Perinteisen Finnderbyn uusi vakiorata on julkaistu
11.4.2024
Finnderby-kilpailua on käyty Ypäjän derbynurmella vuodesta 1973 alkaen. Vuonna 2018 derbykenttä uudistettiin ja vanhoja kiintoesteitä poistettiin ja samalla perinteinen derbyrata jäi käytöstä. Kansainvälinen ratamestarimme Johanna Mikkola antaa nyt radalle uudet kasvot ja uudistuneen vakioradan, jota tullaan käyttämään tulevien vuosien Finnderby-luokissa. Ensimmäisen kerran uusi rata hypätään sunnuntaina 9. kesäkuuta.

Perusradan pituus on 975 metriä, ja siihen sisältyy 18 estettä ja yhteensä 21 hyppyä. Estekorkeus on 130 cm ja vaadittu nopeus 375 m/min. Uusinnassa on kahdeksan estettä ja yhdeksän hyppyä. Rataan sisältyvät perinteinen kukkula, orapihlaja-aita, vesihauta ja kaksi vesimattoa, kuivahauta, sekä derbymäisiä esteitä, kuten koivuokseri, sik-sak, ruotsalainen okseri ja mökki.
Ypäjän Hevosopisto ja Helsinki International Horse Show ovat solmineet merkittävän kumppanuuden, joka tuo uutta virtaa ainutlaatuiselle Finnderbylle. Tänä vuonna Finnderby-luokan voittajalle on luvassa arvostetun voittajanimikkeen lisäksi 3000 euroa palkintorahaa sekä suora väylä valitsemaansa Tasotuoppi-luokkaan tämän vuoden Helsinki Horse Show’ssa. Lisäpalkintona kaikille derbyyn osallistuville on luvassa huikea lippupalkinto Horse Show’hun.
Perinteinen Finnderby-luokka hypätään Ypäjällä sunnuntaina 9.6. Saman päivänä järjestetään myös Poni- ja Suomenhevosderby sekä Pikku Derby. Kisapaikalle on silloin vapaa sisäänpääsy.
80-luvulla useaan kertaan Finnderbyn palkintopallilla ollut Hevosopiston hallituksen puheenjohtaja Satu Väihkönen on ollut aktiivisesti mukana uudistamassa Finnderbyä.
”Toivon, että mahdollisimman moni ratsastaja löytää sen ilon ja flown, jonka derby-radan hyppääminen upealla Ypäjän nurmella parhaimmillaan antaa, ” kannustaa Väihkönen ratsastajia osallistumaan derby-luokkiin.
Tänä vuonna Finnderby ja Kisaviikko yhdistyvät yhdeksi suureksi tapahtumaksi – Finnderby Festivaaliksi. Tapahtumaa riittää jopa kolmelle viikolle, ja Ypäjällä kilpaillaan esteratsastuksen lisäksi koulu-, kenttä- ja pararatsastuksessa.
Lue, mitä kaikkea Finnderby Festivaleill tapahtuu 5.-19.6.: LINKKI
Uutiset
- 15.3.2026Ville Vauriolle hallimestaruus ja hattutemppu
- 5.3.2026Ratsastajainliiton puheenjohtaja ja hallitus nauttivat jäsenistönsä luottamusta
- 1.3.2026HIHS 2026 – Steve Guerdat Helsingin maailmancupin voittoon – varmisti paikkansa finaaliin
- 1.3.2026HIHS 2026 - Amateur Tour Top 10 finals presented by Black Horse huipentui Kultajousi areenalla
- 1.3.2026HIHS 2026 – Lassi Lehmusto ja Vekardo tanssahtelivat Winter Cupin voittoon
- 1.3.2026HIHS 2026 – Hän teki sen taas – Jone Illi ja Caprivi 145 cm luokan voittoon
- 1.3.2026HIHS 2026 – Kullo Kender ja Agilero Pohjola Bronze Road to Helsinki voittoon
- 28.2.2026HIHS 2026 – Eiken Sato Helsinki Grand Prix’n voittoon, Jone Illi paras suomalainen
- 28.2.2026HIHS 2026 - Jone Illi liitää jälleen voittoon CSI 1* 140cm presented by Fazer – Grand Prix luokassa
- 28.2.2026HIHS 2026 – Denis Lynch vei jälleen voiton 145 cm luokassa, Jone Illi neljäntenä