Perkiö ratsasti kirkkaasti reiningin EM-finaaliin

1.6.2010

FEI:n lännenratsastuksen reiningin Euroopan
mestaruuskilpailut Kreuthissa, Saksassa  8.-11.10.2009

Pete Perkiö ja Boggies Little Lena junioreiden
reiningin EM-kisoissa kymmenen kärjessä finaaliin

Nurmijärveläinen juniori Pete Perkiö, 16, teki hienon startin lännenratsastuksen reiningin Euroopan mestaruuskilpailuiden joukkueosuudella Kreuthissa Saksassa perjantaina. Perkiö ja 10-vuotias, amerikkalainen quarterruuna Boggies Little Lena sijoittuivat onnistuneella ohjelmallaan hienosti kymmenen parhaan joukkoon ja jatkavat kahdenkymmenen parhaan mukana sunnuntaille, jolloin kilpaillaan henkilökohtaisista mestaruuksista.


Pete ja Boggies Little lena Kreuthissa vuosi sitten kv. kisoissa. Kuva NRHA Germany.

- Ensimmäinen pysähdys ja molemmat spinit olivat hyvät. Hevonen oli turhan vireä ja meni ympyröillä aika lujaa, siinä ei auttanut muu kuin mennä mukana ja yrittää esittää hevonen mahdollisimman tyylikkäästi. Liukupysähdyksistä ensimmäisessä ajoitus oli vähän myöhässä, kaksi muuta olivat kohtuullisen hyviä. Hevonen oli kaikessa tänään turhan vireä, sai olla tosi tarkkana ettei tehnyt mitään ylimääräistä, koska silloin se olisi lähtenyt vauhdilla vaikka johonkin toiseen suuntaan, Perkiö kertoo.

- Pisteemme olivat yllättävän hyvät. Taso täällä on paljon kovempi kuin mitä odotin ja tuomarilinja on todella tiukka. Minulle tämä ei ollut kilpailun päälähtö, tavoitteena oli karsiutua finaaliin. Ne, jotka kilpailivat joukkueissa, joutuivat menemään aika kovan runin jo tänään, mikä voi käydä hevosten voimille. Täytyy toivoa että se on minulle eduksi, ratsastaja sanoo.

Sunnuntain henkilökohtaisessa kilpailussa kaikki lähtevät radalle puhtaalta pöydältä.

- Tänään meillä ei ollut mitään sellaisia ongelmia, joissa ei päästäisi parantamaan sunnuntaina, ratsastaja toteaa.

Reiningissä ratsastetaan vauhdikas laukkaohjelma, johon kuuluu erikokoisia ja -vauhtisia ympyröitä, laukanvaihtoja, spinejä, rollbackeja, peruutuksia sekä näyttäviä liukupysähdyksiä. Tuomari arvostelee suorituksen onnistumisen kohta kohdalta. On tärkeää, että hevonen toteuttaa ratsastajan antamat avut halukkaasti ja kevyesti.

Lännenratsastus kasvattaa jatkuvasti suosiotaan Suomessa. Siinä kilpaillaan kahdessakymmenessä lajissa alkaen hevosten esittämisestä ja rakennearvosteluista aina hevosmiestaito- ja karjankäsittelyluokkiin. Lajeista reining on kansainvälisen lajiliiton, FEI:n, virallinen kilpailulaji, jossa kilpaillaan aina MM-tasolla asti.

Junioreissa joukkuemestaruuden otti Italia ennen Belgiaa ja Saksaa ja radalle lähti 24 ratsukkoa. Kaikkiaan kolmetoista maata kilpailee FEI:n, kansainvälisen lajiliiton, alaisissa lännenratsastuksen reiningin Euroopan mestaruuksissa senioreille, nuorille ratsastajille ja junioreille.Palkintorahaa on jaossa kaikkiaan 17 000 euroa.

Tuomaristossa on viiden maan edustajat: François Zurcher (Sveitsi), Fabrikant Yaron (Israel), Jeff Delaet (Belgia), Sylvia Katschker (Itävalta) and George Maschalani (Saksa). Lopputuloksiin lasketaan kolme keskimmäistä pistesijaa, ylin ja alin arvostelunumero jätetään laskuista pois.

Alustava, vahvistamaton tuloslaskelma.
1) Giovanni Masi De Vargas / Larksimilian, ITA 213,5
2) Giverny  Gappoen / Texas Little Kicker, BEL 211,5
2) Allissa Leloux / Little Smart Jameen, NED 211,5
4) Fabienne Krämer / Little Rooster Gal, GER 211
4) Anrea Iannetta / Little Sugar Speedy, ITA 211
6) Shana Vanhove  / KC Listo, BEL 210 
7) Pete Perkiö / Boggies Little Lena, FIN 209 
7) Kim Zangerle / GR Get The Doctor, GER 209 
7) Dominik Golminc / Sophie O Rima, CZ 209

Alustava aikataulu, Suomen aikaa
Su 11.10.
klo 13.00 Junioreiden ja nuorten henkilökohtaiset kilpailut
klo 15.00 Senioreiden henkilökohtainen kilpailu
Lisätietoa ja täydet tulokset: http://www.nrha.de/

PETE PERKIÖ ESITTELYSSÄ

Suomen Pete Perkiö kilpailee junioreiden henkilökohtaisessa kilpailussa. Kreuthissa Perkiöllä on ratsunaan Boggies Little Lena, 10-vuotias amerikkalainen quarterhevosruuna, isä Boggies Flashy Pine. Hevosen on kasvattanut Emilio Alonso.

Nurmijärveläinen, 16-vuotias ratsastaja aloitti valmentautumisen puolalaisen Alex Jarmulan kanssa ja jatkoi myöhemmin Saksassa Nico Hörmannin ja Belgiassa Ann Fonckin ohjauksessa.
 
Perkiö on saanut viime vuosina paljon menestystä hevosellaan Boggies Little Lena. Vuonna 2007 hän ratsasti reiningin Suomen mestaruuden kaikille avoimessa kilpailussa ja oli hopealla viime vuonna. Vuona 2008 Saksassa NRHA Breeders Derbyssä hän voitti Intermediate Non-Pro -luokan. Perkiöllä on tilillään muitakin kansainvälisiä sijoituksia. Tällä kaudella Perkiö voitti mm. FEI:n kansainvälisen nuorten kilpailun Ypäjällä. Samassa kilpailussa hän voitti myös NRHA:n avoimen Bronze Trophy -luokan. Ruotsissa Bökebergissä heinäkuussa 2009 pidetyissä NRHA:n EM-kilpailuissa Pete saavutti NRHA Limited Non Pro luokassa EM-hopeaa, voitti 14-18-vuotiaiden luokan sekä nuorten eri maiden ratsastajista koostuneen joukkuekilpailun. NRHA on USA:lainen lännenratsastuksen reiningin kattojärjestö, jota edustaa Suomessa NRHA Finland.