Tutustu vaaliehdokkaisiin!
Ratsastajainliitto haluaa esitellä alue- ja kuntavaaliehdokkaita, jotka tunnistavat ja haluavat huomioida hevosalan vaikuttavuuden ja tarpeet. Haluamme, että myös jäsenistöllämme on mahdollisuus äänestää hevosalan puolesta tulevissa alue- ja kuntavaaleissa. Julkaisemme alla nämä ehdokkaat ja heidän viestinsä. Osa heistä on ehdolla sekä alue- että kuntavaaleissa. Heidät löydät ylimpänä. Alempana ovat ehdokkaat, jotka osallistuvat joko alue- tai kuntavaaleihin. Päivitämme sivua aina 28.3. asti.
Tutustu ehdokkaisiin sekä alue- että kuntavaaleissa 2025
SDP
Espoo, Länsi-Uusimaa, Helena Tiitinen, SRL:n jäsen, vaalisivu helenatiitinen.fi
"Ponit, hevoset ja talliyhteisöt ovat antaneet minulle valtavasti hyvinvointia, onnellisuutta, ystäviä ja rohkeutta. Liikuntalautakunnassa Espoossa olen ajanut hevosharrastusta."
Rovaniemi, Lappi, Maria-Riitta Mällinen, vaalisivu https://mariariitta.net/
"Olen 38-vuotias kuntapäättäjä Rovaniemeltä. Minulla on kaksi tytärtä ja luontokuvaaja puoliso. Vapaa-ajalla retkeilemme yhdessä eri puolilla Lappia. Työskentelen Palvelualojen ammattiliitossa. Olen nainen hyvinvointivaltion puolella. Toimin Rovaniemellä kaupunginvaltuutettuna ja kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtajana. Lapin hyvinvointialueella olen valtuuston jäsenenä ja johdan sosialidemokraattista valtuustoryhmää. Näen hevosalan tärkeänä osana ihmisten hyvinvoinnin lisääjänä!"
Raasepori, Länsi-Uusimaa, Ilta Hämäläinen
"Hevosten herkkyydestä ja viisaudesta voisimme kaikki oppia paljon. Hevoset luovat hyvinvointia omistajilleen ja hevosavusteisia sote-palveluita tulisi mahdollistaa kaikille, jotka niistä hyötyisivät."
Vihreät
Kangasala, Pirkanmaa, Marika Uusi-Illikainen, SRL:n jäsen, vaalisivu https://www.marikauusi-illikainen.fi
"Olen ehdolla kunta- ja aluevaaleissa, koska Kangasala tarvitsee järkevämmän arjen asiantuntijan valtuustoon. Haluan vaikuttaa minulle tärkeän kaupunkini päätöksentekoon."
Valkeakoski, Pirkanmaa, Minna Hölttä, SRL:n jäsen, vaalisivu https://www.minnaholtta.com/
"Olen mainostoimistoyrittäjä ja pyöritän pientä hevostallia Valkeakosken laitamilla. Olen ammatiltani graafikko ja yrittäjä, sivutoimeksi olen opiskellut hevostaloutta sekä maatalousyrittäjyyttä. Eläimet ja luonto ovat aina olleet lähellä sydäntäni – vapaa-ajallani toimin SEY:n eläinsuojeluneuvojana."
Petäjävesi, Keski-Suomi, Nina Hirsiaho, vaalisivu https://nina-hirsiaho7.webnode.page/?_gl=1*ggazqj*_gcl_au*NjMxMDM1NDQ2LjE3MzM3NjcyNzg
"Olen psykologi, joskus nuorempana saanut muutaman kerran olla itsekin ratsailla uljaiden hevosten kanssa metsäretkelläkin. Ennen kaikkea olen saanut nähdä, kuinka eri asiakasryhmät ovat saaneet ratsastusterapiasta itselleen kuntoutustukea (mm. CP- ja näkövammaisuuden vastapainoksi tunteen sulavasta liikkeestä) liikunnallista-, sosiaalista ja psyykkistä hyvinvointia (mm. ahdistuksen ja masennuksen taklaamiseksi), rauhoittumisen hetken (nepsy-kirjon haasteiden äärellä) ymmärtävän hevosen parissa."
Tampere, Pirkanmaa, Tiina Haukkakallio, vaalisivu https://instagram.com//haukkakallio_tiina
"Hevoset tuovat hyvinvointia elämään. Hevosten kanssa harrastaminen lisää mielenterveyttä."
Tampere, Pirkanmaa, Noora Hakulinen, vaalisivu https://noorahakulinen.fi/
"Olen harrastanut nuorempana ratsastusta, joten laji on lähellä sydäntäni. Erilaisten harrastusmahdollisuuksien turvaaminen on minulle tärkeää ja hevosharrastuksella on Suomessa pitkät perinteet, joista on hyvä pitää kiinni."
Lempäälä, Pirkanmaa, Kaisu Keisala-Kaseja, vaalisivu https://www.keisalakaseja.fi/
"Lapsena naapurissamme oli hevosia, joten ratsastus kuului meidän kaikkien kylän lapsien harrastuksiin. Aikuisena palasin ratsastuksen pariin Wienissä asuessani."
Kangasala, Pirkanmaa, Stiina Lahikainen, vaalisivu www.stiinalahikainen.fi
"Olen nuorena harrastanut ratsastusta ja hoitanut hevosia eli tiedän kuinka tärkeä tämä harrastus on monille. Myös kaksi tytärtäni ovat ratsastaneet useita vuosia. Hevosalan on tärkeää panostaa hevosten hyvinvoinnin ja hyvien olosuhteiden edistämiseen. Hevoset ovat myös ainutlaatuisia kumppaneita erilaisissa terapiatehtävissä, sitä olisi hyvä kehittää. Olen jättänyt kunnassani valtuustoaloitteen ratsastusreittien lisäämisestä. Kunnissakin voidaan siis edistää ratsastusharrastusta."
Vantaa, Vantaa-Kerava, Eva Tawasoli, vaalisivu https://evatawasoli.fi/
Pietarsaari, Pohjanmaa, Elin Sundqvist
"Minulla on pitkä tausta hevosurheilussa, ja haluan olla mukana edistää koko hevosalaa!"
Kouvola, Kymenlaakso, Jaana Lehtilä
"Itse en pääse selän vuoksi ratsastelemaan, mutta olen läheltä seurannut tyttäreni kautta alaa. Hänen ollessa vielä lapsi olen maneesin parvelta seurannut hänen kehitystään ratsastuksessa, ja sitten isompana kuskannut häntä viikottain Harjuun hevostaloutta opiskelemaan ja nyt keskustelemme jo syvällisesti, millaisesta hevostalouden aiheesta hän tekisi lopputyön HAMK:n agrologikoulutukseensa. Alan haasteet ovat siis tuttuja niin harrastus-, koulutus- kuin ammattilaisnäkökulmasta!"
Kristillisdemokraatit
Sotkamo, Kainuu, Heidi Kotilainen, SRL:n jäsen, vaalisivu https://www.facebook.com/HeidiKoti
Keitele, Pohjois-Savo, Maritta Savolainen, SRL:n jäsen
"Ratsastus hieno harrastus kaiken ikäisille. Moni nuori oppii tallilla työn teon. Hevonen myös hyvä terapeutti."
Seinäjoki, Etelä-Pohjanmaa, Piia Kattelus-Kilpeläinen, vaalisivu https://www.piiakattelus-kilpelainen.fi/
"Olen ikuinen hevoshullu ja haaveilen, että minulla olisi vielä mahdollista joku päivä omistaa oma hevonen."
Hämeenlinna, Kanta-Häme, Leo Koivula, vaalisivu https://www.kd.fi/
"Kannatan ratsastusta harrastuksena. Olen muutamien tilaisuuksien yhteydessä päässyt ratsastamaan. Hevoset ovat fiksuja eläimiä."
Hämeenlinna, Kanta-Häme, Pekka Rautalahti, vaalisivu KD.fi
"Aloitin ratsastusharrastuksen 9-vuotiaana, se jatkui 18-vuotiaaksi, mutta olen ollut mukana myös suomenhevosten kasvatus/jalostustyössä setäni kautta Ruovedella, sen jälkeen. Olin myös innokas raveissa kävijä monet vuodet. Hevoset ovat kyllä olleet sydämellä, siitä lähtien kun ensimmäisen kerran nousin alkeiskurssilla hevosen selkään. Nyt sisar jatkaa tyttäriensä kanssa minun viitoittamallani tiellä. Toivotan kaikille Ratsastajainliiton jäsenille voimia ja uskoa, asianne eteenpäin viemiseen!"
Joensuu, Pohjois-Karjala, Manu Honkanen
"Hevoset ymmärtävät enemmän kuin monet ihmiset."
Hämeenkyrö, Pirkanmaa, Krista Silmu
"Kunta voisi hyötyä runsaasta hevostoiminnasta ja tukea sitä esim.harrastussetelillä, reitistöllä, edistämällä Osaran hevosalan koulutusta yms."
Rovaniemi, Lappi, Riitta-Maija Hokkanen
"Ratsastusterapia on yksi useimpia terapiamuotoja, jota voin suositella. Moni lapsi ja nuori on siitä hyötynyt."
Janakkala, Kanta-Häme, Merja Kari
"Hevonen oli lapsemme paras terapeutti, kun oli haastavat teinivuodet. Hevoset opettavat huolenpitoa ja pitää nuoret liikkeellä."
Forssa, Kanta-Häme, Katariina Murtolahti
" Hei! Vaalieni tärkeimmät lupaukset ovat pitää pienten paikkakuntien puolta ja huoli lähipalveluista sekä etenkin oman paikkakunnan liikuntamahdollisuuksien hyvässä kunnossa pitäminen ja mahdollisimman hyvä saavutettavuus. Omissa ajatuksissani hevoset ja ponit sopivat erinomaisesti kuntoutus- ja terapiakäyttöön, ja toivon, että tämä mahdollisuus nähtäisiin paremmin ja sitä myös tuettaisiin. Olen itse ratsastanut hieman sekä lapsena että aikuisena, ja oma poikani käy ponikerhossa."
Seinäjoki, Etelä-Pohjanmaa, Pauliina Kukkonen
"Lapseni harrastaa intohimoisesti ratsastusta. On ollut mahtavaa saada yhdessä puuhata lapsen kanssa tallilla ja seurata, kuinka lapsi saa itsevarmuutta ja oppii kohtelemaan eläimiä kunnioittavasti harrastuksen myötä. Arvostan talliyrittäjiä kovasti ja haluan olla tukemassa lasten mahdollisuutta ratsastusharrastukseen."
Uurainen, Keski-Suomi, Hanna Mäkinen
"Hevosharrastukseni alkoi lapsena ja on jatkunut pitkistäkin katkoista huolimatta aina aikuisuuteen saakka. Olen nuorena omistanut hevosen ja ymmärrän, mitä sen hoito ja omistaminen vaatii. Hevosharrastus sopii kaikille ja kaikenikäisille. Hevosten kanssa oppii koko ajan uutta ja tallilla käydessä irtautuu täysin arjesta. Hevosen hoito on mitä parhainta arkiliikuntaa ja siinä sivussa saa kavereita, ulkoilua ja vuorovaikutustaitoja ihanien eläinten parissa."
Perussuomalaiset
Liperi, Pohjois-Karjala, Tiina Tikka, SRL:n jäsen
"Jaan täysin SRL:n arvot ja huomiot hevosharrastuksen yhteiskunnallisesta merkityksestä."
Ähtäri, Etelä-Pohjanmaa, Erja Gadd, vaalisivu Erja Gadd - ehdokas - Perussuomalaiset
"Tyttäreilläni on oma hevonen, joten ehdottomasti hevosasiat ovat lähellä omaakin elämää."
Raisio, Varsinais-Suomi, Sini Laine, vaalisivu https://vaalit.perussuomalaiset.fi/fi/candidate/sini-laine-1
"Hevosterapia on tehokas ja vaikuttava hoitomuoto, joka tukee monia erityisryhmiä – lapsia, nuoria ja aikuisia, joilla on psyykkisiä tai elämänhallinnan haasteita. Hevosen kanssa työskentely tarjoaa turvallisen tilan, jossa lapsi voi oppia tunnistamaan ja säätelemään tunteitaan sekä löytämään itseluottamusta ja rohkeutta. Hevoset ovat auttaneet lukuisia lapsia ja perheitä sekä toimineet merkittävinä terveyden edistäjinä."
Kemiönsaari, Varsinais-Suomi, Satu Söderström, vaalisivu https://www.satusoderstrom.fi/satu/
"Hevosen rooli hyvinvoinnissa, erityisesti mielenterveydessä, on monella tapaa ainutlaatuinen. Hevonen tarjoaa ihmiselle läsnäoloa, kuuntelua ja hyväksyntää."
Mietoinen, Varsinais-Suomi, Markus Ylis-Junttila, vaalisivu https://vaalit.perussuomalaiset.fi/fi/candidate/markus-ylis-junttila?Kunta=22791c98-1f7d-41cf-a003-a0d67ae23119&Hyvinvointialue=a1a323e1-4c0c-4445-8fd8-a4a0c009b86b&scroll=true
"Ratsastusharrastus on yhdistelmä intohimoa, taitoa ja yhteistyötä upeiden eläinten kanssa. Itse en ole uskaltautunut hevosen selkään, mutta arvostan kovasti tätä hienoa harrastusta. Ratsastusharrastus on yhdistelmä intohimoa, taitoa ja yhteistyötä upeiden eläinten kanssa. Itse en ole uskaltautunut hevosen selkään, mutta arvostan kovasti tätä hienoa harrastusta. Ratsastajat ovat määrätietoisia, sitoutuneita ja ahkeria – juuri niitä ominaisuuksia, joita tarvitaan myös yhteiskunnan rakentamisessa! Olen ehdolla kuntavaaleissa ja aluevaaleissa, koska haluan edistää vastuullista taloudenpitoa, laadukkaita lähipalveluja ja sujuvaa liikkumista – myös ratsastajille."
Turku, Varsinais-Suomi, Hannu Maja, vaalisivu https://vaalit.perussuomalaiset.fi/fi/candidate/hannu-maja
"Hevosharrastus on hyvä. Toivon, että hevosala kokonaisuudessaan tulee pysymään vahvana ja muistakaamme kuinka tärkeitä hevoset ovat olleet maamme menneisyydessä."
Lempäälä, Pirkanmaa, Jani Saikkonen, vaalisivu https://www.janisaikkonen.fi/
"Hevosharrastus on elämäntapa, hevosten kanssa voi oppia paljon ja harrastaa voi monella eri tavalla. Ratsastuksen tai jopa kilparatsastuksen lisäksi tallilla voi hoitaa, taluttaa ja osallistua muutenkin seuratoimintaan. Hevosharrastus on siis opettavainen ja paljon sisältöä tuova sekä terveellisiä elämäntapoja ja eläimiä sekä luontoa lähellä oleva ajanviete."
Hämeenlinna, Kanta-Häme, Marjut Lehtinen, vaalisivu https://vaalit.perussuomalaiset.fi/fi/profile/preview/7b65e70d-8cf1-420d-9e4e-0f9f1cc0c3da
"Näen hevosharrastuksen tarjoavan monenlaisia mahdollisuuksia niin yleisen hyvinvoinnin edistämiseksi, kuin myös erityisryhmien kuntoutus toimintaan."
Lahti, Päijät-Häme, Ville-Veikko Elomaa, vaalisivu https://vaalit.perussuomalaiset.fi/
"Tyttäreni ovat harrastaneet nuorempina ratsastusta ja itsekin harrastin sitä aikuisiällä pari vuotta. Erinomainen harrastus, jonka soisi olevan suosittu myös pojilla."
Mäntsälä, Keski-Uusimaa, Satu Lampi, vaalisivu https://vaalit.perussuomalaiset.fi/fi?Hyvinvointialue=2fd11adb-3e9d-4a76-897e-c12c85e58696&Kunta=
"Itse olen ratsastanut nuorempana, mutta tyttäreni ratsastusharrastuksen myötä ollut mukana nyt vuosia. Oma hevonen on ollut hyvä tuki nuoren elämässä ja 15-vuotiaan hevosen kanssa matka jatkuu vielä pitkään. Hän opiskelee hevosalaa, joten harrastus on antanut hyvät eväät elämässä henkisesti, fyysisesti sekä tulevaisuuden kannalta."
Espoo, Länsi-Uusimaa, Marko Kärkkäinen, vaalisivu https://vaalit.perussuomalaiset.fi/fi/profile/1384cefc-c147-49f0-a779-9767ae004773
"14-vuotiaalla pojallani on mahdollisuus käyttää viikoittain kuutta eri hevosta terapiamuodossa ja hoitaa näitä ihania eläimiä. Olen itse kokenut sen todella hienoksi mahdollisuudeksi ja se on myös pojalleni mieluista tekemistä. Hevoset ovat muutoinkin lähellä arkeamme kun käymme kävelyllä Kuninkaankartanossa kolme kuukautisen poikamme kanssa."
Espoo, Länsi-Uusimaa, Sami Wacklin, vaalisivu https://www.samiwacklin.fi/
"Olen aktiivinen raviharrastaja ja mukana kimppahevosissa. Pidän aina hevosten puolia. Mahtava ja terapeuttinen eläin."
Espoo, Länsi-Uusimaa, Marko Kääriäinen, vaalisivu www.perussuomalaiset.fi
"Pojallani on kuusi hevosta ns. terapia hevosina ja olen todennut sen erittäin hyväksi. Käymme myös Espoonkartanon maisemissa lenkillä missä ihailemme talleilla hevosia. Tyttöni harrasti myös ratsastusta ollessaan nuori."
Porvoo, Itä-Uusimaa, Sonja Perttula, vaalisivu https://vaalit.perussuomalaiset.fi/fi/candidate/sonja-perttula?Kunta=0742fa70-e26b-4bee-bfe7-9866e33fdc96&scroll=true&Hyvinvointialue=4311d492-d073-4e69-b919-54c27f2c5ee9
Ruokolahti, Etelä-Karjala, Toni Ovaska, vaalisivu https://vaalit.perussuomalaiset.fi/fi/profile/fc583633-2f06-4fce-acba-d33a27f8fbe3/profile-settings/themes
"Hevosharrastajat on tärkeä osa suomalaista kulttuuria ja ratsastustallit/ -harrastajat tekevät tärkeää työtä nuorten ja lasten hyvinvoinnin eteen ja syrjäytymisen estämiseksi. Kiitos heille."
Mikkeli, Etelä-Savo, Toni Kanerva
"Minulla oli omalla tallilla hevonen kymmenkunta vuotta ja opettelin alusta pitäen hevosten hoidon. Vieläkin on vuokralainen tallilla ja hevosten kanssa tulee tehtyä töitä."
Hämeenlinna, Kanta-Häme, Anne Hannula-Lundberg
"Isoisäni ja isäni jalostivat suomenhevoskantaa vuosisadan alussa. Isäni veli oli valmentaja, jonka myötä raviradat tulivat tutuiksi lapsuudestani."
Hämeenlinna, Kanta-Häme, Riku Kastinen
"Olen raviharrastaja ravipelien kautta. Perheessä harrastetaan ratsastusta naisväen voimin."
Hämeenlinna, Kanta-Häme, Pasi Honkanen
"Olen kiertänyt raveissa laajasti Suomessa ja myös pohjoismaissa. Kuninkuusravit ja Elitloppet ovat huikeita tapahtumia. Olin mukana pyörittämässä vuosikymmeniä sitten ravipelitoimistoa aikana, jolloin etäpelaaminen ei ollut vielä mahdollista."
Ypäjä, Kanta-Häme, Voitto Davidsson
"Hevosharrastusta pidän tärkeänä osana suomalaista yhteiskuntaa ja hevosharrastajien toiminnan kehittäminen ja tukeminen kunnallisesti sekä alueellisesti on monella tavalla kannattavaa."
Hauho, OmaHäme, Rauno Kemppainen
"Ratsastus on hyvä harrastus, minunkin tyttäret aikoinaan harrasti sitä. Oppivat kaikenlaista pikku tekemistä samalla ja tekemään päätöksiä itsenäisesti mitä eläin vaatii."
Hausjärvi, OmaHäme, Satu Hietanen
"Hevosalan ammattitaito mm. terapeuttisena hoitona psyykkisesti sairastuneelle, on saamani tiedon ja lukemani mukaan todella merkityksellistä. Hevosala tuo Hausjärvelle ytityksiä elinvoimaisuutta ja harrastusmahdollisuuksia."
Hämeenkoski, Päijät-Häme, Pia Rajala
"Hevosten kanssa tekeminen ja harrastaminen on erittäin opettava ja kehittävää. Terapiaeläimenä hevonen on huippu."
Hollola, Päijät-Häme, Ilpo Markkola
"Hevoset kuuluvat maaseutuun ,työntekoon ja harrastus toimintaan. Mielestäni hevonen luo hyvinvointia. Olen Maanviljelys teknikko koulutuksessa saanut hevosen käsittelykoulutusta Työ tehtävä tukin ja massan ajo."
Hyvinkää, Keski-Uusimaa, Arto Järvinen
"Omistan ja harrastan aktiivisesti hevosia, Hevostoiminnassa on kunnissa virkistys-, terveys- ja urheiluvaikutuksia. Olen edistänyt asiaamme reiteissä ja kaavoissa."
Siuntio, Länsi-Uusimaa, Sinikka Hussi
"Hevonen on ollut tärkeä suomalaiselle iät'ajat. Poliisihevonen rauhoittaa ja ilahduttaa niin aikuisia kuin lapsia. Hevosen käyttö terapioissa on ylivertaista."
Espoo, Länsi-Uusimaa, Sakari Tapio Räty
"Koen että ratsastuksella on Suomessa vahvat perinteet ja harrastuksen luonnonläheisyys on hyvää opetusta myös nuorille. Jos kunta voi olla lajille hyödyksi, esimerkiksi sujuvalla kaavoituksella tai lupamenettelyllä, kannattaa se ehdottomasti käyttää kaikkien luonto-mielisten hyödyksi."
Lohja, Länsi-Uusimaa, Johanna Lindgren
"Lasten ja nuorten hyvinvointi on lähellä sydäntäni ja uskon, että hevosharrastuksella voi olla esimerkiksi tuen tarpeisen lapsen hyvinvointiin suurta merkitystä."
Inkoo, Länsi-Uusimaa, Toni Korhonen
"Harrastustoiminta hevosten kanssa on monipuolista ja sitä voi harrastaa monella tasolla. Harrastus vähentää stressiä, ja tasapainottaa kiireistä elämänmenoa."
Turku, Varsinais-Suomi, Ben Koskinen
"Olen 59-vuotias eläkkeellä oleva järjestelmäasiantuntija. Arvostan järkevää päätöksentekoa. Vastuullista taloutta, välittämistä ja viisaita päätöksiä!"
Turku, Varsinais-Suomi, Juha Anttila
"Asun raviradan ja hevostallien naapurissa, näen tämän asian positiivisena."
Rautjärvi, Etelä-Karjala, Mika Hanski
"Tyttäreni lempi harrastus on ratsastus."
Sipoo, Itä-Uusimaa, Ilkka Sillanpää, vaalisivu https://www.facebook.com/IlkkaSillanpaaPS
Porvoo, Itä-Uusimaa, Kevin Servin, vaalisivu http://www.kevinservin.fi
Hauho, Hämeenlinna, Antero Roth
Espoo, Länsi-Uusimaa, Santtu Vainionpää
Sipoo, Itä-Uusimaa, Brita Ekebom
Kerava, Vantaa-Kerava, Miika Heiskanen
Salo, Varsinais-Suomi, Väinö Kallio
Kokoomus
Mikkeli, Etelä-Savo, Nina Rasola, SRL:n jäsen, vaalisivu https://www.facebook.com/vaikuttajaNinaRasola
"Olen käytännönläheinen ja vastuullinen päättäjä. Uskon sujuvaan arkeen, jossa päätöksenteko on läpinäkyvää ja palvelut toimivat."
Forssa, Kanta-Häme, Liinu Torkkel, SRL:n jäsen, vaalisivu liinutorkkel.fi
Tampere, Pirkanmaa, Timo Antikainen, vaalisivu www.timoantikainen.fi
"Kuulin huolestuttavan tiedon nuorisovaltuutetuilta: "40% Tampereen nuorista sanoo, ettei koe olevan osa mitään yhteisöä". Harrastan itse boulderointia, missä viehättää erityisesti lajin yhteisöllisyys. Lajissa ystävystyy helposti sukupolvea jopa kahta nuorempien kanssa. Haasteita, hyvinkin vaikeita seinäreittejä, ratkotaan yhdessä ja kaveria kannustetaan, eikä mukana ole voittopakkoa. Ratsastus saattaa olla hengeltään samankaltainen?"
Tampere, Pirkanmaa, Aila Dündar-Järvinen, vaalisivu https://www.ailan.info/
"Nuoruudessani olin paljon tekemisissä hevosten kanssa. Perheeni oli innokas ravien harrastaja. Lukemattomat kerrat seisoin Tampereen Hippoksen aitoja vasten nauttien raveista ja hevosista.
Hevosharrastus tuo terveyttä, hyvää mieltä ja hyvinvointia kaikille. Hevosala on merkittävä hyvinvoinnin, talouden ja tasa-arvon edistäjä Suomessa ja sen merkitys on tunnustettava myös kuntien taloussuunnittelussa.Panostamalla hevosalaan tuemme sekä perinteitä että kestävää tulevaisuutta. Teette hyvää työtä!"
Lempäälä, Pirkanmaa, Laura Rantovaara, vaalisivu jori.mantysalo@vapaa-ajattelijat.fi
Keskusta
Kontiolahti, Pohjois-Karjala, Anna-Helena Kosela, SRL:n jäsen, vaalisivu https://facebook.com/annahelena.kosela/
"Olen harrastanut ratsastusta pikkutytöstä alkaen. Ollut hevosen omistaja ja aktiivinen harrastaja. Tällä hetkellä hevosen vuokraaja ja tuntiratsastaja. Myös 12-v tyttäreni ratsastaa aktiivisesti. Harrastaminen hevosten kanssa lisää hyvinvointia ja työ vastapainoa omaan päivätyöhön."
Tervakoski, Kanta-Häme, Vilma Aho, SRL:n jäsen
"Koko elämäni hevosia harrastaneena, nyttemmin oman pienen kotitallin omistajana, olen sitoutunut asettumaan alan puolelle niin päätöksenteossa, kuin yleisessä keskustelussakin. Kotikunnassani on etenkin ratsastusharrastuksen saralla erittäin monipuolisesti palveluita - ilokseni myös uusia tai uudehkoja yrittäjiä. Oma tahtotilani on, että myös tulevaisuudessa meidän maalaismiljöötä koristaa hevosaitaukset asukkeineen, ja pienimuotoinenkin hevosyrittäjyys on kannattavaa ja ylipäätään mahdollista."
Tornio, Lappi, Toini Kärenlampi, SRL:n jäsen
"Olen aloittanut ratsastuksen tyttäreni kanssa aikuisena. Nyt tuen pojan tyttären ratsastusharrastusta. Meillä on hevonen, joka on tukenut minua haasteellisina aikoina."
Parikkala, Etelä-Karjala, Noora Pekkala, SRL:n jäsen
"Olen myös Ratsastajainliiton alueellisessa toiminnassa, Kaakkois-Suomen aluejaostossa. Roolini on nuorisovastaava sekä viestintä. Olen yrittäjä ja tuotan hevosalan palveluita, sekä toimin tienhoidollisissa tehtävissä talvisin. Teen sote alalla lähihoitajan töitä keikkajaana."
Savitaipale, Etelä-Karjala, Teija Hämäläinen, sitoutumaton, vaalisivu https://keskusta.fi/kuntavaalit-2025/ehdokkaat/savitaipale/teija-hamalainen/
"Hevosharrastus on monipuolinen liikuntamuoto, jota kannattaa ehdottomasti tukea! Kaikenikäisten ja eritaustaisten ihmisten hyvinvoinnin edistäminen luonnonläheisen harrastuksen myötä, opettaa isojen eläinten parissa turvallista toimimista, läheisyyttä ja etenkin kunnioittamista - niin eläimiä kuin auktoriteettia kohtaan."
Rovaniemi, Lappi, Jari Kokko, vaalisivu https://www.facebook.com/digitalkkari/
"Lasten- ja nuorten asiat ovat minulle tärkeitä. Mielelläni olen kuntapäättäjänä mukana kehittämässä keinoja, joilla lapsia ja nuoria saadaan ohjattua liikunnallisten harrasteiden pariin. Liikunnallisten hyötyjen lisäksi on myös havaittu, että lapsen varhainen altistuminen lemmikkieläimelle, voi vähentää astma- ja allergiariskiä. Hyvinvoivat lapset ja nuoret eivät kuormita kalliita terveyspalveluita ja tästä koituu yhteiskunnalle myös iso taloudellinen säästö."
Rovaniemi, Lappi, Kimmo Tuhkala, vaalisivu https://keskusta.fi/kuntavaalit-2025/ehdokkaat/rovaniemi/kimmo-tuhkala/
Forssa, Kanta-Häme, Jaak Viisto
Tutustu ehdokkaisiin kuntavaalissa 2025
SDP
Turku, Aada Uhlgrén, SRL:n jäsen, vaalisivu Aada Uhlgrén
"Haluan kuuluttaa erityisesti ennaltaehkäisevän harrastustoiminnan merkitystä nuorten pahoinvoinnin ehkäisemisessä. Harrastustoiminnan edellytyksistä on huolehdittava."
Helsinki, Pentti Arajärvi
"Ratsastus on hieno harrastus. Nuorempana tuli jonkin verran harrastettua. Ratsastuksen terveysvaikutukset on todettu, joten sen harrastamisen mahdollisuuksista on pidettävä kiinni."
Helsinki, Petra Vanhala, vaalisivu https://www.sdp.fi/ehdokkaat-kuntavaalit/vanhala-petra/
"Ratsastus harrastuksella tuetaan monipuolisesti mielen ja kehon hyvinvointia. Sillä lisätään liikunnallista sisältöä elämään sekä yhteisöllisyytä. Harrastus sitouttaa ja opettaa vastuullisuutta. Eläinten kanssa harrastamisella on kokonaisvaltaista hyvinvointia edistäviä vaikutuksia. Harrastamisessa myös luonto on lähellä ja sen merkitys korostuu. Pidän hevosurheilun sekä ratsastuksen tukemista tärkeänä, monia ikä- ja sosiaaliluokkia palvelevana kokonaisuutena."
Helsinki, Hanna Varis, vaalisivu https://www.facebook.com/hannavarissdphelsinki
"En ole ratsastusseuran jäsen mutta innokas hevosharrastaja. Käyn hoitamassa hevosia Vermossa ja osallistun ravikoulun toimintaan. Vermo on minulle tärkeä paikka ja pyrin vaikuttamaan parhaani mukaan siihen, että se säilyy Helsingin ja koko Suomen hevosharrastuksen keskuksena. Minulla on myös useita kimppahevosia. Minulle tärkeää on erityisesti suomenhevosten laajan geenipohjan ylläpitäminen, jotta oma kansallisrotumme kanta pysyy terveellä pohjalla. Hevosala kaikkineen saa minulta täyden tuen! "
Helsinki, Tomi Raitio, vaalisivu https://stadinkoilliset.sdp.fi/tomi
"Ratsastusta ja hevosalaa tulisi käyttää laajemmin hyödyksi mielenterveyden tukemisessa ja kuntoutuksessa. Erityisesti nuorten kohdalla kuntouttavalle toiminnalle hevosten parissa voisi olla nyt suurta tilausta. Tämän vuoksi meidän tulee luoda ja tukea rakenteita, jotka tukevat tällaista toimintaa, mahdollistavat matalammalla kynnyksellä kontaktin hevoseen ja edistävät niin ihmisen kuin hevosen hyvinvointia myös pääkaupunkiseudulla. Hevonen on upea eläin, jolla on kulttuurissamme pitkä historia."
Helsinki, David Caceres, vaalisivu https://www.sdp.fi/ehdokkaat-kuntavaalit/caceres-del-castillo-david/
"Olen 40-vuotias Kalasatamalainen, joka työskentelee monimuotoisemman ja osallistavan Helsingin puolesta. Haluan kaupungin, joka on avoin kansainvälisille osaajille, tukee innovaatioita ja paikallisia yrityksiä sekä huolehtii yhteisöistä ja lapsista. Ammatillinen kokemukseni kattaa sosiaalipalvelut, diakoniatyön, kansalaisjärjestötyön, maahanmuuttajien kotouttamisen, journalismin ja media-alan johtamisen. Haluan rakentaa Helsingin, joka tuntuu kaikille kodilta."
Helsinki, Ville Jalovaara, vaalisivu https://www.villejalovaara.net/
Vihreät
Padasjoki, Teea Hakulinen, SRL:n jäsen
Jokioinen, Satu Vainio, SRL:n jäsen
"Olen 47-vuotias kolmen lapsen äiti. Lapset ovat iältään 4 - 9 -vuotiaita. Olen naimisissa ja asumme maaseudulla peltojen keskellä. Arkea värittävät lasten lisäksi perheen hevoset, kissat, kanit ja koira. Olen harrastanut ratsastusta ja raviurheilua kohta 40 vuotta. Itselleni tärkeitä arvoja ovat rehellisyys, toisen ihmisen rajojen kunnioittaminen sekä luonnonläheisyys. Olen ratkaisukeskeinen ihminen ja haluan ymmärtää asioiden eri puolet."
Nokia, Kaisa Hautakoski, SRL:n jäsen
"Olen Hautakosken Kaisa, iloinen kiharapää, jonka voi tunnistaa tukan lisäksi kuuluvasta naurusta. Luonteeltani olen määrätietoinen ja oikeudenmukainen, välillä myös hieman nopeatempoinen, minkä lisäksi minussa on erityisherkkä ja lempeä puoli. Minut voi kohdata kylänraitilla hevosen kanssa, lavatanssilattialla tai paikallisten yhdistysten tapahtumissa. Aiemmalta koulutukseltani olen kätilö (yamk) ja hevospalveluntuottajan opintojen kautta päädyin hevostallinpitäjäksi ja yrittäjäksi."
Jyväskylä, Irene Hallamäki, vaalisivu irenehallamaki.fi
"Kunnioitan eläinten itseisarvoa ja ystävyyttä ihmisen ja eläimen välillä. Eläinten parissa harrastaminen on tärkeä osa myös tervettä luontosuhdetta."
Helsinki, Alviina Alametsä, vaalisivu https://www.instagram.com/alviinaalametsa/
"Helsinki, jossa pää ei hajoa. Puolustetaan metsiä, mielenterveyttä, koulutusta, kulttuuria ja hyvinvointia. Olen vuosaarelainen valtuutettu, kansanedustaja ja pian pienen vauvan äiti. Helsingissä pitäisi olla jonoja korkeintaan festareilla, ei mielenterveyspalveluissa. Helsingissä on avattu aloitteestani neljä avointa maksutonta Mieppi-mielenterveysklinikkaa: tuplataan määrä. Valtuutettuna olen edistänyt aloitteilla myös mm. pääsyä luontoreiteille julkisella liikenteellä ja lähiluonnon suojelua."
Orivesi, Eija Laaksonen
"Vihreä tulevaisuus, ja arki ratkaisee. Kaupunki luonto on kaikille tasapuolisesti, joten pidetään siintä huoli. Turvataa vanhuksille ja lapsille turvallinen tulevaisuus."
Perussuomalaiset
Helsinki, Kari Keskimölö, SRL:n jäsen
"Muutin takaisin Suomeen Ruotsista 2019, jossa 20 vuoden ajan toimin hevostilallisena eli tämä asia on hyvin lähellä sydäntäni. Kaksi tyttäristäni saa edelleen osan elannostaan ravi- tai ratsastusurheilusta. Toinen toimi nuoruudessaan Kari Lähdekorven tallityttönä Halmstadissa ja hänen hoitohevosensa voitti Ruotsin historian kaikkien aikojen ensimmäisen "open stretch" -startin Åbyssa (voittajakerroin oli yli 50..)"
Helsinki, Marleena Isomaa, SRL:n jäsen
Ratsastusharrastus on monen eri ikäisen kaupunkilaisen henkireikä. Harrastuksen ehtona ovat alan yrittäjät, joilla on edellytykset jatkaa toimintaasa kaupungin tai kunnan alueella. Ratsastuksen harrastaminen tulee turvata myös jatkossa.
Somero, Kristina Ambrusin, SRL:n jäsen
Helsinki, Marika Sorja, vaalisivu https://marikasorja.wordpress.com/
"Liikunnan edistäminen on jo pelkästään hyvä syy edistää hevosalaa. Mutta koska tiedän hevosharrastuksen erityisen myönteisen vaikutuksen mielenterveyteen, niin näen sen vähintään yhtä hyvänä syynä suhtautua positiivisesti hevosharrastukseen."
Helsinki, Sanna Sadeluoto, vaalisivu https://www.facebook.com/sanna.sadeluotokaariainen.7/
"Olen kasvanut Ruskeasuon tallien vieressä. Nähnyt miten paljon hevosen hoito, tunteiden näyttö ja ratsastusterapia antaa ihmisille. Erityisesti ratsupoliisilla on paikka sydämessäni."
Helsinki, Mika Raatikainen, vaalisivu www.facebook.com/mika.raatikainen.5
"Kannatan Vermon säilyttämistä ravi- ja hevosurheilulle slummirakentamisen sijaan. Hevosilla ja hevosurheilulla on hieno historia Suomessa- pidetään huolta siitä, että tulevaisuus on yhtä valoisa!"
Helsinki, Niko Laitinen, vaalisivu http://nikolaitinen.fi/
"Tavoitteena turvallinen ja asukaslähtöinen Helsinki. Asukaslähtöinen Helsinki tarkoittaa mm.sitä että voidaan tarjota mielekkäät ja monimuotoiset harrastusmahdollisuudet."
Helsinki, Teemu Makunen, vaalisivu https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/author/teemu-makunen/
"Ratsastus on paljon enemmän kuin harrastus – se on elämäntapa, intohimo ja yhteisö, joka yhdistää meitä kaikkia. Haluan edistää ratsastuksen kehitystä ja varmistaa, että niin harrastajat, kilparatsastajat kuin hevoset voivat hyvin ja saavat tarvitsemansa tuen."
Kotka, Heljä Halinen, vaalisivu https://www.facebook.com/heljahalinen.kotkalainen
"Suvussani on ollut hevososaajia ja arvostan."
Kotka, Petri Lehvonen, vaalisivu https://www.facebook.com/profile.php?id=100063895306070
"Olen syntyperäinen kotkalainen. Olen valmis tekemään kuntatasolla. Mielestäni varsinkin yrityksiä pitää saada lisää Kotkaa jotta saadaan lisää työpaikkoja. Nuoriin pitää panostaa heissä. on tulevaisuus. Matkailuun panostettava Kotkalla paljon annettavaa matkailijoillle puistoineen, Langinkoskineen merineen."
Kerava, Iiro Silvander, vaalisivu https://www.iirosilvander.kotisivukone.com
"Tiedostetaan hevoselinkeinotoiminnan, kotimaisen hevoskasvatuksen sekä suomenhevosten säilyttämisen merkitys ja säilytetään niiden rahoitus valtionapujärjestelmässä."
Hämeenlinna, Emmi Rantanen, vaalisivu https://vaalit.perussuomalaiset.fi/fi/candidate/emmi-rantanen
"Itsekin nuorena ratsastin ja hoidin hevosia kotikaupunkini Hämeenlinnan Aulangolla. Hieno harrastus ja tärkeä elinkeino mm. suomenhevoskannan säilyttämiseksi."
Taipalsaari, Sonja Kinnunen, vaalisivu vaalit.perussuomalaiset.fi
"Mielestäni hevosalan tukeminen lisää lasten ja nuorten liikunta ja harrastusmahdollisuuksia. Eläimen kanssa yhteistyössä toimiminen edistää myös vuorovaikutustaitoja, itseluottamusta ja edistää mielenterveyttä."
Hämeenlinna, Teijo Pullinen
"Vaimo on "hevoshullu". Meillä on paljon tuttuja harrastajia sekä talleja. Käydään kesäisin heinätalkoissa."
Espoo, Anna-Liisa Kuisma
"Olen maalta kotoisin ja meillä oli aina hevosia lähinnä ne olivat työhevosia, mutta minusta ne olivat ihania. Käyn usein katsomassa hevosia lähellä olevalla ratsastustallilla."
Kaarina, Marja Lunnas
"Isoisän suku oli kantakirja-suomenhevosten kasvattajia Kurkijoella. Lapsuuskodissa Pöytyällä asusti aina hevonen tallissa - ja sitä käytettiin eri töihin mm. metsätöihin. Naapurin tytöt myös ratsastivat "Kajolla". Isän mukana tuli käytyä raveissa, katsojana - hevoset ovat ihania eläimiä. Tukeni suomenhevosten kasvattajille ja hevosurheilulle lähtee sydämestä!"
Pornainen, Petteri Tiihonen
"Ratsastustoiminta on mielestäni tärkeä harrastus ja edistää kaikkien ikäryhmien terveyttä ja hyvinvointia."
Turku, Kasper Holtari
"Ratsastusharrastus on tervehenkistä ja kehittävää ajanvietettä, joka opettaa lapsille ja nuorille vastuunkantoa ja huolehtimaan elävien olentojen hyvinvoinnista. Koen, että ratsastusharrastusta tukemalla tuetaan sekä lasten ja nuorten, mutta myös hevosten hyvinvoinnin kehittämistä hevosurheilun puolella ja kannustetaan tekemään kestävämpiä valintoja näiden suhteen."
Kotka, Gerhard Koch
"Sosiaalisuuden ja liikunnallisuuden edistäminen aina kannatettava kaikissa muodoissa."
Helsinki, Tuula Salo-Männikkö
"Ratsastus kuuluu kaikille! Hevosharrastusta eikä hevosurheilua saa viedä Helsingistä pois! Lisää hevosavusteista terapiaa! Nuorille, vammaisille, mielenterveys/päihde"
Helsinki, Mikko Naakka
"Tyttäreni harrastaa ratsastusta, jonka kautta laji on tullut minulle tutuksi. Pidän ratsastusta hyvänä ja monipuolisena harrastuksena kaikenikäisille."
Helsinki, Niko Lehtinen
"Alan toimijoita tunnen jonkun verran ja tuen Hevosurheilua kyllä täysin. Hevosharrastus oltava mahdollisuus myös pääkaupunkiseudulla!"
Hamina, Jari Reinikka
"Olen ravi-ihminen ollut 1984 vuodesta lähtien.Ravitallit tuttuja paikkoja paljon raveja kierretty kouvolasta tornioon.Kimppa hevosiakin ollut useita nyt Bwt Jackpott."
Mäntsälä, Jukka Munukka
"Hevoset kuuluvat perinteiseen suomalaiseen maisemaan."
Hausjärvi, Joanna Heikkinen
Espoo, Mikko Ekström
Mynämäki, Johanna Liukko
Hollola, Marko Mikkola
Masku, Sirpa Tähtinen
Kotka, Ari-Pekka Klami
Masku, Jyri Heinonen, vaalisivu https://www.facebook.com/share/1ELMsR9pFc/
Helsinki, Harri Lehtimäki, vaalisivu https://x.com/HarriLehtimaki
Pyhtää, Raul Lehto, vaalisivu www.raullehto.ehdolla.fi
Kokoomus
Järvenpää, Emmi Suomilammi, SRL:n jäsen, vaalisivu https://suomilammi.com/
"Luuhasin lapsuuden kesät mökkinaapurin ravitallilla ja kävin monta vuotta ratsastustunneilla. Aikuisiällä olen elvyttänyt vanhan harrastukseni, kun omat tyttäret (3) aloittivat ratsastuksen asuessamme Belgiassa. Perheessämme ratsastaa siis neljä naista, joten hyvinvointivaikutukset ovat hyvin tiedossa. Hevosten kanssa touhutessa arjen murheet unohtuvat."
Jyväskylä, Riikka Saastamoinen, SRL:n jäsen, vaalisivu https://www.facebook.com/profile.php?id=100064276232049
"Olen pararatsastaja. Asioita, joita haluan edistää ovat kansanterveystyö, esteettömyys, saavutettavuus, yhdenvertaisuus, lasten ja nuorten sekä aikuisten liikuntaharrastusten tukeminen. Haluan vaikuttaa siihen, että pararatsastus nähdään yhtä arvokkaana harrastus- ja kilpailulajina, kuin vammattomienkin ratsastus."
Pirkkala, Jaana Leppä, SRL:n jäsen, vaalisivu https://www.Facebook.com/jaanaleppapirkkalankokoomus
"Ratsastustallien tilanne ei ole helppo ja kuntien täytyy tukea tallien toimintaa yhteistyöllä ja kaavoituksella. Ratsastusharrastus on mitä suurinta tasa-arvotyötä!"
Espoo, Sofia Lindfors, SRL:n jäsen, vaalisivu sofialindfors.fi
"Olen Sofia Lindfors, 18-vuotias abiturientti Espoosta. Olen ratsastanut jo pienestä pitäen ja minulla on 10-vuotias Latvian urheiluhevonen, Taneli, jolla käyn välillä kisaamassa esteitä. Mielestäni Espoon tulisi tukea hevosurheilua enemmän tulevien hankkeiden osalta. Tutkimusten mukaan alakoululaisten tyttöjen halutuin harrastus on ratsastus ja Espoon kaupungin tulisi huomioida tämä paremmin päätöksenteossa."
Juupajoki, Janetta Vettenranta, SRL:n jäsen, vaalisivu https://www.kokoomus.fi/kuntavaalit/kunnat/juupajoki/
"Hevosalanyrittäjyys on vaikeutumassa vuosi vuodelta. Hevosalan tukeminen Juupajoella ei ole vain välttämätöntä vaan myös maaseutukunnalle luontevaa ja vastuullista."
Tuusula, Nina Salmela, SRL:n jäsen, vaalisivu https://www.tuusula.fi/hallinto/nayta_ryhma.tmpl?sivu_id=1017&id=823
"Ratsastus ja muu hevosalan toiminta on kaikenikäisten erinomaista liikuntaa. Hevosen kanssa oleminen tuo mielenrauhaa ja onnellisuutta. Hevosalan toimintaedellytysten turvaaminen on tärkeää. Siksi kannustan äänestämään hevosalaa tuntevia ehdokkaita."
Nokia, Henna Savukoski, vaalisivu www.healthybusiness.fi/henna-nokian-kaupunginvaltuustoon
"Olen asunut ja toiminut yrittäjänä jo 20 vuotta, mutta hevoset ovat olleet elämässäni aina. Hevosharras on arvokas nuorille ja koko kaupungin elinvoimalle."'
Valkeakoski, Joose Koskinen vaalisivu https://www.kokoomus.fi/ehdokas/joose-koskinen/
"Kasvoin ratsastustallin ja raviradan välissä eli olen viettänyt koko lapsuuteni ja nuoruuteni hevosten parissa. Kannatan hevosharrastusta ja hevosurheilua."
Tampere, Peter Perttula, vaalisivu https://www.facebook.com/peterperttula/
"Kaksoissisareni on ollut intohimoinen ratsastaja ala-asteelta saakka. Olen seurannut hänen harrastustaan läheltä ja huomannut, miten hevonen voi toimia myös terapian ja toipumisen tukena. Mielestäni alan taloudellinen merkitys on huomattava ja on tärkeää että nyt ja tulevaisuudessa löytyy riittävästi paikkoja harrastaa. Metsästäjänä ja luonnossa liikkujana tiedän että eri harrastusten intressit saattavat aiheuttaa haasteita mm. maaston käytölle ja tätä dialogia pitäisi edistää ja edesauttaa."
Valkeakoski, Kirsi Ilta-Ollikkala, vaalisivu https://www.facebook.com/Valkeakoskenkunnallisvaaliehdokas
"Meillä on pieni maalaistalli, joka SRL:n alainen ratsastuskoulu. Suomenhevoset on myös lähellä sydäntä. Hevosharrastus on erittäin hyvä harrastus, jossa liikunta ja yhdessäolo yhdistyvät sekä monelle hevoset toimivat terapiana. Myös kaupungin elinvoimaisuuden kannalta hevosharrastusmahdollisuudet ja yritykset ovat tärkeä voimavara eritoten kehittyvän ja harrastusmahdollisuuksia mahdollistavan maaseudun säilyttämiseksi."
Pirkkala, Susanne Salomäki-Saksala, Sitoutumaton
"Ennen srl:l jäsen, tosin vuosia sitten, omistanut muutamia hevosia. Tiedän kuinka tärkeä ko harrastus, on monille eri asiakasryhmille. Ja yrittäjille."
Ylöjärvi, Petri Kivinen
"Tyttäreni on ollut hevosharrastaja yli 10 vuotta ja oma harrastehevonen on ollut jo yli 5 vuotta."
Kangasala, Tommy Oesch
"Kangasalalla on useita hevosalan toimijoita ja hyvällä suunnittelulla ja yhteistyöllä saadaan paljon hyvää aikaiseksi. Hevoset on arvokas lisä tämän päivän kaupunkilaisten luontoarvoihin. Hevosten kanssa on mahdollista liikkua luonnossa ympäristöystävällisesti ja samalla ratsastus on hyvää fyysisen kunnon ylläpitäjä."
Parainen, Kristina Nyström
"55-vuotias maalla asuva kunnallisvaaliehdokas. Lasten ja nuorten koulutus asia, joka vaatii jatkuvasti huomiomme. Koulutustason ylläpito ja parannus tarvitsee rahaa jonka varmentaminen on minulle tärkeä. Harrastukset, mm. hevosharrastus. Harrastus jonka äärellä me kaikki, iästä huolimatta opitaan ja opetetaan miten meitä kohdellaan. Niin hevosia kuin ihmisiä. Haluan varmentaa että meillä Paraisilla on kaikki edellytykset ylläpitää ja mahdollistaa monipuolinen harrastaminen."
Vesilahti, Emma Selin
"Olen harrastanut hevosia kaksi vuotiaasta asti. Koulutukseltani olen hevosenhoitaja ja kengittäjä. Hevoset ja maaseutu ovat äärettömän lähellä sydäntäni."
Keskusta
Sauvo, Jemica Kalasniemi, SRL:n jäsen
"Pienestä pitäen hevosten parissa harrastaen ja nykyään myös alan ammattiin opiskellen. Hevosten parissa kokee hyvää oloa ja joka kerta saa oppia jotakin uutta. Hevoset lohduttaa, tuo ihmisiä yhteen ja auttaa jaksamaan. Hevosharrastusta kaikille halukkaille."
Akaa, Jaana Hyytinen, SRL:n jäsen
"Elävä maaseutu on kunnan voimavara. Maaseutu tarjoaa mahdollisuuksia niin asumiseen, yrittämiseen kuin virkistäytyämiseen. Haluan edistää palveluiden säilymistä, toimivia liikenneyhteyksiä ja tukea paikallisia yrityksiä, jotta kylät säilyvät elinvoimaisina. Paikallisten yrittäjien ja yhteisöjen tukeminen vahvistaa koko kunnan taloutta ja hyvinvointia. Elinvoimainen kunta syntyy, kun maaseutu, luonto ja talous kulkevat rinnakkain. Jos jaat nämä arvot, olen sinun ehdokkaasi!"
Muurame, Päivi Kvist, SRL:n jäsen
"Olen hevosalan yrittäjä ja pitkän linjan aktiiviharrastaja, joka pitää yrittäjyyttä tärkeimpänä kunnan elinvoiman takaajana. Kaikenlainen yrittäminen on mahdollistettava kunnassa. Työpaikat ja palvelut tuovat asukkaita kuntaan. Hevosalan yrittäjyys on tietenkin lähellä sydäntä. Hevosyritykset sidosryhmineen työllistävät paljon ihmisiä ja tarjoavat erilaisia palveluita kunnan asukkaille."
Ähtäri, Kaisa Lampimäki, SRL:n jäsen
"Haluan edistää ja ylläpitää Ähtärin harrastusmahdollisuuksia. Olen aloittanut alan yrittäjänä mutta työkokemusta alalta on 18 vuotta. Tiedän hevosten vaikutuksen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin."
Kolari, Jenni Perälä, vaalisivu https://keskusta.fi/kuntavaalit-2025/ehdokkaat/kolari/jenni-perala/
"Kaikki tuki eläimille ja harrastuksiin!"
Humppila, Markus Myllymäki, vaalisivu https://keskusta.fi/kuntavaalit-2025/ehdokkaat/humppila/markus-myllymaki/
"Koko ikäni (41) olen ollut hevosten kanssa tekemisissä, tosin ravihevosten/raviurheilun kautta."
Tornio, Olli Haapaniemi, vaalisivu https://keskusta.fi/
"Hevosharrastus on niin vaativa että en oikein usko että minusta olisi ratsastamaan. Kiitos!"
Rovaniemi, Anne Ollila
"Ratsastus ja muu hevosurheilu ovat erinomaista harrastustoimintaa, joiden edistämisessä haluan olla kaikin tavoin mukana. Olen itsekin ollut koko ikäni hevosihminen."
Ypäjä, Keijo Leppänen
"Ratsastus on rentouttavaa. Hevonen kuuluu maaseudullekin."
Ranua, Kyösti Kaikkonen sitoutumaton
Hausjärvi, Marjut Vakkilainen
Tervola, Pirjo Hietala
Tutustu ehdokkaisiin aluevaaleissa 2025
SDP
Janakkala, Kanta-Häme, Pirjo Alijärvi, SRL:n jäsen, vaalisivu https://www.linkedin.com/in/pirjoalijarvi/
"Oman alueen palvelujen toimintaan vaikuttaminen on innostavaa. Raikas, napakka erilaisten näkökulmien mahdollistama keskustelu keinoista on mahdollisuus viedä asioita eteenpäin. Kohtaamisissa oppii paljon ja yhteisön punaisen langan löytäminen vaatii työtä ja sitoutunutta osallistumista vaikuttamiseen. Ratkaisujen etsiminen ongelmien listaamisen sijaan vie asioita eteenpäin. Tässä vaiheessa elämää lapsiperheen ruuhkavuodet ovat takana ja ajan jakaa työ, hevosharrastus ja vaikuttamistyö."
Rovaniemi, Lappi, Antti Liikkanen, vaalisivu http://www.anttiliikkanen.net
"Olen ollut useissa ratsatuskilpailuissa lääkärinä, nuorin tyttäreni lajia harrasti ja itse olen 5- vuotiaana -51 tippunut ”eläkeläisen” sotahevosen selästä., ”no harm”."
Kristillisdemokraatit
Savonlinna, Etelä-Savo, Kimmo Jaatila
"Näen hevosharrastuksessa ja -toiminnassa valtavan sosiaalipedagogisen potentiaalin. Se kehittää sosiaalisia taitoja, empatiaa ja tarkkaavaisuutta. Se antaa myös mielekästä tekemistä harrastusta vailla olevalle nuorelle."
Perussuomalaiset
Vihti, Länsi-Uusimaa, Krista Lindfors, vaalisivu https://www.facebook.com/share/1FMi1uiAVP/?mibextid=wwXIfr
"Hevoset ovat olleet osa elämääni 40 vuoden ja olen nähnyt niiden positiivisen vaikutuksen niin hyvinvointiin kuin kuntoutukseen. Hevostoiminta tarjoaa ainutlaatuisen tavan tukea lasten ja nuorten kehitystä jase voi parantaa itseluottamusta, tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä tarjota onnistumisen kokemuksia. Lisäksi hevosten kanssa toimiminen voi auttaa erityisesti neurokirjon lapsia ja nuoria sekä mielenterveys- ja traumakuntoutuksessa. Hevosten hyödyntäminen osana kuntoutusta olisi tärkeää."
Turku, Varsinais-Suomi, Jan Sundberg
"Olen turkulainen 58-vuotias hevosalan harrastaja. Kasvatan ravihevosia ja tällä hetkellä omistuksessani on kolme lämminveristä joista yksi on kimppahevonen. Kaikki ovat omia kasvattejani. Olen harrastanut hevosia vuodesta 1972 ja ollut mukana myös ratsastusharrastuksessa tyttärieni kautta joten tiedän kuinka tärkeä hevosala on myös nuorille. Olen myös Suomen Hevosenomistajien Keskusliiton jäsen"
Keskusta
Muonio, Lappi, Maarit Rönkkönen, vaalisivu https://www.instagram.com/maarit_muoniosta?igsh=NnM1Njd2dndmMzJm&utm_source=qr
"Tallilla toimiminen antaa elämyksiä ja taitoja kaiken ikäisille ja kykyisille. Vastuullisen toiminnan jatkuminen/kehittäminen on kannatettava asia!"
Sivu päivittyy säännöllisesti.