Kenttäratsastuksen nuorten ja junioreiden EM-kilpailut alkavat Strzegomissa
20.8.2025
Suomen ikäryhmien kenttäratsastuksen maajoukkueeseen Strezegomin Euroopan mestaruuskilpailuissa Puolassa kuuluvat nuori ratsastaja Nelli Pekkarinen ja juniori Inkeri Laiho. He osallistuvat henkilökohtaisiin kilpailuihin. Tapahtuma käynnistyy keskiviikkona 20.8. hevostarkastuksilla, ja ensimmäiset koulukokeet esitetään torstaina.
21-vuotias Pekkarinen on Hämeenkyröstä ja junioreiden SM-pronssimitalisti vuonna 2021. Hän kilpailee toista kertaa EM-tasolla, ensimmäisen kerran juniorina vuonna 2021.
17-vuotias Laiho on Tammelasta. Hän voitti viime kesänä Ewan Stonella ponien lajimestaruuden ja vuotta aiemmin ponien SM-kultaa. Vuonna 2022 hän oli samalla ponillaan hopealla. Ratsukko oli 18. ponien EM-kilpailuissa vuonna 2023 ja mukana myös viime kesänä. Nyt Laiho kilpailee ensimmäistä kertaa ponillaan junioreissa EM-tasolla, jossa on yleensä mukana hevosia.
CH-EU-Y-J Kenttäratsastuksen nuorten ja junioreiden Euroopan mestaruuskilpailu Strzegom, Puola
Suomen joukkue
Nuori ratsastaja
Nelli Pekkarinen – Avoca Alchemist
Juniori
Inkeri Laiho – Ewan Stone
Joukkueenjohtaja: Mette Samuli
Maajoukkuevalmentaja: Sanna Siltakorpi
Aikataulut 20.-24.8.2025
CH EU Y 3*-L, nuoret ratsastajat
20.8. klo 16.30 hevostarkastus
21.8. klo 15.00 koulukoe, osa 1
22.8. klo 15.00 koulukoe, osa 2
23.8. klo 10.30 maastokoe
24.8. klo 9.00 hevostarkastus
24.8. klo 15.00 rataestekoe
24.8. henkilökohtaisten ja joukkuemitalien jako
CH EU J 2*-L, juniorit
20.8. klo 16.30 hevostarkastus
21.8. klo 9.30 koulukoe, osa 1
22.8. klo 9.30 koulukoe, osa 2
23.8. klo 14.15 maastokoe
24.8. klo 9.00 hevostarkastus
24.8. klo 11.00 rataestekoe
24.8. henkilökohtaisten ja joukkuemitalien jako
Lähtölistat ja tulokset: LINKKI
Tapahtuman nettisivu: LINKKI
Tapahtuman nettistriimi: LINKKI
Täsmennetty 21.8. klo 17.30 tietoa Laihon ratsusta Ewan Stonesta, se on poni, ei hevonen, ja Pekkarinen on kilpaillut myös vuonna 2021 junioreiden EM-kilpailuissa.
Uutiset
- 11.10.2026Suomalaisratsukoille menestystä Strzegomissa – Lotte Palmgren ja Insa luokkavoittoon
- 5.10.2026Maailmancupin kausi käynnistyy Oslosta ja loppuu Helsinkiin – Hyppää mukaan
- 4.10.2026Järvinen ja Takkinen valjakkoajon Suomen mestareiksi
- 30.9.2026Ratsastajainliiton hallituksen jäsen jätti eroilmoituksensa
- 30.9.2026Mikko Moisalan ura sai vahvan perustan Saksassa – ”Kannatti mennä, se oli hyvä päätös”
- 27.9.2026Hevosopisto Autumn Eventing – Arvi Martikainen ja Pin Rock's Brewington Ostoskatu.com Big Tourin voittoon
- 27.9.2026Nuoret ratsastajat loistivat viikonlopun kilpailuissa
- 25.9.2026HUJO:n puheenjohtaja Satu Väihkönen ojentaa kapulan Noora Pentille
- 25.9.2026Axel Lindberg i Sportliv i helgen och på Yle Arenan
- 13.9.2026Vikellyksen SM – Alangolle senioreiden lajimestaruus ja Välitalolle junioreiden SM-kulta