Kyra kolmas maailmancupissa
1.6.2010
Kansainvälistä kouluratsastusta, CDI-W Lontoo, 14.12.
Kyrklund ratsasti
maailmancupissa kolmanneksi
Kyra Kyrklund ja Max sijoittuivat kolmansiksi Lontoon maailmancupin osakilpailussa tuloksella 76,400 prosenttia enimmäispisteistä. Luokan voitti Imke Schellekens-Bartels tammalla Sunrise Hollannista. Saksan Isabell Werth hevosella Warum Nicht oli toinen. Tämän kauden ensimmäisessä maailmancupin osakilpailussaan Kyrklund sijoittui toiseksi Tanskassa.
- Tänään Max suhtautui pohjaan paremmin kuin eilen ja koko suoritus oli kokonaisuutena parempi. Pohjan hitaudesta huolimatta sain siirtymiset tehtyä hyvin. Jäin itse hieman musiikista jälkeen mutta muuten ohjelma oli lähes virheetön. Toisessa lisätyssä ravissa tuli yksi tahtirikko, kertoi Kyrklund.
Maailmancupin osakilpailut ratsastetaan vapaaohjelmina, joissa ratsastajat suorittavat vaaditut GP-tasoiset liikkeet itse valitsemassaan järjestyksessä siten, että musiikki tukee ratsukon suoritusta ja koreografiaa sekä korostaa hevosen liikkeitä. Tuomaristo arvostelee sekä tekniset ansiot että taiteellisen vaikutelman. Kyrklund ja Max esittivät Cabaret-elokuvan musiikkiin pohjautuvan vapaaohjelmansa kansainväliselle tuomaristolle nyt neljättä kertaa.
Nyt Maxia odottaa talviloma ja Kyra itse on menossa polvileikkaukseen ennen kevätkauden alkua. Ensi vuoden puolella kilpailuohjelmassa ovat maailmancupin osakilpailut helmikuussa Neumünsterissä ja mahdollisesti Göteborgissa sekä maaliskuussa s´Hertogenboschissa.
Tulokset:
Luokka Grand Prix Kür, maailmancupin osakilpailu, 15 lähti
1) Imke Schellekens-Bartels / Sunrise Hollanti 79.550 %, 2) Isabell Werth / Warum Nicht FRH Saksa 79.400 %, 3) Kyra Kyrklund / Max Suomi 76.400 %, 4) Laurens van Lieren / Hexagon's Ollright Hollanti 75.350 %, 5) Edward Gal / Gribaldi V 75.050 %, 6) Laura Bechtolsheimer / Douglas Dorsey Britannia 73.400 %, 7) Spencer Wilton / Dolendo Britannia 72.200 %
Tuomaristo: Cara Whitham Kanada, Stephen Clarke Britannia, Minako Furuoka Japani, Jennie Loriston-Clarke Britannia, Mariette Withages-Dieltjiens Belgia
Täydelliset tulokset ja kilpailun järjestäjän sivut: www.olympiahorseshow.com
Lontoo 13.12.
Kyra ja Max olivat viidensiä Lontoon GP:ssä
Kyra Kyrklund ja Max sijoittuivat viidensiksi Lontoon Grand Prix -luokassa tiistain vaihtuessa keskiviikoksi. Luokan voitti Saksan Isabell Werth hevosella Warum Nicht ja toiseksi sijoittuivat Imke Schellekens-Bartels ja Sunrise Hollannista.
- Maxin ohjelmassa oli paljon hyviä kohtia, mm. lisäykset, mutta laukanvaihdot joka toisella askeleella menivät rikki. Max ei ole koskaan pitänyt Lontoon hallin vaseliinipohjasta. Viime vuoden tapaan tuntui siltä, että se ei saa kavioitaan irti maasta, joka on sienimäinen ja imee hevosen liikevoiman. Myös piaffit jäivät tästä syystä vaisuiksi, kertoi Kyrklund.
GP-luokan 21 lähtijästä 15 parasta jatkaa maailmancupin osakilpailuun keskiviikkoyönä. Kyra ja Max starttaavat viimeisinä. Luokka päättyy klo puolen yön jälkeen Keskiviikon vaihtuessa torstaiksi. Kyrklund esittää Cabaret-elokuvan musiikkiin pohjautuvan Grand Prix -tasoisen vapaaohjelmansa kansainväliselle tuomaristolle nyt neljättä kertaa.
Tulokset:
Luokka Grand Prix, 21 lähti, 15 parasta jatkaa maailmancupin osakilpailuun
1) Isabell Werth / Warum Nicht FRH Saksa 75.708 %, 2) Imke Schellekens-Bartels / Sunrise Hollanti73.625 % , 3) Laurens van Lieren / Hexagon's Ollright Hollanti 71.208 %, 4) Edward Gal / Gribaldi V 70.458 %, 5) Kyra Kyrklund / Max Suomi 70.125 % , 6) Spencer Wilton / Dolendo Britannia 69.042 % , 7) Anne van Uytert / Lucky Times Hollanti 68.333 %, 8) Laura Bechtolsheimer / Douglas Dorsey Britannia 68.125 %, 9) Stephanie Croxford / Mr. President Britannia 67.750 %, 10) Marlies van Baalen / Relevant Hollanti 67.583 %, 11) Wayne Channon / Lorenzo CH Britannia 66.667 %, 12) Jeroen Devroe / Paganini Belgia 66.625 % , 13) Marie Jose Hulsman / Le Montrachet Hollanti 66.583 % , 14) Catherine Haddad / Maximus JSS USA 66.292 %, 15) Simonne Staub / Robespierre Sveitsi 66.167 %
Tuomaristo: Cara Whitham Kanada, Stephen Clarke Britannia, Minako Furuoka Japani, Jennie Loriston-Clarke Britannia, Mariette Withages-Dieltjiens Belgia
Lontoon täydelliset tulokset: www.scg-nl.nl
Kilpailun järjestäjän sivut: www.olympiahorseshow.com
Etusivun kuva: Jan Gyllenstén
Kuva tekstissä Aachenista: Ulla Lindgren Fagerholm
Kuvien käsittely: Marcus Westermark
Uutiset
- 11.10.2026Suomalaisratsukoille menestystä Strzegomissa – Lotte Palmgren ja Insa luokkavoittoon
- 5.10.2026Maailmancupin kausi käynnistyy Oslosta ja loppuu Helsinkiin – Hyppää mukaan
- 4.10.2026Järvinen ja Takkinen valjakkoajon Suomen mestareiksi
- 30.9.2026Ratsastajainliiton hallituksen jäsen jätti eroilmoituksensa
- 30.9.2026Mikko Moisalan ura sai vahvan perustan Saksassa – ”Kannatti mennä, se oli hyvä päätös”
- 27.9.2026Hevosopisto Autumn Eventing – Arvi Martikainen ja Pin Rock's Brewington Ostoskatu.com Big Tourin voittoon
- 27.9.2026Nuoret ratsastajat loistivat viikonlopun kilpailuissa
- 25.9.2026HUJO:n puheenjohtaja Satu Väihkönen ojentaa kapulan Noora Pentille
- 25.9.2026Axel Lindberg i Sportliv i helgen och på Yle Arenan
- 13.9.2026Vikellyksen SM – Alangolle senioreiden lajimestaruus ja Välitalolle junioreiden SM-kulta