaji, jossa hevosella on koko ajan maassa yksi tai kaksi jalkaa. Siksi töltti tuntuu ratsastajalle miellyttävän tasaiselta. Tölttiä voidaan ratsastaa eri tempoissa aina hitaasta lähes käynnin vauhdista aina 40 km / h nopeuteen.

Passia ei esiinny kaikilla islanninhevosilla. Tahti on symmetrinen ja kaksitahtinen, saman puolen jalat liikkuvat melkein synkronoidusti samanaikaisesti. Passia kuuluu ratsastaa nopeasti. Passia ratsastetaan vain lyhyitä matkoja kerrallaan, sillä se vaatii suuren määrän voimaa ja energiaa hevoselta. Nopein kilpailuissa mitattu vauhti on tällä hetkellä 51,768 km / h.

Lisätietoja islanninhevosesta löytyy Suomen Islanninhevosyhdistyksen web-sivuilta.

Suomen Islanninhevosyhdistys (SIHY) on vuonna 1982 perustettu kansainvälisen islanninhevosjärjestö FEIF:n (International Federation of Icelandic Horse Associations), Suomen Ratsastajainliiton ja Suomen Hippoksen rekisteröity jäsenyhdistys. https://www.islanninhevonen.net/

Marleena Mönkäre oli Svarta-Skotta frá Halalla nuorten jaetulla viidennellä sijalla torstaina. Kuva: Eliisa Mönkäre.