Pölönen voitti Grand Prix´n

1.6.2010

Nina Pölönen ja Sans Soucis ottivat GP voiton

Nina Pölönen ja Sans Soucis ottivat elämänsä ensimmäisen GP-voiton kotiyleisön edessä tuloksella 66,292 prosenttia enimmäispisteistä. Kyseessä oli ratsukon kolmas kansainvälinen GP-startti. Toiseksi ratsasti Ruotsi Jennie Larsson hevosella Goch ja kolmanneksi Terhi Stegars Valet´lla.

- Olin tyytyväinen suorituksemme jälkeen, mutta en osannut kuvitellakaan, että olisimme yltäneet voittoon asti. Sans Soucis ei aluksi uskaltanut ollenkaan kävellä alas areenalle ja tarvitsi tuekseen omistajansa Mirja Salosen taluttamaan itsensä kentälle. Suoritus oli kyllä tasainen vaikka hevonen oli läpi koko suorituksen hieman jännittynyt, analysoi Pölönen.

Ratsukon kehitys on ollut nousujohteista. Ensimmäisessä GP:ssä syksyllä Horse Showssa tulos oli 63 prosenttia. Laaksolla viikko sitten 65 % ja nyt lopputuloksiin kirjoitettiin 66 %.

Tarvittavat tulokset EM-kilpailuun on, mutta Pölönen on päättänyt, että vielä ei ole EM-startin aika.
- Kyra Kyrklundin läsnäolo viime viikonloppuna PM-kilpailun verryttelyssä oli valtavan iso apu.Hän auttoi ehdottamalla tapoja miten saada liikkeet onnistumana paremmin. Lisäksi hän auttoi minua istumaan paremmin ja syvemmälle alas satulaan, jolloin vaikutus hevoseen paranee.

Kolme vuotta sitten ammattiratsastajana työskentelevä Pölönen ei vielä edes haaveillut Grand Prix -starteista.
- En päässyt mukaan Kyra Kyrklundin PP-valmennusryhmään kun hain sinne ensimmäistä kertaa. Kyra sanoi, että on paikka on ansaittava tuloksilla ja toisella kerralla jäsenyys valmennusryhmässä varmistui, kertoi Pölönen.

Nina Pölönen ei itse jännitä kilpailuissa tai radalla. Suorituksen aikana teen aina radalla mielikuvaharjoittelua, kyseiseen kilpailupaikkaan ja areenaan sovellettuna, jatkoi Pölönen.

Vain harvat yltävät GP-tasolle
Nina Pölönen on varovainen tulevaisuuden suunnitelmiensa suhteen.
Olen todella onnekas, että olemme Sans Soucis´n kanssa päässeet tälle tasolle. Niin monen asian on mentävä kohdalleen, että vain harvat lahjakkaatkaan hevoset yltävät uraan GP-radoilla.
- Luonne on ehkä tärkein tekijä. Sans Soucis on perusrehti, erittäin hyväluonteinen ja tasainen hevonen, sanoi Pölönen, joka on ratsastanut Sans Soucis´lla neljän vuoden ajan. Nyt 12-vuotias hevonen on ollut Suomessa 5-vuotiaasta lähtien.

Pölösellä on kilpailtavanaan nyt yhdeksänvuotias Riverbank Raffaldo, joka hänen arvionsa mukaan on mahdollisesti valmis GP-tasolle kahden vuoden kuluttua

Terhi Stegars ja Valet (kuvassa yllä oikealla) eivät saavuttaneet tavoittelemansa yli 64 prosentin tulosta hollantilaisen O-tuomarin Ghislain Fouargen pöytäkirjassa.

Luokka FEI Grand Prix Tapiola kouluratsastus, 8 lähti, 5 sijoittui (pisteet / prosenttia enimmäispisteistä)
1) Nina Pölönen / Sans Soucis Suomi 1591/66,292%, 2) Jennie Larsson / Goch Ruotsi 1583/65,958%, 3) Terhi Stegars / Valet Suomi 1461/60,875%, 4) Julia Alfthan / Chirocco Suomi 1457/60,708, 5) Timo Rokkanen / Loboss Loving Art Suomi 1430/59,583%, 6) Pernilla Olsson / Madjoy Ruotsi 1428/59,500%, 7) Maria Chulets / Markus Viro1406/58,583%, 8) Marlen Vassil / Freestyle Viro 1385/57,708 %
Tuomaristo kuvasa vasemmalta oikealle: M / Ghislain Fouarge Hollanti (O-tuomari), C / Henriette Habenicht Tanska,  B / Igor Kogan, Venäjä,  E / Irmeli Summanen Suomi, H / Pertti Paloheimo Suomi

Kuva Marcus Westermark