Orvokki Somervuori ja Romeo M Ostoskatu.com Big Tourin voittoon
5.8.2024
Kenttäratsastuksen pääsarjan, CNC2*-3* tasolla kilpaillun Ostoskatu.comin finaali ratsastettiin menneenä viikonloppuna Keravalla. Sarjan kokonaiskilpailussa voiton vei Orvokki Somervuori ratsunaan Romeo M. Keravalla ratsastettiin myös TallinkSilja Line Medium Tourin sekä BOWA Small Tourin osakilpailut ja Etelä-Suomen aluemestaruudet.

Tiedote KERRA & SRL
Kirkkonummelta kotoisin oleva Somervuori oli Big Tourin voitosta onnellinen.
”Koko kausi sarjassa on ollut meille onnistunut, etenkin maasto-osuudet olleet vahvoja. Finaalissakin hevonen tuntui erittäin hyvältä maastossa. Keravan finaali sujui kokonaisuudessaan hyvin vaihtelevista sääolosuhteista huolimatta”, Somervuori summaa.
Toiseksi sarjassa ratsasti söderkullalainen Axel Lindberg Bonapartiksella, ja kolmanneksi porilainen Wilhelmiina Poikkeus Lucas Stonella.
Finaaliluokassa voittoon ratsasti pyhäsalmelainen Kirsi Oksanen ratsunaan Conbaso. Etelä-Suomen aluemestaruuksissa senioreiden kultaa voitti Arvi Martikainen tammalla I Termie, ja junioreissa kultamitalin veivät Ida Peltoniemi ja Catlins Bluebell.
Kilpailut käyntiin vaihtelevassa säässä, mutta sujuivat kuitenkin erinomaisesti, Keravan upeissa puitteissa. Keravan Ratsastusseura haluaa kiittää kaikkia kilpailijoita, tukijoukkoja, yleisöä sekä toimihenkilöitä hienosta kilpailuviikonlopusta!
4.8. Kansallisia kenttäratsastustuloksia, Kerava
Ostoskatu.com Big Tour sarjakilpailu
1) Orvokki Somervuori - Romeo M, KF
2) Axel Lindberg – Bonapartis, HusR
3) Wilhelmiina Poikkeus - Lucas Stone, PRRC
Ostoskatu.com Big Tour Finaali
1) Kirsi Oksanen – Conbaso, PRIMA, 37,7
2) Axel Lindberg – Bonapartis, HusR, 38,1
3) Orvokki Somervuori - Romeo M, KF, 51,3
TallinkSilja Medium Tour, 100 cm
1) Tuija Rosenqvist - FF Pacemaker, LmR, 26,3
2) Axel Lindberg – Cascada, HusR, 30,4
3) Aada Partanen - Midnight Star, SVR, 43,3
BOWA Legal Small Tour, 90 cm
1) Arvi Martikainen - I Termie 3 3340, KF, 32,6
2) Arvi Martikainen - PIN Rocks Brewington, KF, 32,9
3) Laura-Sofia Jutila – Nouga, TR, 35,8
ESRA Aluemestaruus seniorit
1) Arvi Martikainen - I Termie 33340, KF, 32,6
2) Ville Kauhanen - Jaloubet van het Beetjen, OHJA, 36,7
3) Nella Tossavainen - Pin Rocks Touch the Sky, LOR, 37,4
ESRA aluemestaruus juniorit
1) Ida Peltoniemi - Catlins Bluebell, RCS, 40,1
2) Lara Kari – Indy, SKARA, 42,6
3) Tilda Hämäläinen – Popstar, KERRA, 46,9
Tulokset: LINKKI
Uutiset
- 20.8.2025Kenttäratsastuksen nuorten ja junioreiden EM-kilpailut alkavat Strzegomissa
- 18.8.2025KePan aloituskokous keräsi asiantuntijat yhteen
- 17.8.2025Vuokko Toivanen vikellyksen lajimestariksi
- 15.8.2025Helsinki Horse Show´ssa aiempaa enemmän luokkatarjontaa suomalaisille
- 15.8.2025Anna Kivistö puolustaa mestaruutta 16.-17.8. vikellyksen SM-kilpailuissa Ypäjällä
- 14.8.2025Helsinki Horse Show 2026 – ”Visiona kasvaa maailman parhaaksi ratsastuskilpailuksi”
- 12.8.2025Reiningin PM-kilpailut Tanskassa – suomalaisille voittoja muissa luokissa
- 11.8.2025Selvitystyö käynnistynyt ratsastuksen huippu-urheilun nykytilasta
- 11.8.2025Askellajiratsastuksen MM-kilpailut - Miina Sarsamalle nuorten töltin T1 pronssimitali
- 10.8.2025Ville Vaurio ja Dante NL kouluratsastuksen Suomen mestarit 2025