Pia Reitti sai vapaaohjelmassaan hyvän tunteen
4.7.2021
Pararatsastuksessa jaettiin henkilökohtaiset Pohjoismaiden ja Baltian mitalit. Ratsukot esittivät vapaaohjelman musiikilla. Vähäisestä osallistujamäärästä huolimatta mitalit jaettiin eri luokitusryhmissä kolmelle parhaalle.
Pia Reitti ja Supremo. Kuva Hanna Heinonen.
Tokion paralympialaisiin valmistautuva, ryhmässä IV ratsastava Pia Reitti ja Supremo esitti uuden ohjelmansa ja sijoittui sillä hopealle tuloksella 70.625 prosenttia. Jessica Kerttunen ja Westside ottivat pronssia tuloksella 68.833 prosenttia.
“En laittanut hirveästi painetta hevoseen, tavoitteena oli saada kiva fiilis radalla ja pitää hevonen tyytyväisenä, kauas ei kultakaan tänään jäänyt”, Pia Reitti sanoo.
Marika Siippola ja Cerberus. Kuva Hanna Heinonen.
Tanskan Anne Mette Hasselstrom luopunut sunnuntainakaan voitosta, vaan hän voitti kaikkina kolme luokkaa lainaratsullaan Oestergaardens Deleight. Hevosen omistaja Camilla Christensen kilpaili itse ryhmässä V ja päihitti niin ikään suomalaiset hevosellaan Fursten (73.833%). Suomalaisista Marika Siippola sijoittui Cerberuksella hopealle hyvällä tuloksella 69.000 prosenttia. Taija Härkönen ja Radzi voittivat pronssia (65.667%).
Ryhmän III ainoa ratsastaja Sanna Koskiluhta ja Liptona sai ansaitusti kultamitalin kaulaansa loistavalla tuloksella 71.956 prosenttia.
Marika Siippola ja Cerberus. Kuva Hanna Heinonen.
NBCH 2021 Ypäjä 4.7.2021
CPEDI3* Pararatsastus
Avoin Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskilpailu
Ryhmä IV, vapaaohjelma musiikilla
1) Anne Mette Hasselstrom, DEN – Oestergaardens Deleight 70.908%,
2) Pia-Pauliina Reitti, FIN – Supremo 70.625%
3) Jessica Kerttunen, FIN – Westside 68.833%,
Ryhmä V, vapaaohjelma musiikilla
1) Camilla Christensen, DEN – Fursten 73.833%,
2) Marika Siippola, FIN – Cerberus 69.000%
3) Taija Härkönen, FIN – Radzi 65.667%,
Ryhmä III, vapaaohjelma musiikilla
1) Sanna Koskiluhta, FIN – Liptona 71.956%
Tulokset: https://online.equipe.com/fi/competitions/41879
Tapahtumaa voi seurata netistä jälkilähetyksenä: https://haven.fi/live/
Tapahtuman nettisivut: www.nbchfinland.fi/
Hevosopisto: www.hevosopisto.fi
Suomen Ratsastajainliitto: www.ratsastus.fi
Uutiset
- 11.10.2026Suomalaisratsukoille menestystä Strzegomissa – Lotte Palmgren ja Insa luokkavoittoon
- 5.10.2026Maailmancupin kausi käynnistyy Oslosta ja loppuu Helsinkiin – Hyppää mukaan
- 4.10.2026Järvinen ja Takkinen valjakkoajon Suomen mestareiksi
- 30.9.2026Ratsastajainliiton hallituksen jäsen jätti eroilmoituksensa
- 30.9.2026Mikko Moisalan ura sai vahvan perustan Saksassa – ”Kannatti mennä, se oli hyvä päätös”
- 27.9.2026Hevosopisto Autumn Eventing – Arvi Martikainen ja Pin Rock's Brewington Ostoskatu.com Big Tourin voittoon
- 27.9.2026Nuoret ratsastajat loistivat viikonlopun kilpailuissa
- 25.9.2026HUJO:n puheenjohtaja Satu Väihkönen ojentaa kapulan Noora Pentille
- 25.9.2026Axel Lindberg i Sportliv i helgen och på Yle Arenan
- 13.9.2026Vikellyksen SM – Alangolle senioreiden lajimestaruus ja Välitalolle junioreiden SM-kulta