Michaels-Beerbaum voitti esteiden mc-finaalin

1.6.2010

Finaalin ratkaisusta muodostui naistitaanien taistelu

Esteratsastuksen hallikilpailujen kuningaskoitos, maailmancupin finaali, muodostui viimeisessä ja ratkaisevassa osuudessaan yllätykselliseksi jännitysnäytelmäksi, päärooleissa kaksi maailman parasta naisratsastajaa. Sveitsiläisen ratamestari Rolf Lüdin laatimalla näyttämöllä esteet hilattiin maksimikorkeuksiin, joilta maailman huippuratsastajat lankesivat toinen toisensa jälkeen.

Ensimmäisen kierroksen selvitti puhtaasti radalle lähteneistä 24 ratsukosta kuusi, ja kolme joutui toteamaan haasteen ylittämättömäksi jo tässä vaiheessa ja keskeyttämään kilpailun.
 
Lähes voittamattomana pidetty Irlannin Jessica Kürten lähti kilpailuun Castle Forbes Libertinalla johtoasemista torstain ja perjantain osuuksien jälkeen, mutta hän otti ensimmäisellä kierroksella alas kaksi estettä ja toisella yhden pudoten vastoin ennakko-odotuksia kokonaispisteissä neljänneksi pudoten neljännelle sijalle.

Saksan Meredith Michaels-Beerbaum lähti ensimmäiselle kierrokselle altavastaajana mukanaan neljän virhepisteen taakka kahdesta ensimmäisestä finaaliosuudesta. Ratsastajatar teki puhtaan radan 15-vuotiaalla hannoverruunalla Shutterfly tuloksen nostaessa hänet johtoasemiin, mutta kannoilla kiri edelleen USA:n Rich Fellers ja Flexible vain kahden pisteen pisteen päässä.

Meredith Michaels-Beerbaum ja Shutterfly finaalissa, kuva  Markus Westermark.


Toisella kierroksella Fellers hyppäsi puhtaan radan kasaten roimasti painetta Michaels-Beerbaumin niskaan, yksi pudotus ja peli olisi pelattu.

Shutterfly lähti radalle viimeisenä yleisön pidättäessä hengitystään. Saksattaren hermot pitivät kanttinsa, paletti pysyi kasassa ja huippuratsu liiteli esteeltä toiselle - ja voittoon. Shutterfly oli ratkaisufinaalin ainoa hevonen, joka hyppäsi molemmat kierrokset virheittä.

Kolmanneksi ratsasti Saksan Heinrich Hermann Engemann hevosella Aboyeur W. Ratsukko voitti finaalin ensimmäisen osuuden.


Malin Baryard-Johnssonin H&M Butterfly Flip siirtyi tunteikkaan jäähyväisseremonian saattelemana eläkkeelle finaalipäivänä, mukana kuvassa ratsastajan kera hevosen omistaja Kristina Larsson.  Ratsukolla takana kahdeksan yhteistä vuotta ja mm. olympia- sekä MM-hopeat. Scandinavium -areenan kisa oli hevoselle viimeinen huipputasolla. Kuva Marcus Westermark.

Esteratsastuksen maailmancupin finaali, 24.-27.4., Göteborg
Rolex FEI World Cup Final, yhteistulos kolmen osakilpailun jälkeen, 10 parasta.
Tuloksissa 1. ja 2.osakisan tulos virhepisteiksi muunnettuna
sekä 3. osakisan 1. ja 2. kierroksen tulos ja kokonaistulos.
 
1)  Meredith Michaels-Beerbaum / Shutterfly, GER           4-0-0=4 
2)  Rich Fellers / Flexible, USA,                                     2-4-0=6 
3)  Heinrich Hermann Engemann / Aboyeur W  GER         5-0-4=9 
4)  Beat Mändli / Ideo du Thot  SUI                                  4-8-0=12 
4) Jessica Kürten / Castle Forbes Libertina  IRL                0-8-4=12 
4) Ludger Beerbaum / All Inclusive NRW  GER                 4-4-4=12 
7)  Peter Wylde / Esplanade 7  USA                                3-12-0=15 
9)  Michael Whitaker / Suncal Portofino  GBR                  8-5-5=18 
10) Rolf-Göran Bengtsson / Ninja La Silla  SWE               15-0-4=19 

Lisätietoa
Kansainvälisen ratsastajainliiton, FEI:n, maailmancupsivut: www.feiworldcup.org 
Järjestäjän internetsivut ja täydet tulokset: http://www.goteborghorseshow.se/ 

Göteborg Horse Show / maailmancupin finaali televisiossa:
Ruotsin televisiossa: http://www.svt.se/svt/jsp/Crosslink.jsp?d=21180&a=466330&lid=puff_466353&lpos=lasmer Eurosport: Ke 30.4.klo 19.20 alkaen esteratsastusta: FEI:n maailmancupin finaali, Göteborg sekä Riders Club. Selostus Kati Hurme-Leikkonen.