MM-kilpailuihin tähtäävä Leena Kalalahti onnettomuudessa
23.3.2026
Valjakkoajon A-renkaan maajoukkuevalmennuksessa Ypäjällä tapahtui sunnuntaina onnettomuus, jossa kuski Leena Kalalahti loukkaantui ja vietiin sairaalahoitoon. Kalalahden ajama vaunu kaatui pienen ajovirheen seurauksena Opistohallissa järjestetyssä maratonharjoituksessa. Kalalahti ja hänen vaunuavustajansa lensivät vaunusta, jolloin Kalalahti loukkasi lantionsa.
Vaunuavustaja selvisi tilanteessa vammoitta. Kalalahden hevonen Intercity saatiin nopeasti kiinni, eikä siitä löytynyt tutkimuksessa vammoja.
Maajoukkuevalmennuksessa noudatettiin lajisääntöjä ja turvamääräyksiä. Kuskilla ja vaunuavustajalla oli käytössä turvakypärät ja -liivit. Kalalahti sai onnettomuuden jälkeen heti hoitoa ensiapukurssin käyneeltä henkilöltä, ja VPK sekä ambulanssi olivat nopeasti paikalla.
Hevosyksiköiden MM-kilpailuihin syyskuun alussa München-Riemissä valmistautuva Kalalahti joutuu olemaan lannerangan murtuman takia sairaslomalla kahden kuukauden ajan. Murtuma ei kaikeksi onneksi vaurioittanut selkäydintä. Nousukunnossa olevan Intercityn valmennuksesta pitävät sairasloman aikana huolta mm. Kalalahden valmennettava Eveliina Koivula ja maajoukkuevalmentaja Axel Olin.
Uutiset
- 16.8.2026MM Aachen – ”Tiffy saa täyden kympin”
- 15.8.2026MM Aachen – Vikeltäjät päättivät vapaaohjelmiin
- 15.8.2026MM Aachen – Axel Lindberg ratsasti maailmankartalle!
- 15.8.2026MM Aachen – Sanna Siltakorpi vetäytyy kenttäkilpailusta
- 15.8.2026MM Aachen - Henri Ruoste ja Tiffanys Diamond starttaavat GP vapaaohjelmassa
- 14.8.2026MM Aachen – Naisvikeltäjät esittivät tekniset ohjelmat
- 14.8.2026MM Aachen – Sanna Siltakorpi "Hevosen jännittyneisyys näkyi suorituksessa"
- 14.8.2026MM Aachen – Henri Ruoste ”Olen todella tyytyväinen”
- 13.8.2026MM Aachen – AG Vaulting Team aloitti onnistumisella
- 13.8.2026MM Aachen – Axel Lindberg ja Quella Bonne avasivat pelin