Tomi Jalkanen ja Clarimore Pohjola Silver Grand Prix finaalin parhaat

19.9.2021

Tomi Jalkanen teki Clarimorella Pohjola Silver Grand Prix finaalin uusinnassa ajan, jota viimeisenä lähtenyt ja nopeaksi tiedetty ratsukko Petra Heikkinen ja Hurby ei pystynyt alittamaan. Jalkanen saavutti näin FWB-ori Clarimorella uransa ensimmäisen ison voiton sitten nuorten hevosten sarjakilpailujen. Kilpailuihin paluuta tekevät Mikael Wahlman oli kolmas Corfu Z:lla.

Pohjola Silver Grand Prix finaalin voittajat Tomi Jalkanen ja Clarimore. Palkintoja jakamassa Pohjola Vakuutuksen urheilupäällikkö Teemu Hintsanen (vas.), Ratsastajainliiton Marjukka Manninen ja Jukka Koivisto ja Hevosopiston Pirkko Herd. Kuvat Heidi Lammi.

 

”Fiilis on pikkuisen epäuskoinen. Olin aivan varma, ettemme pysty voittoon, se on iso yllätys”, Tomi Jalkanen totesi tyytyväisenä.

Tomi Jalkanen ja Clarimore.

”Lähdin toiseksi viimeisenä, ja kaikki [uusinna ratsukot] olivat ottaneet puomin siihen mennessä. Totesin, että voimme heittää pientä painetta Petralle, mutta että ajallisesti meillä ei ole mitään toivoa. Vähän yritin laittaa vauhtia, ja se näköjään riitti tänään.”

”Minullahan on ihan fantastinen hevonen. Väitän, että se ihan maailmanluokan hevonen. Siinä on keskimääräistä parempaa laatua. En ole kuitenkaan pystynyt etenemään sen kanssa ihan siinä tahdissa kuin olisin halunnut. Täällähän minun olisi pitänyt jo mennä pykälää isompaa, mutta jos sitten katsotaan ensi vuonna”, Jalkanen kehui Clarimorea.

 

Petra Heikkinen ja Hurby. 

 

”Ajattelin, että koska Tomilla on paljon hitaampi hevonen kuin itselläni, että ei tarvitse edetä niin paljon. Mutta jäin sitten ”asumaan” sinne radalle. Olin hidas tänään. Olisin voinut aika paljonkin laittaa tänään vauhtia lisää”, Petra Heikkinen huokaisi.

Mikael Wahlmanille ja Corfu Z:lle tuli uusinnassa sarjan jälkeen pieni ajatuskatkos, mikä johti pudotukseen. Suhteutettu etäisyys jäikin uusinnan vauhdissa ja paineessa oletettua lyhemmäksi. Nopea aika olisi riittänyt voittoon.

 

Mikael Wahlman ja Corfu Z.

”Siitä on kymmenen vuotta aikaa, kun olen viimeksi ollut tällaisessa haastattelussa. Tässä on ollut vähän taukoa. Tämän hevosen kanssa ei ole vielä tullut näin isossa kilpailussa meriittiä, mutta se on erittäin kilpailukykyinen, niin kuin se ajassa tänään näytti. Mutta harmillisesti tuli se yksi puomi”, uusinnan alkuvaiheessa startannut Wahlman totesi lehdistötilaisuudessa.

 

Ypäjän Hevosopisto
Kansalliset esteratsastustulokset 19.9.
Pohjola Silver Grand Prix 2021 finaali, 135 cm, perusrata ja uusinta, 27 lähtijää ja 7 sijoittuu.
1) Tomi Jalkanen – Clarimore, Ratsastusseura Team Nissala 0-0/43.12, 2) Petra Heikkinen – Hurby, Pohjois-Karjalan Urheiluratsastajat 0-0/45.86, 3) Mikael Wahlman – Corfu Z, Korpikylän Ratsastajat 0-4/37.80, 4) Susanna Granroth – Leopoldo, Hattel Riders 0-4/40.41, 5) Maarja Lutsokert – Navarro, Viro 0-4/46.24, 6) Nella Mäyrä – Janina Van Het Goteringenveld, Rusko Riding Team  1/86.02, 7) Netta Viide – Calvady Z, Abc Ratsastajat 1/86.76,…

Täydet tulokset: https://online.equipe.com/fi/class_sections/615593


Sarjakilpailupisteet kolmen osakilpailun jälkeen:

Esteratsastuksen Pohjola Grand Prix sarja – Road to Helsinki 2021
Pohjola Silver Grand Prix

1) Backlund Sanna                   HARI                 80
2) Simola Daniel                       Team RR          68
3) Bremer Teresita                   ErE                    51
4) Koski Pipsa                            HARI                 49
5) Engblom Jasmin                   SRC                   35


Sarjan ja finaalin palkinnot

Pohjola Silver Grand Prix finaali on avoin 30 eniten ko. sarjakilpailupisteitä keränneelle urheilijalle. Pohjola Silver Grand Prix -kilpailusarjan voittaja on finaalin voittaja. Pohjola Silver Grand Prix -finaaliluokka 135 cm arv. AM5. Finaalin sijoittuneet ratsukot saavat palkintorahaa seuraavasti: 2.000 €, 1.400 €, 1.000 €, 600 €, 400 €, 250 €, 100 €…

Kilpailusarjan säännöt: LINKKI  


Esteratsastuksen Pohjola Grand Prix -sarjassa kausi alkoi kouluratsastuksen kanssa samana viikonloppuna Ypäjän Hevosopistolla 11.-13. kesäkuuta. Seuraavaksi kilpailtiin Ratsastuskeskus Ainossa, Järvenpäässä 16.-18. heinäkuuta ja Power Park Horse Show´ssa Härmässä 25.-29. elokuuta. Ensi vuonna 2022 finaalin parhaat saavat paikan Helsinki International Horse Show´hun. Tänä vuonna Helsinki Horse Show´ta ei koronarajoitusten vuoksi järjestetä.