Kyra Kyrklundin ja Maxin olympiamatka alkoi

1.6.2010

Kouluratsastaja Kyra Kyrklundin kuudes olympiamatka alkoi perjantaina, kun hän lensi kotoaan Britanniasta Saksaan Aacheniin, jossa olympialaisiin osallistuvat hevoset ovat pakollisessa karanteenissa.  Karanteeniajan jälkeen hevoset lentävät useammassa kuljetuksessa Hongkongiin, jossa Pekingin kesäolympialaisten ratsastusosuudet käydään. Kyrklundin ratsun Max matka alkoi jo varhain keskiviikkoaamuna, jolloin se nousi kuljetusautoon ja matkusti Doverista Calais'hen ja sieltä edelleen Aacheniin.

Kuvassa Max lähdössä matkaan varhain aamulla hoitajansa Ciccin kanssa.

-  Olympialaiset ovat aina olleet minulle MM-kilpailuja suurempi asia. Nimetessään minut Olympiakomitea osoittaa, että saavutukseni ratsastuksessa arvostetaan samalle tasolle kuin muiden suomalaisten urheilijoiden eri lajeissa, Kyra mietti alkuviikosta valmennuskeskuksessaan Sussexissa valmistautuessaan matkaan. - Toivon, että itse ratsastan hyvin Hongkongissa ja että Max liikkuu parhaalla mahdollisella tavalla, kuten Aachenin Grand Prix -luokassa pari viikkoa sitten. Mutta huippukunnon ajoittaminen kohdalleen kolmeen eri osakilpailuun on tietysti vaikeaa, hän jatkaa tavoitteistaan.

Kouluratsastuksen aikataulut on laadittu siten, että kilpailuluokat ratsastetaan vasta illalla, valonheittimien valossa. - Tämä on oikeudenmukainen järjestely, sillä nyt kaikilla on samankaltaiset suoritusolosuhteet. Lämpötila tuskin laskee yölläkään mainittavasti päivälämpötilaa alemmaksi, mutta näin hevosten ei tarvitse kilpailla polttavimmassa auringon paahteessa. Max viihtyy yhtä hyvin päivänvalossa kuin keinovalaistuksessa, Kyra sanoo.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Yllä koko Maxin tiimi Snow Hill Farmissa: vasemmalta suomalainen harjoittelija Leila, Kyran aviomies ja valmentaja Richard White sekä jöötti Ludwig, Maxin osaomistaja Yvette Conn, jonka takana  tallipäällikkö Linda, Max, Kyra, maxin hoitaja Cici, suomalainen harjoittelija Laura ja Kyran sihteeri Mia. 

Alla Kyra ja Max nauttivat maastolenkistä ennen matkalle lähtöään.

Kyralla on omat rituaalinsa valmistautua suoritukseen. - Kaksi tuntia ennen starttia vaihdan kilpailuasuun. Kiillotan saappaat ja käyn pitkäkseni mentaaliharjoittelua varten. Käyn läpi koko prosessin: kuina hevonen tuodaan ulos tallista, miten verryttelen ja sitten itse kilpailusuorituksen. Visualisoin mielessäni kuinka ratsastan jokaisen liikkeen niin että kaikki automatisoituu. Yleensä minulla on jokin avainsana tukenani. Se on saattanut iskostua mieleeni edellisten päivien harjoituksissa tai kisapäivän verryttelyssä, hän kertoo.

Kyra lentää Hongkongiin päivää ennen hevostaan. Max saapuu perille 28.7., lentäen Amsterdamista hoitajansa Cecilia Rätz'in hoivissa. Hevosilla on vajaat kaksi viikkoa aikaa sopeutua ilmastoon ennen 10.8. pidettävää eläinlääkärintarkastusta. Joukkuekilpailu, joka samalla on ensimmäinen henkilökohtainen karsintakilpailu, alkaa 13.8. Kyraratsastaa korkean rankingsijoituksensa ansiosta vasta toisena päivänä, 14.8.  Toinen henkilökohtainen karsinta Grand Prix Special ratsastetaan 16.8. ja finaali Grand Prix Kür 18.8.
-ulf-