Kouluratsastuksen GP-sijoituksia ja PM-pronssi
1.6.2010
Porthan-Broddell ratsasti GP-sijoituksia Sloveniassa
Tanskassa viiden vuoden ajan asunut suomalainen kouluratsastaja Eeva-Maria Porthan-Broddell keräsi tukun sijoituksia Sloveniassa, Lipicassa järjestetyissä kolmen tähden kouluratsastuskilpailuissa hevosella Viegaards Consul. Grand Prix Specialissa hän ratsasti yhdeksänneksi, Grand Prix´ssä kahdeksanneksi ja Intermediare II -luokassa kolmanneksi.
- Viegaards Consul on ollut minulla ratsastettavana vasta kolme kuukautta, joten yhteistyömme on vielä vähän hakusessa ja totuttelemme toisiimme. Hevonen on todella laadukas ja nämä olivat oikein mukavat suoritukset alkajaisiksi. Se tekee erinomaiset laukanvaihdot ja saa niistä helposti kahdeksikkoja. Heikoimmin sujuivat sulkutaivutukset. Sain kilpailun O-tuomarilta GP-luokassa yli 65 %, mikä on todiste hevosen tasosta ja tietysti oikein mukava tuliainen ensimmäisestä yhteisestä kansainvälisestä kilpailusta, kertoi Porthan-Broddell.
Hevosen omistaa Viegaards-siittola ja se on 13-vuotias jalostusori. Porthan-Broddell on tehnyt yhteistyötä siittolan kanssa pitkään. Päivätyökseen Porthan-Broddell pyörittää kauppatallia Paula Lehtikosken kanssa.
- Haluan edetä hevosen kanssa rauhallisesti ja löytää oikean tavan verrytellä sen kilpailutilanteessa. Yritän parhaillaan opetella tuntemaan hevosen perusteellisemmin, jotta voisin myös löytää meille mahdollisimman sopivan valmentajan, sanoi Porthan-Broddell. Hän harkitsee seuraavaksi osallistumista kansainväliseen kilpailuun Tshekissä muutaman viikon kuluttua.
Grand Prix Special, 13 lähti, 9 sijoittui
1) Anna Campanella Andretti H Italia 70,560 %
2) Tatiana Miloserdova What a Feeling, Venäjä 68,680 %, 3) Hannes Maur Ellis Itävalta 66,360 %, …9) Eeva-Maria Porthan-Broddell Viegaards Consul Suomi 62.040 %
Grand Prix (versio B), 30 lähti, 9 sijoittui
1) Wayne Channon Lorenzo CH Saksa 70,125%, 2) Irina Lys Problesk Vlako-Venäjä 68,542, 3) Anna Campanella Andretti H Italia 67,958… 8) Eeva-Maria Porthan-Broddell Viegaards Consul Suomi 64.292%
Intermediaire II, 19 lähti, 8 sijoittui
1) Tatiana Miloserdova What a Feeling, Venäjä 65,854%, 2) Robert Acs Shannon 55 Unkari 64,390%, 3) Eeva-Maria Porthan-Broddell Viegaards Consul Suomi 64,293%
Täydelliset tulokset osoitteessa www.lipica.org
Suomen koulujoukkue otti pohjoismaista pronssia
Suomen kouluratsastusjoukkue otti pronssimitalin Ruotsissa, Strömsholmassa käytävässä Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskilpailussa. Voiton vei Ruotsi ja hopealle ratsasti Tanska, Norja oli neljäs. Tällä kertaa kilpailuun ei osallistunut Baltian maiden edustajia.
Tulokset Pohjoismaiden ja Baltian kouluratsastuksen joukkuemestaruus
FEI Intermediaire II, 4 joukkuetta
1) Ruotsi 209,121 %, 2) Tanska 197,171 %, 3) Suomi 183,805 (Ville Palomäki Bamboleo 62,634%, Pia Varjonen Lester 61,854 %, Timo Rokkanen Loboss Loving Art 59,317 %, Kimmo Sulkala Iso Griffo Suomi 59,854 % ) 4) Norja 182 %. Henkilökohtaisista mitaleista kilpaillaan tiistaina.
Täydelliset tulokset ja lähtölistat osoitteessa www.equipe.nu
Uutiset
- 25.4.2026Terttu Peltonen Vuoden Kavionjälki tunnustuksen saaja
- 25.4.2026Kyra Kyrklund pistää hyvän kiertämään – merkittävä tuki Jonna Aaltoselle
- 23.4.2026Ruoste jälleen erinomaiseen tulokseen – neljäs Hagenin GP Specialissa
- 23.4.2026SRL Hevoset-messuilla 25.-26.4.
- 22.4.2026Ratsastajainliitto mukana Lapsimessuilla 24.-26.4.
- 22.4.2026Ratsastajainliiton tilannekatsaus 22.4.2026
- 22.4.2026Tavoitteena toiminnan jatkaminen rakentavasti ja toisia kunnioittaen
- 22.4.2026Henri Ruosteelle hyvä alku Hagenin CDI3* kilpailussa
- 19.4.2026Estenuorilla menestyksekäs viikonloppu CSIO Compiègnessä
- 19.4.2026Kultaiset ansiomerkit jaettiin kevätkokouksessa 2026