Kouluratsastuksen Pohjola-finaalit Wesunda Dressagessa – Kärkkäinen, Pirinen, von Wendt ja Lehmusto voittoihin
6.9.2026
Wesunda Dressagen ja Kanta-Hämeen Ratsastajien yhteisessä kilpailussa Hattulassa jaettiin kouluratsastuksen kansallisten Pohjola-sarjojen finaalit neljällä eri tasolla. Sunnuntaina kilpailtiin myös Horse & Rider Junioricupin ja Ponicupin finaalit. Ypäjälle lähtivät niin Pohjola Grand Tourin kuin Pohjola Finnhorse Tourin finaalien voitot Anna Kärkkäisen ja Minion Verden ja Lassi Lehmuston ja Vekardon mukana. Kaisa Pirisen ja Laurenin onnistunut suoritus toi voiton Pohjola Small Tourissa ja Pohjola Rising Star Tourin finaalin voiton nappasi tiukassa kisassa Anna von Wendt Fionalla.
Pohjola Grand Tourin voittaja Anna Kärkkäinen kertoi valmistautumisestaan finaaliin suomalaisella ratsuponillaan Minion Verdellä.
”Harjoiteltu on kovasti. Ja ajoissa tehty küriä ja päästy harjoittelemaan sitäkin riittävästi, niin oli semmoinen hyvä fiilis lähteä tänne. Tiesi, missä mennään”, kertoo Anna Kärkkäinen.
”On edetty porras portaalta, meillä on ollut sama valmentaja koko ajan. Nybergin Kikin kanssa olemme tehneet ponia ihan alusta asti, ihan neljävuotiaasta asti. Olemme aloittaneet sieltä nuorten hevosten Champion -sarjasta ja tultu kaikki ikäluokat sieltä vuosi kerrallaan ylöspäin. Ei ole ollut mitään isompia murheita siinä matkalla ja poni on oppinut kaikki asiat sillä tavalla mukavasti, että on päästy etenemään. Ehkä sellainen tasainen harjoittelu ja kova työ.”
Kärkkäinen kokee, että nuorten hevosten sarjat tukevat hyvin hevosen kehitystä. Myös Pohjola-sarjan tasot ovat hyvä koulutuspolku, sillä tasoja voi nousta vuosi kerrallaan eteenpäin.
Finaalivoitto tuntuu Kärkkäisestä hyvältä ja on hieno palkinto tälle kaudelle. Ensi kauden suunnitelmatkin ovat jo valmiina.
”Tämä Inter A:han on tavallaan matkalla kohti sitä Grand Prix’tä ja ei tässä nyt ole vielä tullut mitään syitä eteen miksi emme olisi sinne Grand Prix’hin yhä matkalla ja yritettäisi. Koitamme talven läpi harjoitella paremmiksi niitä asioita, mitkä vielä ovat vaiheessa ja ehkä me ensi vuonna pääsemme vielä jonkun GP-luokan starttaamaan.”
”Loppu hyvin kaikki hyvin”
Kaisa Pirisen ja Laurenin onnistunut suoritus toi voiton Pohjola Small Tourissa. Alun pienet tekniset ongelmat viivyttivät finaalisuorituksen aloitusta.
”Piti tehdä nopea suunnitelma, miten pitää hevonen minun kanssani ja yllättävän hyvin se onnistui. Ainostaan laukkaohjemassa hevonen pääsi vähän pitkäksi, minkä vuoksi olin edellä musiikista. Siitä huolimatta saimme suoritettua kaikki tekniset tehtävät ja sain kirittyä musiikin kiinni. Hevonen tuntui tosiaan hyvältä, mutta pieni jännitysmomentti saatiin suoritukseen. Loppu hyvin kaikki hyvin”, iloitsee Pirinen.
Porilainen Pirinen nautti finaalin tunnelmasta ja finaaliin on valmistauduttu pitkään.
”Tunne aika hyvin hevoseni ja se on tehnyt kanssani hyviä ratoja. Meidän vapaaohjelmamme on mielestäni ihana ja meille sopiva. Minulla oli luotto minuun ja hevoseen. Olihan enemmän ehkä kivaa kuin jännittävää.”
Pirinen kuvaa hevostaan lohikäärmeeksi kotioloissa, mutta viilipytyksi muissa tilanteissa.
”Kilpailuissa, varsinkin radalla se syttyy aika paljon. Mutta on ihanaa, että se on ruvennut luottamaan minuun ja sen energian saa käytettyä oikeisiin asioihin, se on tosi mageeta. ”
Pohjola Small Tourin osakilpailut tuovat selkeää rytmiä treenaamiseen. Pirinen kertoo, että finaaliin pääseminen on hieno kiitos ja palkinto kaikesta tehdystä työstä.
”Valitettavasti oma kotivalmentaja Alarautalahden Salla ei ole täällä mukana, mutta on varmasti katsonut ClipMyHorsea ja Equipea ahkerasti ja tuulettaa siellä kotosalla.”
”Olihan se ihan pirun jännittävää”
Pohjola Rising Star Tourin finaalin voiton nappasi tiukassa kisassa Anna von Wendt Fionalla.
”Upeata oli voittaa. Kuka tahansa oli kyllä voinut voittaa, mutta tällä kertaa meni nyt näin. Minulla oli muutamia virheitä, mutta oli kyllä hyviäkin pätkiä”, kertoo tyytyväinen kemiönsaarelainen Anna von Wendt.
Kärkipään ratsukoiden pisteiden ero oli hiuksen hieno, joten voitto tuli pienellä marginaalilla.
”Olihan se ihan pirun jännittävää, minun mielestäni ne menivät kaikki ihan tosi hyvin, että loppuun asti sai jännittää tosi kovin.”
Palkintoloimi vaikutti jäävän pieneksi näyttävän kahdeksanvuotiaan Fiona-tamman päällä, jonka säkäkorkeus on 185 cm.
”Olen sen varsana hankkinut ja nyt olemme tähän asti edenneet. Se on tosiaan aika isokokoinen, mutta kivasti kehittynyt etenkin tällä kaudella. Saa nähdä kuinka pitkälle päästään.”
Ratsukon tähtäimessä on ensi kaudella pikkukierros, kunhan saavat laukanvaihtoihin varmuutta.
”Piruetit sillä on jo ja se osaa jo vähän kaikkea, mutta kun sitä jännittää niin vaihdot ovat vähän vaikeat.”
Suomenhevospäivän sankarit viehättivät
Pohjola Finnhorse Tourin finaali meni viime vuosina suomenhevosten kilpailuja hallinneelle Lassi Lehmustolle ja Vekardolle.
Ypäjäläinen Lehmusto kertoo ratsukon suoritusvarmuuden olevan menestyksen takana. Myös tekniset liikkeet sujuvat jo hyvin. Päivän tulos oli 73.135 prosenttia.
”Se on ihan todella hieno suomenhevonen, näyttävä ja korkea, laajaliikkeinen. Onhan se myös sellainen ”adhd”, mutta jotenkin tuntuu, että kaikki vuodet ovat tehneet sen, että pelaamme hyvin yhteen”, toteaa Lassi Lehmusto.
”Tänään ei ollut ihan paras kür. Vähän hätäiset nuo käynnin kautta vaihdot. Ja pohja vei todella paljon hevosta [eteenpäin], että olin musiikissa edellä. Se oli hetkittäin haastavaa. Onneksi sain käyntiohjelmassa vähän tasoitettua homman. Laukka onnistui sitten jo ihan hyvin.”
Myös finaalinen kakkonen ja kolmonen tekivät päälle 70 prosentin tulokset. Henna-Riikka Hietamäki ja Taikatumma olivat toinen ja Minttu Kauniskallio ja Savelan Puistotäti kolmas. Sunnuntaina juhlittiin yleisesti Suomenhevosen päivää.
Wesundassa kilpailtiin myös Horse & Rider Junioricupin finaali, jonka voitti klaukkalalainen Kauniaisten Ratsastajien Nele Pulli ja Damon's Dancer tuloksella 68.774 prosenttia ja Ponicupin finaali, jonka voittajan palkittiin kouvolalainen Stella Tiukkanen ja Happy Helge Kymenlaakso Riding Clubista.
6.9. Kansallinen kouluratsastus, Wesunda, Hattula
Pohjola-sarjan finaalit 2026
Pohjola Grand Tour, Inter A/B, vapaaohjelma musiikilla, 5 lähtijää, 5 sijoittuu
1) Anna Kärkkäinen – Minion Verde, Ypäjän Ratsastajat 71.595 2) Anna Von Wendt – Lord Byron, Björkboda Dressage 71.445 3) Inka Heikura – Breakdancer, Porvoon Mustang 68.855 4) Kristiina Purdy – Florina, Suonenjoen Vasama Riders 64.025 5) Satu-Maria Jauhiainen – Forza Roosendaal, Helsingin Ratsastajat 63.920
Pohjola Small Tour, Inter I, vapaaohjelma musiikilla, 5 lähtijää ja 5 sijoittuu
1) Kaisa Pirinen – Lauren, Parkanon Ratsastajat 70.245 % 2) Laura-Emilia Lehtonen – Zack's Zenith, Ratsastusseura Team Nissala 69.815, 3) Else Väyrynen – St Laronda, Dressage Team Travers 68.025 4) Heta Rautio-Härkönen – Daylight Dan, Dressage Team Travers 67.045 5) Anna Johansson – My Emerald, Jyvässeudun Ratsukot 63.945
Pohjola Rising Star Tour, vaativa B, vapaaohjelma musiikilla, 5 lähtijää, 5 sijoittuu
1) Anna Von Wendt – Fiona 69.585, Björkboda Dressage 2) Riina Colliander – Diamant Noir, Siilin Ratsastajat 69.580 3) Lassi Lehmusto – Fürstentanz Carrus, Ypäjän Ratsastajat 69.265 4) Jonna Bordi – Florina, Suonenjoen Vasama Riders 69.225 5) Heidi Elina Takala – Grevens Twix, Luvian Ratsastajat 66.120
Pohjola Finnhorse Tour Finaali, Helppo A, vapaaohjelma musiikilla, 5 lähtijää ja 5 sijoittuu
1) Lassi Lehmusto – Vekardo, Ypäjän Ratsastajat 73.135 % 2) Henna-Riikka Hietamäki – Taikatumma, Tampereen Ratsastusseura 70.825 3) Minttu Kauniskallio – Savelan Puistotäti, Rusko Riding Team 70.260 4) Jenni Lukana-Suikki – Aava Eloisa, Kanta-Hämeen Ratsastajat 66.050 5) Elina Kuru – Vapun Voima, Someron Ratsastajat 64.360
Horse & Rider Junioricupin finaali, helppo A, 7 lähtijää ja 7 sijoittuu
1) Nele Pulli – Damon's Dancer, Kauniaisten Ratsastajat 68.774 %, 2) Venla Vottonen – Zanzibars, Siilin Ratsastajat 67.806, 3) Sini Shemeikka – Caramel Grey, Siilin Ratsastajat 67.290, 4) Sanni Aro – Royal Hurricane, Helaratsastajat 65.742, 5) Aurora Keitaa – Princess Adele, Varkauden Urheiluratsastaja 65.581, 6) Vilja Vitikainen – Duendesio S, Impivaaran Ratsastajat 64.548, 7) Ilona Pekkala – Black Jack, Oulun Ratsastajat 62.806
Ponicup finaali, Helppo A, 7 lähtijää ja 5 sijoittuu
1) Stella Tiukkanen – Happy Helge, Kymenlaakso Riding Club 64.696 %, 2) Cecilia Söderbäck – Dr. Michel, Aurum Riders Ry 63.826, 3) Elsa Pakkanen– Jessy, Etelä-Kymen Urheiluratsastajat 62.652 4) Iiris Pakkanen – My Priceless Star, Etelä-Kymen Urheiluratsastajat 62.043, 5) Liinu Ahonen – Roman, Kuopion Ratsastajat 54.913
Täydet tulokset: LINKKI
Uutiset
- 6.9.2026Susanna Granroth ja KG Corazon Pohjola Gold GP sarjavoittoon 2026
- 6.9.2026Suomenhevosen päivä sunnuntaina 6.9.
- 6.9.2026MM München – Järvinen ja Kassander väläyttelivät taitojaan maratonilla
- 4.9.2026MM München – koulukokeessa jäi vielä petrattavaa
- 4.9.2026FEI poistaa venäläisten osallistumista koskevat suojatoimet kilpailuissaan
- 2.9.2026MM München – valjakkojoukkue valmiina
- 1.9.2026Uusi hallitus käynnisti työnsä heti valinnan jälkeen
- 31.8.2026Pohjola-sarjojen finaaliviikonloppu on käsillä – kannusta suosikkisi voittoon kisapaikalta tai kotisohvalta käsin
- 31.8.2026Lännenratsastuksessa kilpailtiin kansallisella tasolla Lapinlahdella
- 30.8.2026Ratsastajainliitolle uusi hallitus – vuoden 2025 tilinpäätös vahvistettiin