Mikkonen upeaan voittoon
1.6.2010
Arja Mikkonen ja S.G.Oberon ajoivat voittoon kansainvälisessä korkeimman tason valjakkokisassa Tsekissä.
Mikkonen kertoo, että kilpailu sujui alusta loppuun asti hyvin, ja hevonen toimi erinomaisesti. Jo 18-vuotias ajokki oli innokas, mutta kuuliainen, vaikka olosuhteet olivat vaikeat. Kouluosuus oli vielä kuivalla säällä, mutta sen jälkeen satoi niin, että kisa muodostui raparalliksi. Mutavellissä täytyi ajaa varovasti.
Mikkosen ja Oberonin kisakausi jatkuu kohti elokuisia Ruotsin mestaruuskisoja ja elokuun lopun MM-kilpailuja. 18-vuotias hevonen ei ole enää nuori, mutta ei liian iäkäskään.
- Minusta ikää ei huomaa kuin ehkä jossain ravilisäyksissä, jotka ei ehkä ole samat kuin kymmenen vuotta sitten.
Tärkeintä on hevosen innostuksen säilyminen.
- Yhä edelleen tää kilpaileminen on kivinta, mita tää tietää, Mikkonen kertoo pitkäaikaisesta kilpakumppanistaan.
Tulokset Nebanice CAI-A
1. Arja Mikkonen - S.G. Oberon FIN 126,13
2. Johan Herner - Belmonda SWe 134,88
3. Susanne Leibetseder - Farao AUT 134,92
Uutiset
- 11.10.2026Suomalaisratsukoille menestystä Strzegomissa – Lotte Palmgren ja Insa luokkavoittoon
- 5.10.2026Maailmancupin kausi käynnistyy Oslosta ja loppuu Helsinkiin – Hyppää mukaan
- 4.10.2026Järvinen ja Takkinen valjakkoajon Suomen mestareiksi
- 30.9.2026Ratsastajainliiton hallituksen jäsen jätti eroilmoituksensa
- 30.9.2026Mikko Moisalan ura sai vahvan perustan Saksassa – ”Kannatti mennä, se oli hyvä päätös”
- 27.9.2026Hevosopisto Autumn Eventing – Arvi Martikainen ja Pin Rock's Brewington Ostoskatu.com Big Tourin voittoon
- 27.9.2026Nuoret ratsastajat loistivat viikonlopun kilpailuissa
- 25.9.2026HUJO:n puheenjohtaja Satu Väihkönen ojentaa kapulan Noora Pentille
- 25.9.2026Axel Lindberg i Sportliv i helgen och på Yle Arenan
- 13.9.2026Vikellyksen SM – Alangolle senioreiden lajimestaruus ja Välitalolle junioreiden SM-kulta