Katja Karjalainen ja Callan kohti paralympiastarttia
1.6.2010
Katja Karjalainen ja Callan-ratsu lupaavassa
kisakunnossa ennen ensimmäistä paralympiastarttia

Katja Karjalainen, avustaja Tanja Takkula ja valmentaja Artsi Heino. Kuva Maria Laakso.
Katja Karjalainen viimeistelee parhaillaan kisavalmistelujaan hevosella Callan Pekingin paralympialaisissa, jotka kilpaillaan ratsastuksen osalta Hongkongissa. Ratsukon ensimmäinen startti 1b-luokassa, jossa ratsastetaan kouluratsastusohjelma käynnissä ja ravissa, on huomenna tiistaina klo 20.50 Hongkongin aikaa eli 15.50 Suomen aikaa. Lähtövuoro on hieman haastavasti luokan ensimmäinen.
Perjantaina ratsastettu lämmittelykilpailu sujui lupaavasti Karjalaisen ollessa jaetulla ensimmäisellä sijalla tulosprosentilla 64,588 mahdollisista maksimipisteistä belgialaisen Joseph Lorquet'n kanssa, joka ratsasti hevosella Junior Dupre. Mukana kilpailussa oli viisi ratsukkoa joukkuekilpailun ulkopuolelta, joukossa mm. ennakkosuosikkeihin lukeutuva britti Ricky Balshaw hevosella Deacons Giorgi jääden Karjalaiselle reilusti kakkoseksi. Joukkuekilpailussa kaksi ryhmän 1b ratsukkoa otti erittäin kovat pisteet, britti Lee Person ja Gentlemen ylivoimaiset 73.294 % ja Norjan Jens Dokkan ja Lacour 69.765 %.

Callan eli Pörri vet checkissä, ohjissa hoitaja Petri Lopakka. Kuva Maria Laakso.
- Tähänastisten tulosten perusteella voisi arvella, että Katjalla on onnistuessaan mahdollisuudet henkilökohtaisessa kilpailussa jopa pronssille, sanoo valmentaja Arto-Pekka Heino.
Holsteinilainen, 12-vuotias ruuna Callan saapui kisapaikalle Hongkongiin elokuun lopussa ja on nyt totuttautunut kuumaan ilma-alaan sekä suureen kisa-areenaan.
- Aloitimme kevyesti ensimmäiset viisi päivää, sen jälkeen rasitusta on hieman lisätty. Nyt loppua kohti olemme taas vähän säästelleet hevosta, jotta se olisi kilpailuissa aktiivinen, eloisa ja iloinen. Sillä on nyt käyty aamuisin lähinnä kävelemässä selästä käsin laukkaradan keskellä olevalla viheriöllä. Yllättävän hyvin se sopeutunut kuumiin olosuhteisiin ja viilennysoperaatioihin, Heino kertoo.

Pörri käyttäytyy kuin maailmanmies, ohjissa hoitaja Petri Lopakka. Kuva Maria Laakso.
Huomiselle kisapäivälle on luvattu puolipilvistä, lämpöä mittariin on luvassa yli kolmenkymmenen asteen. Iltakuuden jälkeen lämpöä on miellyttävämmät parikymmentä astetta. Torstain loppukilpailussa, kürfinaalissa, puolet ratsukoista kilpailee aamuauringon polttavassa paahteessa ja loput illalla. Huomisen kilpailun 15 ratsukosta parempi puolikas pääsee iltaryhmään.
- Vähimmäistavoite meillä on päästä kuumaan ryhmään, joka ratsastaa kürin illalla. Olemme optimistisilla mielin, hevonen on vertailukelpoinen muiden kanssa, Heino sanoo.
Mukana kisapaikalla on myös hevosenhoitaja ja apuratsuttaja Petri Lopakka sekä Karjalaisen henkilökohtainen avustaja Tanja Takkula. Paralympialaisissa on myös suomalaisedustus tuomaristossa, johon kuuluu kansainvälinen vammaisratsastustuomarimme Tarja Huttunen.
Pekingin paralympialaiset 6.-17.9., Ratsastuksen aikataulu
TIISTAI 9.9.
Ratsastus, ryhmä 1b
Katja Karjalainen / Callan klo 17.00-24.00, pakollinen ohjelma
TORSTAI 11.9.
Ratsastus, ryhmä 1b
Katja Karjalainen / Callan klo 7.30-11.00 ja 19.15-23.15, vapaaohjelma eli kür
Ajat paikallista aikaa, ero Suomen aikaan -5 tuntia.
Aikataulut, starttilistat ja tulokset:
http://results.beijing2008.cn/WRMP/ENG/Schedule/EQ.shtml
Linkkejä:
Pekingin paralympialaiset 2008
http://en.paralympic.beijing2008.cn/index.shtml
Kansainvälinen paralympiakomitea
http://www.paralympic.org/release/Main_Sections_Menu/index.html
Hongkongin paralympiapaikka
https://www.equestrian2008.org/eng/front.aspx
http://www.hkjc.com/english/index.asp
Kansainvälisen Ratsastajainliiton paralympiasivut
http://www.fei.org/Events/Paralympic_Games/Pages/Links.aspx
Suomen paralympiakomitea ja kisasivut
http://www.paralympia.fi/
http://www.paralympialaiset.fi/
Uutiset
- 11.10.2026Suomalaisratsukoille menestystä Strzegomissa – Lotte Palmgren ja Insa luokkavoittoon
- 5.10.2026Maailmancupin kausi käynnistyy Oslosta ja loppuu Helsinkiin – Hyppää mukaan
- 4.10.2026Järvinen ja Takkinen valjakkoajon Suomen mestareiksi
- 30.9.2026Ratsastajainliiton hallituksen jäsen jätti eroilmoituksensa
- 30.9.2026Mikko Moisalan ura sai vahvan perustan Saksassa – ”Kannatti mennä, se oli hyvä päätös”
- 27.9.2026Hevosopisto Autumn Eventing – Arvi Martikainen ja Pin Rock's Brewington Ostoskatu.com Big Tourin voittoon
- 27.9.2026Nuoret ratsastajat loistivat viikonlopun kilpailuissa
- 25.9.2026HUJO:n puheenjohtaja Satu Väihkönen ojentaa kapulan Noora Pentille
- 25.9.2026Axel Lindberg i Sportliv i helgen och på Yle Arenan
- 13.9.2026Vikellyksen SM – Alangolle senioreiden lajimestaruus ja Välitalolle junioreiden SM-kulta