Ratsastajainliiton suosituksia tallitoimintaan poikkeusoloissa
19.3.2020
Suomen Ratsastajainliitto kehottaa ottamaan viranomaisten määräykset vakavasti kaikessa ratsastukseen liittyvässä toiminnassa koronavirustilanteessa.
Suomen Ratsastajainliitto seuraa tilannetta. Päivitämme mahdolliset muutokset ohjeistuksessa tähän tiedotteeseen.
Kiitos kuvan laatimisesta ja lahjoituksesta Hanna Heinonen.
Työterveyslaitoksen tartuntavaarallisilta taudeilta suojautumisohje hevostalleille
Hallituksen uudet linjaukset ovat voimassa 13. huhtikuuta 2020 asti ja ne saatetaan voimaan valmiuslain, tartuntatautilain sekä muun lainsäädännön mukaisesti.
Suomen hallitus on todennut yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa, että maassa vallitsee koronavirustilanteen vuoksi poikkeusolot. Linkki valtioneuvoston sivuille.
Suomen Ratsastajainliitto kehottaa ottamaan hallituksen määräykset vakavasti kaikessa ratsastukseen liittyvässä toiminnassa.
Hallitus rajoittaa julkiset kokoontumiset kymmeneen henkilöön ja suosittelee välttämään tarpeetonta oleilua yleisillä paikoilla. Määräyksen mukaan suljetaan valtion ja kuntien museot, teatterit, Kansallisooppera, kulttuuritalot, kirjastot, kirjastoautot, Kansallisarkiston asiakas- ja tutkijasalipalvelut, harrastustilat ja -paikat, uimahallit ja muut urheilutilat, nuorisotilat, kerhotilat, järjestöjen kokoontumistilat, vanhusten päivätoiminta, kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset. Hallitus suosittelee yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden sekä uskonnollisten yhteisöjen toimivan samoin.
Ihmisten terveys ja turvallisuus on Ratsastajainliitolle ensisijainen asia. Myös hevosten hyvinvoinnista tulee huolehtia. Suomen Ratsastajainliitto ei ole viranomainen, ja sikäli se ei ole määräysvallassa koskien tallien toimintaa. Liitto antaa voimakkaan suosituksen tallien toimintaa koskien seuraavasti:
Talleilla kävijöiden määrä tulisi rajoittaa minimiin niin, että paikalla ei ole ylimääräisiä, ulkopuolisia kävijöitä, vain hevosten omistajat sekä vakituiset hoitajat ja ratsastajat. Määrää suositellaan säännösteltäväksi niin, että paikalla ei ole samanaikaisesti yli kymmentä henkeä. Tämän toteuttamiseksi kävijät voidaan jakaa ajallisesti eri ryhmiin. Ratsastajien määrä tulisi rajata pieniin ryhmiin ja välttää lähikontakteja kaiken toiminnan suunnittelussa. Kokoontumiskielto koskee myös lasten ja nuorten kokoontumisia ja tapaamisia.
Suosittelemme harkintaan ja varovaisuuteen kaikessa tallitoiminnassa, kuten huolelliseen käsien pesuun ja lähikontaktien välttämiseen. Tallilla kävijöiden rutiinit tulisi harkita niin, että ihmiset eivät kävisi turhaan tai oleskelisi pienissä yhteisissä tiloissa, kuten varustehuoneessa. Varusteiden säilyttämistä muissa kuin yhteistiloissa voisi harkita.
Tallille tai ratsastamaan ei pidä lähteä lainkaan, jos on flunssan oireita. Lähikontaktien välttäminen tulisi ottaa huomioon sekä tallin sisätiloissa että ratsastustoiminnan järjestämisessä. Tallien tulisi järjestää mahdollisuudet käsihygienian ylläpitoon käsidesin saatavuudella ja / tai käsienpesumahdollisuudella.
Kehotamme seuraamaan valtakunnallisten ja paikallisten viranomaisten päivittyviä määräyksiä, ohjeita ja suosituksia ajantasaisesti.
Hevosten hyvinvoinnin varmistaminen
Hevoset tarvitsevat jatkuvaa ja säännöllistä ruokintaa, hoitoa ja ulkoilua. Koronavirustilanne voi vaarantaa hevosten hyvinvoinnista huolehtimisen esimerkiksi yrittäjän tai henkilökunnan sairastumisen tai karanteenin vuoksi.
Ratsastajainliiton vastuutyöryhmä on kutsunut kokoon vapaaehtoisten valmiusryhmän hevosten hyvinvoinnin varmistamiseksi. Lisätietoa täältä.
Päivitetty klo 14.50 19.3.2020 muistutus, että kokoontumiskielto koskee myös lasten ja nuorten kokoontumisia ja tapaamisia.
Uutiset
- 26.7.2024Paris 2024 - Kenttähevoset läpäisivät hevostarkastuksen Pariisin olympialaisissa
- 25.7.2024Paris 2024 - Kenttähevosilla huomenna hevostarkastus ja koulujoukkue tutustumassa kisapaikkaan
- 21.7.2024Keski-Suomen suurin esteratsastuskilpailu Päijänne Jumping Days kilpailtiin viikonloppuna Korpilahdella
- 21.7.2024Saana Nieminen kolmannelle sijalle kansainvälisessä matkaratsastuskilpailuissa Ranskassa
- 21.7.2024Veronica Nurmisesta Travenort's Ida-Marialla junioreiden kenttäratsastuksen Suomen mestari
- 21.7.2024Sani Illille lapsiratsastajien EM-hopeaa esteratsastuksessa
- 20.7.2024Paris 2024 - Kenttäratsastajat ovat perillä Ranskassa – valmistautumisleiri on Jardyssa
- 20.7.2024Anna Kivistö 27. vikellyksen MM-kilpailuissa Bernissä
- 15.7.2024Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut 2024 polkaistaan käyntiin Alankomaissa tiistaina - katso aikataulu täältä
- 15.7.2024Askellajiratsastuksen Suomenmestaruudet 2024 ratkottiin Ypäjällä