Suomi yhdeksäs Nations Cupin semifinaalissa - Nälkää jäi
23.6.2023
Suomen tie katkesi esteratsastuksen Nations Cupin semifinaalivaiheeseen, mutta vaikka finaali jäi tänä vuonna kokematta, oli suoritus kokonaisuudessaan hyvä. Suomi jäi yhdeksänneksi kymmenen maan joukossa, kun voitto meni uusinnan jälkeen Ranskaan. Belgia oli toinen ja Ruotsi kolmas.

Semifinaalijoukkueessa Eveliina Talvio ja Glamour tekivät 150-tasolla 0-4 suorituksen tyylikkäästi ja varmasti. Norjassa tuplanollan hypännyt Annina Nordström ja Fozhou saivat molemmilta kierroksilta kaksi alas. Kyseessä olivat kuitenkin ratsukon ensimmäiset radat tällä tasolla, ja hevonen osoitti kyvykkyytensä tällä tasolla.
Maiju Mallat ja Quazar L hyppäsivät ensimmäisen kierroksen varmasti yhdellä pudotuksella, vaikka toisella kierroksella tuli kolme pudotusta. Noora Pentti ja Con Caya tekivät kaksi kahdeksan virhepisteen rataa.
Maajoukkueen kapteeni Mikko Mäentausta myönsi erityisesti ratsastajien olevan pettyneitä sijoitukseen, mutta näkevänsä itse myös paljon positiivista.
”Kaikki ratsastivat hyvin ja tekivät hyviä ratoja. Pudotuksia tuli, ja aina voi tietysti jossitella, mutta tulokset olisivat voineet olla myös toisenlaisia”, kuvaili Mäentausta ajatuksiaan.
Joukkueessa oli mukana vasta tälle tasolle nousevia ratsukoita ja ratsastajia, joten tulevaa ajatellen näyttää hyvältä. Nations Cup -maajoukkuekilpailu on Mäentaustan mielestä äärimmäisen tärkeä sarjakilpailu Suomen kaltaiselle maalle, ja kertoo, että ensi vuonna voi olla mahdollista päästä kilpailemaan useammassa kuin kahdessa osakilpailussa. Kolmen tähden ja sitä korkeampiin kilpailuihin ei ole helppoa päästä matalalla rankingsijoituksella mukaan. Joukkuekilpailu tuo ratsukoille rutiinia ja varmuutta sekä rakentaa joukkuehenkeä.
”Haluan kehittää toimintaa ensi kaudella siten, että pääsemme joukkueena kilpailemaan jo ennen sarjan alkamista. Kilpailu joukkuepaikoista tulee olemaan yhä kovempi, kun saamme mahdollisesti myös Juulin [Anna-Julia Kontio] ja Jasminin [Seppälä] mukaan. Myös tämän vuoden joukkueiden ratsastajat haluavat olla mukana.”
Tulokset 23.6. CSIO3* Deauville, Ranska: LINKKI
Uutiset
- 9.1.2026Hallituksen järjestäytymiskokouksessa päätettiin Hujon ja komiteoiden kokoonpanoista
- 8.1.2026Vielä on aikaa kertoa meille tallitarinasi!
- 5.1.2026Maajoukkueratsastajat kokoontuvat kuivaleirille Porvooseen
- 5.1.2026Satu Väihkönen HUJOn puheenjohtajaksi
- 2.1.2026Suomalaisratsastajat Helsinki International Horse Show’ssa
- 1.1.2026Vuoden palkittavat 2025 - ehdotusten anto käynnissä!
- 30.12.2025Anna-Julia Kontiolla menestyksekäs kilpailuviikko viiden tähden luokissa
- 22.12.2025Working Equitation on liittymässä Ratsastajainliittoon
- 21.12.2025Saana Nieminen päätti kilpailukautensa viidenteen sijaan kolmen tähden kilpailussa
- 18.12.2025Kyra Kyrklund mukana kouluratsastuksen lajiseminaarissa