MM-avajaiset ja Johannan taktiikka
1.6.2010
MM-avajaisissa satoi ja paistoi
Aachenin MM-kilpailun avajaisissa Suomen lippua kantoi Kyra Kyrklund. Muiden joukkueenjäsenten edustusasut jäivät lentomatkalle, eivätkä saapuneet perille ajoissa. Avajaistilaisuudessa vuorottelivat auringonpaiste ja kuurosateet.

Johanna ja Felitzija harkiten matkaan
Taktiikkani on waiting game, totesi matkaratsastaja Johanna Strang-Ginouves Aachenin MM-kilpailujen avajaispäivän sateessa. - Matka tulee olemaan rankka, sillä täällä on satanut viimeiset kymmenen päivää, mikä tekee niityt ja asfalttitiet liukkaiksi. Kisan suurin haaste ei tule vastustajien taholta vaan puitteista. Tasapainon säilyttäminen niin, että hevonen pysyy jaloillaan loukkaantumatta, on vaikein tehtävä.
Johanna ja hänen tammansa Felizja tulivat Aacheniin lauantaina illalla. - Lähdimme kotoa aamuyhdeksältä ja ajoimme ensin neljä tuntia ystävieni luokse Belgiaan, jossa hevonen sai olla ruohotarhassa kolme tuntia ja syödä ja juoda rauhassa. Tämä oli tärkeää, sillä hevonen on huono syömään matkalla. Aamulla täällä oli eläinlääkärint
arkastus, minkä ohella saimme ratsastaa hevosillamme vain asfalttitietä pätkän. Olisin mielelläni mennyt vähän hiekkatietä niin, että olisimme voineet hieman ravata ja laukata ennen huomista matkaa, mikä olisi ollut hevosten kannalta hyvä. Kuvassa yllä Johanna.
- Lähden rauhallisesti liikkeelle ja sitä mukaa kun matka etenee, voin lisätä vauhtia jos olemme selvinneet ensimmäisen etapin liejusta, nousuista ja kivikoista ja kaikki tuntuu hyvältä. Monet lähtevät näissä kisoissa tosi lujaa liikkeelle, mutta he jäävät helposti matkalle, kun hevoset rupeavat ontumaan tai niitä ei muuten hyväksytä eläinlääkärintarkastuksissa.
Matkaan lähtee aam
un hämärässä 160 ratsukkoa samalta starttiviivalta. - En pyri eturiviin, vaan jään odottelemaan, että saan pomia hätäisimmät toinen toisensa perään. En usko että edes puolet ratsastaa maaliin saakka, niin rankalta maasto vaikuttaa, Johanna ennustaa.
- Yleensä pystyn ranskalaisissa kisoissa arvioimaan sijoitunko kymmenen parhaan joukkoon, mutta nyt en uskalla veikata ennakkoon mitään, sillä maasto on täällä aivan erilaista kuin matkakisoissa yleensä. Felizja on nopea sprintteri, mutta täällä tarvittaisiin ehkä enemmänkin sitkeää ja kestävää dieseliä, Johanna kuvailee. Kuvat yllä maanantaiaamun hämärässä ratsastetusta yhteislähdöstä. 
- Matkaratsastus on kisa jossa mennään hevosen kunnon ja kyvyn äärirajoille. Yleensä eläinlääkärini sanovat minulle matkan varrella että nyt voit lisätä vauhtia ja se on hyvä, sillä silloin tiedän, että hevonen on kunnossa. Ratsastan hevosen ehdoilla, ja jos kaikki on loppuvaiheessa hyvin, lisäämme kyllä vauhtia kohti maalia, Johanna arvelee. Kuvassa vieressä avajaisparaatin osallistujia.
Teksti ja kuvat Ulla Lindgren Fagerholm
Etusivun kuva Johanna Strang-Ginouvesin arkistosta
Uutiset
- 8.9.2026Hevosvaltiopäivät tänään klo 12 alkaen
- 7.9.2026MM München – Valjakkojoukkue nousi aina 11. tilalle
- 7.9.2026Helsinki Horse Show 2027 – ohjelman tähtinä myös Kyra ja Cathrine
- 6.9.2026Kouluratsastuksen Pohjola-finaalit Wesunda Dressagessa – Kärkkäinen, Pirinen, von Wendt ja Lehmusto voittoihin
- 6.9.2026Susanna Granroth ja KG Corazon Pohjola Gold GP sarjavoittoon 2026
- 6.9.2026Suomenhevosen päivä sunnuntaina 6.9.
- 6.9.2026MM München – Järvinen ja Kassander väläyttelivät taitojaan maratonilla
- 4.9.2026MM München – koulukokeessa jäi vielä petrattavaa
- 4.9.2026FEI poistaa venäläisten osallistumista koskevat suojatoimet kilpailuissaan
- 2.9.2026MM München – valjakkojoukkue valmiina