Kotieläintalouden parhaan käyttökelpoisen tekniikan raportti on päivitetty, mukana myös hevoset
12.4.2023
Paras käyttökelpoinen tekniikka kotieläintaloudessa -raportissa kuvataan suomalaisen kotieläintuotannon tuotantoprosesseja ja kerrotaan alan parhaista käytettävissä olevista tekniikoista (BAT). Raportissa käsitellään tekniikoita ja toimintatapoja, joilla voidaan vähentää ympäristökuormitusta.
Julkaisu sisältää hyödyllistä tietoa sekä viranomaisille että toiminnanharjoittajille. Se sisältää sikojen, siipikarjan, nautojen, lampaiden ja hevosten pidon lisäksi myös turkistarhauksen.
Suomessa luvanvaraisen ja ilmoituksenvaraisen kotieläintalouden harjoittajan on huolehdittava siitä, että toiminnassa käytetään parasta käyttökelpoista tekniikkaa, jotta ympäristön pilaantumista voidaan ehkäistä. Raportissa ei oteta kantaa lupaehtoihin, jotka ratkaistaan aina tapauskohtaisesti. Julkaisua voidaan käyttää apuna lupapäätöksien teossa, mutta ohjeena se ei ole oikeudellisesti sitova.
Aiempi kotieläintalouden BAT-raportti julkaistiin vuonna 2002, jonka jälkeen eläinsuojien koot sekä tuotantotavat ja -tekniikat ovat muuttuneet.
Raportin valmistelusta ovat vastanneet Luonnonvarakeskus ja Suomen ympäristökeskus, jotka ovat keränneet tietoa laajasti eri toimijoilta. Hanke on ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön rahoittama. Raportin ruotsinkielinen versio julkaistaan myöhemmin.
Linkki raporttiin: Paras käyttökelpoinen tekniikka kotieläintaloudessa - Valto (valtioneuvosto.fi)
Maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön tiedote. (ym.fi), julkaistu 5.4.2023
Ajankohtaista
- 24.9.2026Seurapaitapäivää juhlitaan jälleen tiistaina 29.9.
- 23.9.2026Horse Event 9. -11.10. Tampereen Messu- & Urheilukeskuksessa
- 23.9.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 39
- 23.9.2026EEF:n vuosikokous Dublinissa – yhteisiä tavoitteita ja Suomen ääni kuuluviin
- 21.9.2026Hujo käsitteli talouden sopeuttamistoimia – nykyiset kapteeni- ja valmentajasopimukset katkaistaan syyskuun lopussa
- 18.9.2026SRL hallituksen kokous 17.9.2026
- 18.9.2026Arvokilpailuvalintoja, nuorten hevosten MM, kenttäratsastus
- 18.9.2026Pararatsastuksen luokittelutilaisuus 27.-28.11.
- 17.9.2026Ympäristöopas kilpailujärjestäjille julkaistu
- 16.9.2026Tule mukaan Working Equitation -tuomarikoulutukseen 16. - 17.10.2026