Ypäjä perjantai

1.6.2010

Ypäjällä ratsastetaan Tanskan tahtiin

Tanska voitti kultamitalit kouluratsastuksessa pienten ja isojen ponien mestaruuskilpailuissa sekä pikkuponien esteratsastuksessa. Ruotsi puolestaan vei kultamitalit isojen ponien ja juniorien esteratsastuksessa Tanskan viedessä hopeaa.

Suomen pikkuponijoukkue otti pronssia, mutta isot ponit jäivät neljänsiksi. Ruotsi otti hopeamitalit molemmissa kilpailuissa. Pikkuponien kilpailussa Tinja de la Chapelle ponillaan Gerring Pattern oli paras suomalainen tuloksella 64,123 prosenttia enimmäispisteistä.

Sipoosta kotoisin oleva 13-vuotias kouluratsastaja valmentautuu Stella Hagelstamin ohjauksessa.
- Tänään parasta olivat ravilisäykset ja tulos on meidän uramme paras toistaiseksi, en uskaltanut toivoa näin hyvää tulosta, kertoi Tinja.

Hänen hevosensa asuvat Hagelstamin tallissa puolet vuodesta ja toisen puolen Tinjan kotona. Hän ratsastaa poninsa päivittäin ja yhteistyö on jatkunut jo kolme vuotta. Minun se on ollut kaksi vuotta, mutta ratsastin sitä edelliselle omistajalle aikaisemmin vuoden ajan. Aikaisemmin ratsastimme samaa ponia sisareni Emelien kanssa, joka kilpailee esteratsastuksessa.

Elin Björndahl tähtää EM-kisaan
Isojen ponien kouluratsastuskilpailussa paras suomalainen oli 14-vuotias Elin Björndahl Kokkolasta kokeneella ponillaan Park´s Tambour.
- Ponini on päättäväinen, sen kanssa joko voitetaan tai sitten käy hassusti. Tänään oli yksi näistä huonommista päivistä, vaikka tulos olikin hyvä. Paras pilke silmistä puuttui, eikä tekemisen ilo oikein löytynyt. Nyt poni tarvitsee maastoloman, jotta hyvä tuuli palautuu. Yritän pitää kiinni tavoitteestani osallistua EM-kisaan kolmen viikon kuluttua, mutta ensin pitää olla varma siitä, että poni on motivoitunut. Hyvinä päivinään Park's Tabour on todella hyvä, kertoi Elin.

Elinillä on aikaisemmilta vuosilta neljä SM-mitalia. Hän ratsastaa kaksi hevosta päivittäin äitinsä Monica Björndahlin ohjauksessa ja kilpailee poniluokkien ohella myös junioriluokissa hevosilla. Hevosellaan hän on mukana Kyra Kyrklundin PP-valmennustiimissä ja ponillaan hän käy Ratsastajainliiton maajoukkuevalmennuksissa.
- Läksyt teen yleensä koulussa välitunneilla tai heti ennen kun lähden tallille.

Junioriratsastaja Iina Holopainen taistelee koulumitalista sunnuntaina

Juniori-ikäiset kouluratsastajat suorittivat perjantaina ensimmäisen karsinnan henkilökohtaiseen mitalikilpailuun. Luokan voittivat Iina Holopainen ja Åtoftens Volanti tuloksella 67.450.

Iina Holopainen Hyvinkäältä sai kokeneen maajoukkuehevosen, Emma Kanervan EM-tasolla ratsastaman 17-vuotiaan Åtoftens Volantin ratsastettavakseen vasta puoli vuotta sitten.
- Hevonen on valtavan hieno opettaja minulle. Se osaa niin paljon ja auttaa minua tosissaan. "Antero" on todellinen showmies inspiroituu aina kilpailuissa. Tänään oli hyvä, että itse pysyin kyydissä, kertoi ensimmäistä kauttaan vaativia luokkia ratsastava Iina.

Koska mukana on yhteensä 15 ratsukkoa, saavat kaikki paikan finaaliluokkaan sunnuntaina. Mitalitaistelu aloitetaan puhtaalta pöydältä, eli paremmuuden ratkaisee sunnuntain vapaaohjelmaluokan tulos.

Tavoitteena sunnuntain kilpailussa Iinalla on mitali. Kyseessä on hänen ensimmäinen Kür-ohjelmansa kilpailuolosuhteissa. Sain Emma Kanervalta "Anterolle" tehdyn vapaaohjelman, joten se on hevoselle tuttu, vaikka yhdessä olemme esittäneet sen vain harjoituskisoissa, kertoi Iina.

Lauantaina juniorien kouluhevosilla on vapaapäivä, jonka "Antero" viettää laukkailemalla ja maastossa kävelemällä.
- Jos kaikki menee hyvin ja hevosen mieli ja kunto pysyvät hyvinä, osallistumme EM-kisaan kahden viikon kuluttua. Hevonen saa päättää lähdemmekö sinne, sanoi Iina.

Suomi jäi esteiden ponimestaruuksissa neljänneksi
Pikkuponien esteratsastuksessa Tanska voitti joukkuekilpailun neljällä virhepisteellä, Suomi oli neljäs yhteistuloksella 30 virhettä. Ruotsi ja Norja uusivat 16 virhepisteellä hopeamitalista, jonka Ruotsi voitti. 

Annika Brandt oli ponillaan Chockotoff paras suomalainen pikkuponien kilpailussa. Ratsukko sai ensimmäiseltä kierrokselta 6 virhepistettä ja toinen kierros oli virhepisteetön. Isojen ponien estekilpailussa Ruotsi vei voiton nollalla virhepisteellä ennen Tanskaa tilillään 16 virhettä, Norja otti pronssia 20 virheellä ja Suomi oli neljäs tuloksella 34 virhepistettä.

Tuisku Kivikoski ja St Perhaps olivat paras suomalaisratsukko isojen ponien estekilpailussa. Ensimmäiseltä kierrokselta tulos oli kaksi pudotusta ja toiselta kierrokselta tuli puhdas nolla.
Päivittäin Tuisku ratsastaa kuusi hevosta. Päätavoite tällä kaudella on ponien SM-kilpailu kahden viikon kuluttua Turun Metsämäen raviradalla.

Esteiden juniorimestaruus Ruotsiin
Ruotsi vei voiton junioriratsastajien estejoukkuekilpailussa kahdeksalla virheellä ennen 16 virhepistettä kerännyttä Tanskaa. Norjan pronssi irtosi 2 virheellä ja Suomi oli neljäs tilillään 28 virhettä.

Suomen paras junioriratsastaja esteillä oli Jessica Timgren hevosellaan Don Quido La Silla.
- Molemmat pudotukset ensimmäisellä kierroksella olivat omia virheitäni. Hevonen tuntui hyvältä ja toisella kierroksella ei ongelmia ollut, sanoi Jessica.

Derbykenttä kesti uskomattoman paljon sadetta, meiltäkin lähti radalla kaksi hokkia, mutta hevosella ei ollut mitään vaikeuksia edes kaarteissa, sanoi Jessica.

Myös estejuniorien joukkueella on aikomus lähteä EM-kilpailuun. Jessica valmistautuu kisaan palaamalla Thiess Lutherin tallille Saksaan jatkamaan talvella alkanutta valmentautumista.

Lauantaina ratsastetaan mm. poniratsukoiden henkilökohtaiset mestaruudet koulu- ja esteratsastuksessa. Esteratsastuksen kohokohtia ovat nuorten ratsastajien joukkuekilpailu 140cm ja  Grand Prix 140 cm CSI-ratsukoille.

Priit Järvloo Virosta voitti torstain kansainvälisen esteluokan Virossa syntyneellä 7-vuotiaalla hevosellaan Picasso. 23-vuotiasta ratsastajaa ei kuitenkaan nähdä Finnderbyradalla sunnuntaina, päätavoite on lauantaina hypättävässä GP-luokassa.
- Meillä on tulossa omat kansainväliset CSIO-kilpailut Tallinnassa ja toivon saavani paikan maajoukkueessa, joten kilpailen Ypäjällä vain kolmena päivänä, jotta urakka ei tule hevoselle liian raskaaksi sanoi Järvloo.

Luokka 120 cm, Prix de Urjalan Maaliaitta
isojen ponien joukkuemestaruus, 4 maata lähti

1) Ruotsi 0 + 0 = 0
Petronella Andersson / Laura Lady 0-78,39 + 0-76,53, Kajsa Rautenberg / Kings Starwill 0-86,29 + 4-83,85, Johanna Rinnesjö / Connie Laith 0-80,36 + 0-80,35, Adrian Kolgjini / Ix de L' Aulne 4-79,18 + 0-80,42
2) Tanska 12 + 4 = 16
Mie Daugaard Reimer / Edenside Sunshine 4-79,70 + 0-78,68, Camilla Ernst / Hermina 4-80,40 + 4-79,73, Martin Dinesen Neergaard / Tango 4-86,37 + 0-77,39, Josephine Toftdal Bagge / Kilconnell Sam 4-88,02 + 4-81,71
3) Norja 8 + 12 = 20
Tina Klakegg / Sir Oscar 8-74,91 + Hyl, Regine Eiklid / Steps Corry Well, 0-76,52 + 4-87,87, Lars K. Berge / Pollo 4-78,85 + 8-79,00, Oda Nordstrøm Roth /  Chakidemus 4-74,67 + 0-70,56,
4) Suomi 26 + 8 = 34
Tuuli Leivo / Adalmina'S Secret 20-101,52 + 10-93,15, Melissa Hietanen / Lisette 8-76,03 + 4-79,53, Tuisku Kivikoski / St Perhaps, 8-84,33 + 0-81,28, Emilie De La Chapelle / Park Benjamin 10-96,69 + 4-74,25 .Yllä kuvassa Tomas Kiviranta hevosellaan Line of Fire.

Luokka 120 cm, Prix de Urjalan Maaliaitta, isojen ponien joukkuemestaruus, Henkilökohtaiset tulokset, saman virhepistemäärän saavuttaneet ovat tasa-arvoisia
1)Isabel Jasmin Kristoffersen / Kanea Tanska 0-0, 1) Josephine Werne / Classic Ways Ruotsi 0+0, 1) Petronella Andersson / Laura Lady Ruotsi 0+0, 1) Johanna Rinnesjö / Connie Laith Ruotsi 0+0, 5) Regine Eiklid / Steps Corry Well Norja 4+0, 5) Kajsa Rautenberg / Kings Starwill Ruotsi 4+0, 5) Mie Daugaard Reimer / Edenside Sunshine Tanska 0+4, 5) Martin Dinesen Neergaard / Tango Tanska 0+4, 5) Oda Nordstrøm Roth / Chakidemus Norja 0+4, 5) Adrian Kolgjini / Ix de L' Aulne Ruotsi 0+4, 11) Camilla Ernst / Hermina Tanska 4+4, 11) Josephine Toftdal Bagge / Kilconnell Sam Tanska 4+4, 11) Tuisku Kivikoski / St Perhaps Suomi 0+8, 14) Lars K. Berge / Pollo Norja 8+4, 14) Solveig F Newermann / Aczint Norja 4+8, 14) Melissa Hietanen / Lisette Suomi 4+8, 17) Emilie De La Chapelle / Park Benjamin Suomi 4+10, 18) Tuuli Leivo / Adalmina'S Secret Suomi10+20, Hylätty: Meeri Sipiläinen / Marina IV Suomi Tina Klakegg / Sir Oscar Norja

Luokka 110 cm, Prix de Putkiasennus Jorma Jokinen
pienten ponien joukkuemestaruus, kaksi kierrosta, uusinta hopeasta

1) Tanska 4+0 = 0
Jessica Vinter Jensen / Dalestown Suzie Q 0-81,48 + 0-80,75, Nicklas Toelstang / Skoueboe Mana 4-81,57 + 0-72,74, Kasper H. Hansen / Skonhojs Surprice 4-73,69 + 0-73,13, Zascha Nygaard Andreasen / Zenta 0-73,19 + 0-73,23
2) Ruotsi 16, uusinta 0-98,11
Nicole Holmén / Phalcon 4-70,59 + 8-78,13 + 0-33,54, Viktor Melin / Make a Mistake Hyl + 4-72,34 + 0-36,73, Emilie Nordström / Babog Dubh 4-74,24 + 0-73,04 + 0-31,65, Karl Philip Ingvarsson / Celtic Ash 4-79,07 + 0-82,10 + 0- 32,92 
3 Norja 16, uusinta 0-99,00
Bibbi Duus / Asterix II 0-69,06 + 0-66,77 + 0-31,75,Thea Sola / Norflands Honey 8-77,61 + 4-80,58 + 0-36,42, Ninni Braathen / Miss Lizzie 4-81,15 + 8-78,25 + 0-34,65, Benedikthe Endresen / Ponita 4+75,66 + 4-75,87 + 0-32,60
4) Suomi 30
Henriikka Heiskala / Constantinus 8-70,87 + 4-67,65, Annika Brandt / Chokotoff  6-92,95 + 0-78,82, Jenni Hauhia / Tuisku 9-87,25, 8-77,37, Henna Leivo / Amin Dusty Dream 8-99,29 + 4-70,39

Luokan henkilökohtaiset tulokset
saman virhepistemäärän saavuttaneet ovat tasa-arvoisia, 20 lähti, 5 sijoittui

1) Regitze Ericsson / The Agent Tanska 0+0, 1) Jannica Stephansson / Little Wonder Ruotsia 0+0, 1) Bibbi Duus / Asterix II Norja 0+0, 1) Jessica Vinter Jensen  / Dalestown Suzie Q Tanska 0+0, 1) Zascha Nygaard Andreasen  / Zenta Tanska 0+0, 6) Nicklas Toelstang  / Skoueboe Mana Tanska 0+4, 6) Emilie Nordström  / Babog Dubh Ruotsi 0+ 4, 6) Kasper H. Hansen / Skonhojs Surprice Tanska 0+4, 6) Karl Philip Ingvarsson / Celtic Ash Ruotsi 0+4, 10) Annika Brandt  / Chokotoff Finland 0+6, 11) Mikael Wahlman / Neran V Suomi 4+4, Benedikthe Endresen / Ponita Norja 4+4, 13) Nicole Holmén / Phalcon Ruotsi 8+4, 13) Ninni Braathen  / Miss Lizzie Norja 8+4, 13)   Henriikka Heiskala / Constantinus Suomi 4+8, Thea Sola / Norflands Honey Norja 4+8, 13) Henna Leivo / Amin Dusty Dream Suomi 4+8, 18) Jenni Hauhia / Tuisku Suomi 8+9, Hylätty: Viktor Melin / Make a Mistake Ruotsi4+hyl, Johanne Sofie Erichsen Norja 9 + Hyl . Yllä kuvassa Antti Linna, Suomen estejoukkueen johtaja.

Luokka 7 Prix de Urjalan Maaliaitta 120 cm, kaksi kierrosta, saman virhepistemäärän saavuttaneet ovat tasa-arvoisia,avoin isoille poneille, NBC-joukkuekilpailu, henkilökohtaisen mestaruuden 1. osakilpailu. Lähtöjä 20, sijoittui 5.
1) Isabel Jasmin Kristoffersen / Kanea Tanska 0-0, 1) Josephine Werne / Classic Ways Ruotsi 0+0, 1) Petronella Andersson / Laura Lady Ruotsi 0+0, 1) Johanna Rinnesjö / Connie Laith Ruotsi 0+0, 5) Regine Eiklid / Steps Corry Well Norja 4+0, 5) Kajsa Rautenberg / Kings Starwill Ruotsi 4+0, 5) Mie Daugaard Reimer / Edenside Sunshine Tanska 0+4, 5) Martin Dinesen Neergaard / Tango Tanska 0+4, 5) Oda Nordstrøm Roth / Chakidemus Norja 0+4, 5) Adrian Kolgjini / Ix de L' Aulne Ruotsi 0+4, 11) Camilla Ernst / Hermina Tanska 4+4, 11) Josephine Toftdal Bagge / Kilconnell Sam Tanska 4+4, 11) Tuisku Kivikoski / St Perhaps Suomi 0+8, 14) Lars K. Berge / Pollo Norja 8+4, 14) Solveig F Newermann / Aczint Norja 4+8, 14) Melissa Hietanen / Lisette Suomi 4+8
17) Emilie De La Chapelle / Park Benjamin Suomi 4+10, 18) Tuuli Leivo / Adalmina'S Secret Suomi10+20, Hylätyt ja keskeyttäneet: Meeri Sipiläinen / Marina IV Suomi Tina Klakegg / Sir Oscar Norja

Luokka 6 Prix de Putkiasennus Jorma Jokinen 110 cm, kaksi kierrosta, saman virhepistemäärän saavuttaneet ovat tasa-arvoisia, avoin pikkuponeille NBC-joukkuekilpailu, henkilökohtaisen mestaruuden 1. osakilpailu. Lähtöjä 20, sijoittui 5.
1)Regitze Ericsson / The Agent Tanska 0+0, 1) Jannica Stephansson / Little Wonder Ruotsi 0+0, 1) Bibbi Duus / Asterix II Norja 0+0, 1) Jessica Vinter Jensen / Dalestown Suzie Q Tanska 0+0, 1) Zascha Nygaard Andreasen / Zenta Tanska 0+0,  6) Nicklas Toelstang / Skoueboe Mana Tanska 0+4, 6) Emilie Nordström / Babog Dubh Ruotsi 0+ 4, 6) Kasper H. Hansen / Skonhojs Surprice Tanska 0+4, 6) Karl Philip Ingvarsson / Celtic Ash Ruotsi 0+4, 10) Annika Brandt / Chokotoff Finland 0+6, 11) Mikael Wahlman / Neran V Suomi 4+4, Benedikthe Endresen / Ponita Norja 4+4, 13) Nicole Holmén / Phalcon Ruotsi 8+4, 13) Ninni Braathen / Miss Lizzie Norja 8+4, 13) Henriikka Heiskala / Constantinus Suomi 4+8, Thea Sola / Norflands Honey Norja 4+8, 13) Henna Leivo / Amin Dusty Dream Suomi 4+8, 18) Jenni Hauhia / Tuisku Suomi 8+9, Hylätyt ja keskeyttäneet: Viktor Melin / Make a Mistake Ruotsi, Johanne Sofie Erichsen Norja

Luokka 135 cm,Prix de Horze kaksikierrosta, junioreiden joukkuekilpailu
1) Ruotsi 4+4 2) Tanska12+4 3) Norja 14+8, 4) Suomi 20+8

Junioreiden joukkuekilpailu, henkilökohtaiset tulokset, saman virhepistemäärän saavuttaneet ovat tasa-arvoisia, lähti 20, sijoittui 6
1) Elin Uppling / Non Stop Sweden 0+0, 2) Douglas Lindelöw / Caliando Ruotsi 0+0, 3) Nikolina Savbäck / ABC Ratina Ruotsi 4+0, 3)Iselin Gjendemsjø / Pikeur Happiness Norja 4+0, 3)Thomas Majlund / Carlos Cantus Tanska 0+4, 3)Diana Kramer / Sylvana Tanska 0+4, 7) Cecilie Tofte / Wolfgang H.H Tanska 4+4 7) Evelyn Sander / Locando Ruotsi 4+4, 7) Mille Bisgaard / Lorinna Tanska 0+8, 7) Malin Hansen /Alvarito H Norja 0+8, 7) Jessica Timgren / Don Quido La Silla Suomi 0+8, 12) Victoria Gulliksen / Flower Power Norja 4+6, 12) Kiira Miinin / Talan J.W.B Suomi 8+4, 12) Petra Huru / Oracle Suomi 4+8, 13) Anna-Julia Kontio / Eafons Escape Suomi 4+8, 13) Tomas Kiviranta / Kicki-Rose  Suomi 4+8, 17)Yvonn Sletthaug / Ramina Norja 13+0, 17)Thomas Hougaard / Mr. President Tanska 5+8,
Hylätyt ja keskeyttäneet: Alexandra Bjärne / Chatezze Ruotsi, Karianne Sæten / Cortinno Norja 

Luokka 9 Prix de Icelandair
130 cm, kilpailu kahdessa vaiheessa, lähti 53, sijoittui 14

1) Ville Kulkas / Gigi Amor Suomi 0-0/41,48, 2) Ivo Ots / My Lady's Yasmine Viro 0-0/41,85, 3) Maria Heikkilä / Caricia Suomi 0-0/46,28, 4) Catharina Ehrnrooth / Chibaletta Suomi 0-0/46,69, 5) Maria Ingvarsson / Lucidor Ruotsi 0-0/47,22, 6) Sandra Burmeister / Ufra van'T Roth Suomi 0-0/51,93, 7) Mirella Lesonen / Anntila Suomi 0-0/55,19, 8) Evelyn Sander / Chopin M Ruotsi 0-0/56,07, 9) Tina Shermann / Only You Norja 0-0/56,43, 10) Meri Määttä / Patrik Suomi 0-1/57,86, 11) Sabine Korfitz Christensen / Isabella Hojrimmen Tanska 0-4/43,95, 12) Ville Kulkas / Olord Suomi 0-4/46,12, 13) Marika Rättö / Galma Suomi 0-4/46,18, 14) Anders Wemlerth / Wizard Ruotsi 0-4/47,80, 15) Melanie Vestergaard / Jo'Elle D'Arcy Tanska 0-4/48,19, 16) Joonas Vaahtera / Cincinatti Suomi 0-4/48,72, 17) Heiki Vatsel / Amerante Viro 0-4/50,26, 18) Minttu Närhi / Baumann'S Lorenzo Suomi 0-4/50,49, 19) Jenni Säynäjärvi / Radiazzia Suomi 0-5/58,90, 20) Daniel Cassoe Jakobsen / Murore Tanska 0-8/48,50, 21) Ville Peltokoski / Dino III Suomi 0-8/48,56, 22) Susanne Lewin / Sugar Ray Ruotsi 0-8/49,27, 23) Mette Jensen / Dacapo Suomi 0-8/50,79, 24) Jenny Kainulainen / Dequita Suomi 0-12/51,03, 25) Marina Ehrnrooth / Rex Suomi 0-12/69,38, 26) Sabina Timgren / M-Cohiba 2091 Suomi 4/52,80, 26) Anna-Julia Kontio / Rio Nuevo Suomi 4/49,69, 26) Maria Isolauri / Chanel II Suomi 4/53,44, 26) Tom Gordin / O'Dolo Suomi 4/52,87, 26) Mille Bisgaard / Chavanna's Blue Casino Tanska 4/50,58, 26) Catharina Dyvik / Citeaux Norja 4/56,97, 26) Iselin Gjendemsjø / Glorius Jaccomo Norja 4/51,01, 26) Stanislav Teder / Ernie Viro 4/55,39, 26) Louise Wemlerth / Spirello Ruotsi 4/50,09, 26) Tomas Kiviranta / Line Of Fire Suomi 4/50,13, 26) Petja Ahonen / Saffier Suomi 4/50,91, 26) Elin Uppling / Lucy Ruotsi 4/53,51, 38) Annika Janhunen / Internet Suomi 5/60,57, 39) Sanna Backlund / Without a Trace Suomi 7/68,75, 40) Anni Huovinen / Calvin Suomi 8/50,96, 40) Earlie Eowen / Topaas N Irlanti 8/55,24, 40) Janna Huhtanen / Montana V Suomi 8/56,81, 40) Johanna Jormakka / Kiwi II Suomi 8/50,21, 40) Katja Kaajas / Orchidee XI Suomi 8/52,94, 45) Jani Laurikainen / Examen Suomi 9/59,25, 46) Christine Raaholt / Finally Norja 11/67,32, 47) Eevi-Pirre Auvinen / Sabine B Suomi 14/79,20, Hylätyt/ keskeyttäneet: Annika Janhunen - Gidran XVI-28 Suomi, Marika Rättö / Quality King Suomi, Kiira Miinin / Sultana D Suomi, Yvonne Talamo / Camill S:t Tropez Ruotsi, Douglas Lindelöw / QTL Ruotsi, Markus Backlund / Udo van Het Beerbos Suomi

Luokka 10, Prix de If, aikaratsastus, 31 lähtöä, 8 sijoittuu
1) Mirella Lesonen / Utopie Suomi 0/75,32, 2) Evelyn Sander / Oxsona M, Ruotsi 0/79,60, 3) Jenny Kainulainen / Lena Suomi 0/80,36, 4) Douglas, Lindelöw / Carrington Ruotsi 0/80,81, 5) Cecilie Hatteland / Ginger Norja, 0/81,28, 6) Stephanie Holmen / VDL Titanic Ruotsi 0/84,71, 7) Daniel Cassoe, Jakobsen / Atlanta Tanska 1/88,79, 8) Ida Jonsson / Leonardo Ruotsi 4/73,11, 9) Susanne Corneliussen / J'arrive II Norja 4/77,18, 10) Sanna Backlund / Elektra F Suomi 4/77,41, 11) Stanislav Teder / Balt Lira Viro 4/77,77, 12)
Antti Palin / Maurice Suomi 4/79,82, 13) Maria Ingvarsson / Annie Beach Ruotsi 4/80,34, 14) Sanna Backlund / Sylvano Suomi 4/80,48, 15) Anders Wemlerth / Alva Ruotsi 4/85,10, 16) Diana Kramer / Rembrandt Enemaerke Tanska 5/89,04, 17) Mille Bisgaard / Arabella 319 Tanska 7/97,31, 18) Elina Blom / Certina Suomi 8/74,42, 19) Jenni Säynäjärvi / Rubina Suomi 8/81,41, 20) Sandra Burmeister / Cosiga Suomi 8/83,68, 21) Melanie Vestergaard / Lotus Elise Tanska 8/84,23, 22) Elin Jansson / Rousseau Ruotsi 8/84,80, 23) Ville Kulkas / Victory-M Suomi 12/99,83, 24) Johanna Rinnesjö / Baronesse
129 Ruotsi 13/89,75, 25) Cecilie Tofte / Hermes 120 Tanska 13/102,26, 26) Thomas Ehrnrooth / Amaphis Suomi 17/87,00, 27) Eevi-Pirre Auvinen / Big Capitol Suomi 18/90,48, 28) Joonas Vaahtera / Saunalahti Congressman Suomi 19/94,68, Hylätyt/ keskeyttäneet: Annika Janhunen Gidran XVI-28 Suomi, Marika Rättö / Quality King Suomi, Hanna Parikka / Lady Lucifer Suomi

Kouluratsastus

Luokka 26 Prix de Nunatak Helppo A, isojen ponien joukkuekilpailu, luokan henkilökohtaiset tulokset, lähtöjä 16, sijoittui 5
1)Nanna Skodborg Merrald / Centrum Tanska 813/71,316%, 2) Sofie Buch /
Nathan Tanska 799/70,088%, 3) Christina Moller / Casio Tanska 788/69,
123%, 4) Catrine Dufour / Moonlight Tanska 784/68,772%, 5) Elin Aspnäs
/ Tim Ruotsi 773/67,807%, 6) Marina Mattsson / Champagner W Ruotsi 763/66,930%, 7) Kristine Neverdal / Cassanova Norja 749/65,702%, 8) Linn Feldt / Stan
Ruotsi743/65,175%, 9) Tove Melin / Mustang Ruotsi 740/64,912%, 10) Elin
Björndahl / Park'S Tambour 32 NF Suomi 720/63,158%, 11) Astrid Rikheim
/ Dumbidore B Norja 719/63,070%, 12) Nora Oevstedal Knudsen / Tookwino
Norja 713/62,544%, 13) Pernille Markussen / Flying Loke Norja712/62,
456%, 14) Iina Tuomainen / Floora'S Farfadet Suomi 675/59,211%, 15)
Martina Wikström / Kotimäen Caran Elf Suomi 646/56,667%, 16) Hillevi
Huttunen / Eeli Suomi 608/53,333%

1) Tanska 70,176 %  210,527
Nanna Skodborg Merrald / Centrum 813 71,316 %, Sofie Buch / Nathan 799 / 70,088 %, Catrine Dufour / Moonlight 784 68,772 %, Christina Moller / Casio 788 / 69,123 %
2) Ruotsi 66,637 % 199,912 %
Tove Melin / Mustang 740 / 64,912 %, Linn Feldt / Stan 743 / 65,175 %,  Marina Mattsson / Champagner W 763 / 66,930 %, Elin Aspnäs Tim 773 / 67,807 %
3) Norja  63,772 %  191,316 %
Nora Oevstedal Knudsen / Tookwino 713 / 62,544 %, Astrid Rikheim / Dumbidore B 719 / 63,070 %, Pernille Markussen / Flying Loke 712 / 62,456 %, Kristine Neverdal / Cassanova 749 / 65,702 %
4) Suomi 59,679%  179,036 %
Martina Wikström / Kotimäen Caran Elf, 646 / 56,667 %,  Hillevi Huttunen / Eeli 608 / 53,333 %, Elin Björndahl / Park'S Tambour 720 / 63,158 %, Iina Tuomainen / Floora'S Farfadet, 675 / 59,211 %

Luokka 25 pienten ponien
joukkuemestaruuus Prix de Nunatak, 14 lähti, 5 sijoittui

1) Tanska 69,766 %
Josephine Lund Emerek / Lady 728/  63,860 %, Celine Dufour/ Charlie 798 / 70,000 %, Anne Tange / Kosmo Ike 764 / 67,018 %, Sofie Hougaard / Simon 824 / 72,281 %
2 ) Ruotsi 64,825 %
Anna Skeppstrsand / Foggy Love 720 / 63,158 %, Filippa Börjesson / Lyngvejens Cooper 670 / 58,772 %, Julia Aspnäs / Findus 738 / 64,737 %, Ellinor Magnusson / Paulo Pan 759 / 66,579 %
3 ) Suomi 62,193 %
Tinja De La Chapelle / Gerrig Pattern 731 / 64,123 %, Eve Viljanen / Ty'S She 708 /  62,105 %
Sandra Hintzell / Blizzard Gay Royal 688 / 60,351%,
4) Norja 58,860%
Mette Galligani Dalane / Skarti 690 / 60,526 %, Helen Aase Rokkan / Skovbjergs Carella 681 / 59,737 %, Lisa Aase Rokkan / Lundhaug's Macody 642 / 56,316%

Luokan henkilökohtaiset tulokset
1) Sofie Hougaard / Simon Tanska 824/72,281, 2) Celine Dufour / Charlie
Tanska 798/70,000%, 3) Anne Tange / Kosmo Ike Tanska 764/67,018,% 4)
Ellinor Magnusson / Paulo Pan Ruotsi 759/66,579%, 5) Julia Aspnäs / Findus
Ruotsi 738/64,737%, 6) Tinja De La Chapelle / Gerrig Pattern Suomi 731/64,123%, 7) Josephine, Lund Emerek / Lady Tanska 728/63,860%, 8) Anna Skeppstrsand / Foggy Love  Ruotsi 720/63,158%, 9) Eve Viljanen / Ty'S She Suomi 708/62,105%, 10) Mette
Galligani Dalane / Skarti Norja 690/60,526%, 11) Sandra Hintzell / Blizzard
Gay Royal Suomi 688/60,351%, 12) Helen Aase Rokkan / Skovbjergs Carella
Norja 681/59,737%, 13) Filippa Börjesson / Lyngvejens Cooper Ruotsi
670/58,772%, 14) Lisa Aase Rokkan / Lundhaug's Macody Norja 642/56,316%
Tuomaristo E: Anders Sucksdorff C: Hedevig Hauglien M: Gustaf
Svalling

Luokka 27 Prix de Biofarm Vaativa B, FEI Junioreiden henkilökohtainen ohjelma 2006, avoin junioreille, karsinta henkilökohtaisen mestaruuskilpailun finaaliin. Lähtöjä 15, sijoittui 5.
1) Iina Holopainen / Åtoftens Volanti Suomi 1349/67,450, 2) Camilla Orloff / Roi Du Ballet Tanska 1344/67,200, 3) Victoria Bergh / Corn Flex Ruotsi 1313/65,650, 4) Adrienne Bergh / Welcome Forever Ruotsi 1307/65,350, 5) Irina Nizovtseva / Duke Of Oldenburg Suomi 1304/65,200,  6) Hermine Ramel / Zoran Ruotsi 1298/64,900, 7) Rikke Bollingtoft / Celester Tanska 1276/63,800, 8) Carina Nevermann Torup / Distinctive Tanska 1274/63,700, 9) Emilia Kaikkonen / Dorado Suomi 1268/63,400, 10) Hannah Clarke / Justine O'Conner Norja 1243/62,150, 11) Saara Heikinheimo / Dons Warco Suomi 1234/61,700, 12) Madelen Hansson / Modus Vivendi Norja 1207/60,350, 13) Beatrice Fjell / Elouie II Norja 1186/59,300, 14) Katinka Zeiner / Morgan II Norja 1174/58,700, 15) Michelle Dahl Andersen / Mosegaards Rico Tanska 1151/57,550

Kuvat Ilari Rantala ja Marcus Westermark