Suomen valjakot ottivat kaksoisvoiton
1.6.2010
Ben Simonsén voitti, Sanna Tirkkonen toinen
Ben Simonsén voitti Artemiksella Vecsesissä, Unkarissa kansainvälisen valjakkoajokilpailun ylivoimaisesti. Tämä oli Simonsénin ensimmäinen henkilökohtainen voitto A-tason kansainvälisessä kilpailussa. Sanna Tirkkonen ajoi Candy Boylla toiseksi. Tove-Maria Holmasto sijoittui neljänneksi, kolmanneksi sijoittui Unkarin Jozsef Bozsik.
- Aikaisemmin maraton oli minun lajini, tarkkuusajo sujui ok, mutta koulukoe oli painajainen. Olen oppinut nyt nauttimaan myös koulukokeesta ja harjoitellut tosissani. Maratonin voitto ei auta, jos koulukokeessa jää tuloslistalla puoliväliin. Täytyy onnistua kaikissa osakokeissa, analysoi Simonsén.
Kaksoisvoitto olisi voinut olla kolmoisvoitto. - Tove-Maria Holmasto eksyi hetkeksi tarkkuusajoreitiltä ja menetti 2-3 sekuntia. Puolikin sekuntia olisi antanut meille kolmoisvoiton. Heidi Sindan hevonen kävi koko viikonlopun ajan vähän liian kuumana, eikä yltänyt palkinnoille, kertoi Simonsén.
- Kaikki maajoukkuekuskit ovat tehneet kovasti töitä ja ovat täysin sitoutuneita MM-tavoitteeseen. Olemme valmentautuneet ruotsalaisen Tomas Erikssonin johdolla tiiviisti koko talven ja nyt alkaa jälki näkyä. Ennen MM-kisoja meillä on vielä mahdollisuus pariin yhteiseen valmennukseen Erikssonin kanssa. Aiomme lisäksi jatkaa yhteistyötä psyykkisessä valmentautumisessa Seppo Heinon kanssa, kertoi Simonsén.
Unkarista joukkue jatkaa suoraan Itävallan Altenfeldeniin seuraavaan kansainväliseen kilpailuun, joka käydään ensi viikonvaihteessa. Arja Mikkonen kilpailee samanaikaisesti Saksan Dillenburgissa.
Lopputulos (koulu + maraton + tarkkuusajo), 16 valjakkoa
1) Ben Simonsén Artemis Suomi (Sipoo) 109,69 2) Sanna Tirkkonen Candy Boy Suomi (Hki) 122,43, 3) Jozsef Bozsik Kincsem Lovaspark SE Unkari 139,64, 4) Tove-Maria Holmasto Silvester II Suomi (Kirkkonummi) 139,95, …Heidi Sinda - Nelson III Suomi (Urjala) 172,86
Tarkkuusajotulokset, 13 lähti:
1) Jozsef Bozsik Kincsem Lovaspark SE Unkari 0-2:55,16, 2) Alex Genzwein Ilzer SC Unkari 0-2:55,94 3) Ben Simonsén Artemis Suomi (Sipoo) 0-2:55,94…8) Sanna Tirkkonen Candy Boy Suomi (Hki) 6-3:00,66 9) Tove-Maria Holmasto Silvester II Suomi (Kirkkonummi) 6,72-3:20,43…11) Heidi Sinda - Nelson III Suomi (Urjala) 97,53
Kilpailun järjestäjän sivut: www.fogatsport.uw.hu/vecses
Kuvan copyright: Patrik Andersin
Uutiset
- 15.6.2025Onnistunut viikonloppu Henri Ruosteelle Tiffanys Diamondilla
- 15.6.2025Pohjola Gold Grand Prix Pipsa Koskelle – myös Sani Illi voittoon
- 15.6.2025Ratsastuksenopettajien mestaruudet ratkaistiin Ypäjällä
- 14.6.2025Esteratsastuksessa lauantaina kolme Pohjola-osakilpailua
- 14.6.2025Kouluratsastuksen Pohjola Grand Tour Kati Kalliolle ja Radcliffille
- 14.6.2025Ypäjä Paavo ja Helkky Ylönen voittoon Prestige Cupissa Ypäjällä
- 12.6.2025Asetus hevosten hyvinvoinnista astuu voimaan tammikuussa 2026
- 12.6.2025Suomalaisratsastajat nousussa maailmanlistoilla
- 9.6.2025Yli 70 ratsastajaa edustaa Suomea pohjoismaisissa mestaruuksissa
- 8.6.2025Jonna Aaltonen ja Laura Kangasniemi kohti parakouluratsastuksen EM-kilpailuita