Koulu- ja parakouluratsastuksen SM ratkotaan Woikoskella
6.8.2025
Koulu- ja parakouluratsastuksen Suomen mestaruudet ratkotaan Woikosken laadukkaissa ja tunnelmallisissa puitteissa Mäntyharjulla tulevana viikonloppuna 8.–10.8. Kouluratsastuksessa ratkotaan mitalit kaikissa ikäluokissa ja parakouluratsastuksessa kilpaillaan yhdistetty mestaruus.
Kouluratsastuksessa senioreiden kilpailuun potentiaalisena ennakkosuosikkina lähtee Woikoskella kaksi edellistä kultamitalia voittanut Ville Vaurio, ratsunaan Dante NL. Mukana on myös viime vuoden SM-pronssimitalisti Sirpa Degerth-Káldi San Diegolla. Yhteensä senioreiden kilpailussa on mukana kahdeksan ratsukkoa. SM-mitalit ratkotaan kouluratsastuksessa myös nuorissa, junioreissa, lapsiratsastajissa sekä poneissa.
Parakouluratsastuksen yhdistettyyn mestaruuteen ottaa osaa yhteensä viisi ratsukkoa. Mukana on muun muassa Pariisin paralympialaisissa viime kesänä kilpaillut, Ypäjän NBCH-kilpailussa kaksi henkilökohtaista kultamitalia voittanut Jonna Aaltonen Laxton for U:lla sekä kolme peräkkäistä SM-kultamitalia voittanut, hallitseva Suomen mestari Jessica Kerttunen ratsulla Duyou Mi.
Kilpailujen alustava aikataulu
Perjantai 8.8. klo 13–18
Lauantai 9.8. klo 9–17.30
Sunnuntai 10.8. klo 9–17.30
- Aikataulut, lähtölistat ja tulokset Equipe Online palvelussa
- Livelähetys katsottavissa ClipMyHorse.TV kautta, kouluratsastuksessa lauantain Grand Prix’n ja sunnuntain mitaliluokat selostaa Anne-Mari Miss
- Lisätietoa kilpailujärjestäjästä täältä
- Aiemmat Suomen mestarit: LINKKI
Ajankohtaista
- 13.1.2026Hevosalan yhdistänyt Hevosgaala pitää välivuoden vuonna 2026
- 12.1.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 3
- 8.1.2026Saana Nieminen edelleen korkeimmalla ratsastuksen maailmanlistoilla
- 8.1.2026Pararatsastuksen lajiseminaari 15.1.
- 8.1.2026Hevosten hyvinvoinnin valvonta -ohje julkaistu
- 7.1.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 2
- 2.1.2026Seuran SRL-jäsen, olethan jo käynyt Jäsenhuoneessa?
- 2.1.2026Muistilista seuran SRL-jäsenelle vuoden vaihteeseen
- 30.12.2025Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 1
- 30.12.2025Piia Pantsu-Jönsson vetäytyy HUJOsta