Ratsastajainliiton liittokokous pidettiin Tampereella – palkittavia oli paljon

16.4.2023

Suomen Ratsastajainliitto ry:n sääntömääräinen kevätkokous järjestettiin hybridikokouksena sunnuntaina 16.4. Kokouspaikkana oli Tampereen messu- ja urheilukeskus, jossa oli käynnissä Hevoset-messut, ja kokousta pystyi seuraamaan myös nettistriimin välityksellä.

Seija Hacklin saa kultaisen ansiomerkkinsä Marjukka Manniselta. Kaisa Kähö mukana jakamassa palkintoja. Kuva Hanna Heinonen.

 

Hallituksen puheenjohtaja Marjukka Manninen puhui kokousyleisölle ja totesi muun muassa, että viime vuosi oli urheilullisesti erittäin onnistunut. Nuorten ratsastajien menestys junioreiden Euroopan mestari Jone Illi kärjessä on lajimme tulevaisuuden kannalta tärkeää.

”Olympialaisiin meillä on vielä realistinen mahdollisuus koulu- ja parajoukkueilla, mutta se vaatii onnistumisia”, Marjukka Manninen sanoi.

Ratsukoiden kilpailuttamiseen panostetaankin tänä vuonna kvaalitulokset ja EM-menestys mielessä. Urheilun maajoukkuetoimintaan on panostettu uusilla maajoukkuekapteeneilla, ja toisaalta säästetty maajoukkuevalmennuksesta.

Seura- ja harrastetoiminta on ollut vilkasta, erityisesti nuorisopuolella.  ”Jos nuoria ei ole lajissamme, vanhenee ja kuihtuu toiminta pois.”

Ratsastajainliiton tilikauden tulos vuodelta 2022 oli 271 810,51 euroa alijäämäinen, mikä herätti keskustelua kokousyleisössä. ”Tiesimme tekevämme alijäämäisen tuloksen. Aiemmat kaksi vuotta tulos on ollut kuitenkin reilusti ylijäämäinen.”

Ratsastajainliiton toiminnassa näkyivät vielä korona-ajan tuomat muutokset, kuten laadukkaaseen nettistriimaukseen panostaminen tärkeimmissä kansallisissa kilpailuissa. Tapahtumia oli paljon ja uusia muodostui lennossa, ihmiset halusivat osallistua. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan sekä inflaatio ovat vuoden aikana muuttaneet toimintaympäristöä, ja urheiluseurojen jäsenmäärät, kuten myös Ratsastajainliiton jäsenseurojen, ovat valtakunnallisesti laskussa. Vuoden 2022 panostuksilla on kuitenkin pitkäaikaisia positiivisia vaikutuksia tulevina vuosina.

 

Tupuna Kangas-Männistö (vas.), Seija Hacklin ja Anu Korppoo.

 

Liittokokous myönsi kultaisen ansiomerkin Anu Korppoolla, Tupuna Kangas-Männistö, Seija Hacklin, Johanna Kankaanpää ja Max E. Ammann. Kultainen ansiomerkki voidaan myöntää henkilölle, joka on vähintään 20 vuoden ajan erittäin ansioituneesti toiminut liiton, jäsenyhdistyksen ja -yhteisön hyväksi, joka on toimenpiteillään tuntuvasti tukenut liiton toimintaa tai erittäin huomattavasti myötävaikuttanut koko maan ratsastusurheilun edistämisessä.

 

Kevätkokouksessa jaettiin myös kunniapalkintoja. Valiomerkit vuoden 2022 parhaille ratsukoille jaettiin paikan päällä olleille ratsastajille yhdeksässä lajissa (luettelo alla). Myös nuorille kouluratsastajille Nora Svenskille, Veera Paloheimolle ja Mette Kauppilalle luovutettiin Kyra Kyrklund -kannustuspalkinto.

 

Mette Kauppila (vas.), Veera Paloheimo ja Nora Svensk.

 

Ratsastajainliiton kultaiset ansiomerkit

Anu Korppoo, ratsastuksen opettaja ja ammattivalmentaja, Ypäjän Ratsastajat ry
Anu Korppoo on pitkään vastannut Hevosopisto Oy:ssä Suomen Ratsastajainliiton valmentajakoulutuksesta ja sen kehittämisestä. Hän on järjestänyt lukuisia koulutustilaisuuksia Ypäjällä, viimeksi syksyn 2022 Kansainvälisen viikon ja helmikuussa 2023 Kyra Kyrklundin valmennusklinikan ja valmentajakoulutuksen, joka oli huikea menestys ja jossa oli erittäin suuri määrä osanottajia.

Korppoo on toiminut pitkään ja ansiokkaasti kouluratsastuksen liittovalmentajana ja valmentaa tälläkin hetkellä kolmen eri alueen ratsukoita (Häme, Pohjanmaa ja Keski-Suomi). Hän teki valmentajan erikoisammattitutkinnon opinnäytetyönään suomalaisen kouluratsastuksen valmennusohjelman, joka on julkaistu SRL:n nettisivuilla. Korppoo on koulutuomari ja estetaitotuomari.
 

Tupuna Kangas-Männistö, ratsastuskouluyrittäjä, ammattivalmentaja, Ratsastusseura JazzT
Tupuna Kangas-Männistö on ollut perustamassa Länsi-Rannikon Ratsastajia vuonna 1998 ja toimi useamman vuoden seuran hallituksessa. Hän on kuulunut myös Porin Ratsastajien hallitukseen. Hän on Ratsastuseura JazzT:n perustajajäsen ja on ollut hallituksessa seuran perustamisesta, vuodesta 2008 lähtien, ja puheenjohtajana jo useamman vuoden. Hän toimii Lounais-Suomen alueen hallituksessa.

Kangas-Männistö aloitti ratsastuksen 7-vuotiaana ja kilpaili 1980–1990 -luvuilla saavuttaen pronssia suomenhevosten estemestaruuksissa vuonna 1993. Hän sai hopeisen ratsastajamerkin kilpailutulostensa perusteella. Nykyään Kangas-Männistö valmentaa ja hänellä on mm. A-taitotuomarioikeus ja ammattivalmentajatutkinto. Hänelle on myönnetty pronssinen ja hopeinen ansiomerkki.

Kangas-Männistö pitää ratsastuskoulua Eurassa. Hänelle on tärkeää, että myös niillä oppilailla, joilla ei ole omaa hevosta, on mahdollisuus päästä kilpailemaan. Lasten ja nuorten hyvinvointi on hänelle tärkeää. Tallilla on ollut jo pitkään käytössä Talent-ohjelma.

Kangas-Männistö oli kehittämässä Ratsastusseura JazzT:tä ensin Sinettiseuraksi ja sittemmin Tähtiseuraksi. Seura täyttää tänä vuonna 15 vuotta.

 

Seija Hacklin, Niinisalon Ratsastajat ry, Turku

Seija Hacklin on toiminut 15 vuotta National Safety Officer -tehtävässä Ratsastajainliitossa. Hacklinilla on pronssinen ansioplaketti ja hopeinen ansiomerkki.

 

Johanna Kankaanpää, Hubertusseura ry, Lappeenranta

Johanna Kankaanpää on ollut jo lähes 50 vuotta Hubertusseuran jäsen. Hän on toiminut aktiivisesti hallituksessa ja osallistunut kilpailujen ja erilaisten tapahtumien järjestelyihin. Kankaanpää on aito ”hubsilainen” ja ajattelee aina seuran parasta.

 

Hän on rehti ja avulias ja auttaa myös hevosten hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Kankaanpää on aloittanut ratsastuksen 1970-luvulla ja hänellä on ollut useita omia hevosia näiden vuosien aikana. Tälläkin hetkellä

Hubertusseuran tallissa on Rafider, jolla Johanna valmentautuu kouluratsastuksessa.

 

Max E. Ammann, Sveitsi

Max E. Ammann on toiminut useita vuosikymmeniä kansainvälisessa ratsastajainliitossa eri rooleissa. Hän oli mukana perustamassa World Cup -hallikilpailusarjaa esteratsastuksessa, ja johti sitä 25 vuoden ajan. Hän johti myös maajoukkuekilpailua Nations Cup -sarjaa. Ammannilla oli merkittävä rooli siinä, että Helsinki sai vuonna 1986 maailmancupin järjestämisoikeuden. Helsinki International Horse Show´ssa kilpaillaan tänä syksynä jo 35. maailmancupin osakilpailu. Kansainvälisellä viiden tähden kilpailulla, jossa kilpaillaan myös kouluratsastuksessa, on ollut korvaamaton merkitys suomalaisen ratsastusurheilun kehittämisessä.

Ammann on myös tietokirjailija ja toimittaja. Hänen kynästään ovat syntyneet merkittävät historiikit ja teokset, kuten Equestrian sport in the Olympic Games (FEI), The History on the FEI Championships (FEI), L'Annee Hippique ja tuore 100 years of Finnish Equestrian Sport. Ammann harrastaa taiteiden keräilyä.

 

Valiomerkkien voittajia vuonna 2022: Tiitu Marttinen (vas.), Elvi Tiihonen, Susanna Kamunen, Saana Nieminen, Mona Relander, Mette Kauppila, Sani Illi, Jone Illi, Veera Paloheimo, Roosa Salo, Milka Kovalainen ja Sanna Pasanen.

 

Valiomerkit 2022

ESTERATSASTUS
Seniorit
1. Granroth Susanna HARI 1757.50

Nuoret
1. Koski Pipsa HARI 651.50

Juniorit
1. Illi Jone MYRat 2235.50

Poniratsastajat
1. Törnblom Rachel POM 302.00

Lapsiratsastajat
1. Illi Sani MYRa 496.00

Hevoset
1. Eolita L 1090.50

Ponit
1. Duff's Orders 150.00

Valiomerkit 2022
Seniorit Petra Heikkinen - Hurby
Nuoret Pipsa Koski - Iprimero
Juniorit Jone Illi – Eolita L
Poniratsukot Mona Relander – Duff’s Orders
Lapsiratsukot Sani Illi – Manouscha van’t Steenputje

 

KOULURATSASTUS
Seniorit
1. Kanerva Emma HyvUra 2465.00

Nuoret
1. Paloheimo Veera HyvUra 295.00

Juniorit
1. Kauppila Mette BJÖRK 448.00

Poniratsastajat
1. Salo Roosa RHY 186.00

Lapsiratsastajat
1. Kovalainen Milka K-HR 70.00

Hevoset
1. Greek Air 888.00

Ponit
1. Sir Maximus Welshwarrior 186.00

Valiomerkit
Seniorit Emma Kanerva – Greek Air
Nuoret Veera Paloheimo – Wolle Wolkenstein
Juniorit Mette Kauppila – Donna Lottchen
Poniratsukot Roosa Salo – Sir Maximus Welshwarrior
Lapsiratsukot Milka Kovalainen – Damon

 

KENTTÄRATSASTUS
Seniorit
1. Siltakorpi Sanna TRS 215.00

Nuoret
1. Wikström Hedwig HURA 82.50

Juniorit
1. Laiho Anselmi YR 33.00

Poniratsastajat
1. Laiho Inkeri YR 42.00

Lapsiratsastajat
1. Moisala Mikko VARSA 9.00

Hevoset
1. Sir Greg 157.50

Ponit
1. Ewan Stone 29.00

Valiomerkit
Seniorit Veera Manninen – Sir Greg
Nuoret Hedwig Wikström – Chiara’s Charm
Juniorit Anselmi Laiho – Krogårdens Tenor
Poniratsukot Inkeri Laiho – Ewan Stone

 

MATKARATSASTUS
Seniorit
1. Pasanen Sanna HyvUra 22.00

Nuoret
1. Karjalainen Iida RIERAT 10.00

Juniorit
1. Nieminen Saana RIERAT 97.00

Hevoset
1. O´Bajan Batla 66.00

Valiomerkit
Seniorit: Sanna Pasanen – Ferlay du Ferron
Nuoret: Iida Karjalainen – Abduhl PL ox
Juniorit: Saana Nieminen – O Bajan Batla


PARARATSASTUS
Seniorit
1. Kerttunen Jessica HR 560.50

Juniorit
1. Pukkila Iina VRK 64.00

Hevoset
1. Westside 560.50

Valiomerkit
Seniorit Jessica Kerttunen - Westside
Juniorit Iina Pukkila – Extra-Utopia

 

Henrik Arle (vas.) ja Jukka Koivisto.

 

VALJAKKOAJO
Hevosvaljakot, yksiköt
1. Järvinen Talvikki SUO 813.00

Ponivaljakot, yksiköt
1. Takkinen Raisa Tuulikki ValRa 304.00

Ponivaljakot, parit
1. Koski Heidi HusR 282.50

Hevoset
1. Danser T 555.00

Ponit
1. Kooihuster Harro 304.00

Valiomerkit
Hevosyksiköt Talvikki Järvinen – Danser T
Poniyksiköt Raisa Takkinen – Kooihuster Harro
Poniparit Heidi Koski – Suontolan Wäinö, HS Choko

 

LÄNNENRATSASTUS, REINING
Seniorit
1. Astikainen Maria WRS 16.00

Nuoret
1. Wuorimaa Elena SLIDERS 18.00

Juniorit
1. Haanpää Verona WRF 6.00
1. Hendolin Hanna WRS 6.00

Lapsiratsastajat
1. Porola Eemil RuRang 10.00 

Hevoset
1. Antarismartin 16.00

Valiomerkit
Seniorit Maria Astikainen – Antarismartin
Nuoret Elena Wuorimaa – One Last Nite
Lapsiratsukot Eemil Porola – Guntinius

 

LÄNNENRATSASTUS, ALL AROUND
Seniorit
1. Kamunen Susanna ValRa 66.00

Nuoret
1. Wuorimaa Elena SLIDERS 44.00

Juniorit
1. Korkkinen Ella HyR 18.00

Hevoset
1. Charlies Doc Cash 66.00

Valiomerkit
Seniorit Susanna Kamunen – Charles Doc Cash
Nuoret Elena Wuorimaa – One Last Nite
Juniorit Ella Korkkinen – Szpak

 

VIKELLYS
A-seniorit, yksinvikellys
1. Anna Kivistö TRS 105

A-seniorit, parivikellys
1. Matilda Mankinen, Siiri Niemelä 34.5

A-juniorit, yksinvikellys
1. Iira Vesterinen HämR 63.5

A-juniorit, parivikellys
1. Tiitu Marttinen, Elvi Tiihonen 53

A-lapset, yksinvikellys
1. Hilda Postareff HämR 59.5

Hevoset
1. Atterupgaards Marlene 2 90.5

Valiomerkit
Seniorit, yksinvikellys Anna Kivistö
Seniorit, parivikellys Matilda Mankinen, Siiri Niemelä
Juniorit, yksinvikellys Iira Vesterinen
Juniorit, parivikellys Tiitu Marttinen, Elvi Tiihonen
Lapset, yksinvikellys Hilda Postareff