Tekoälyä talleille -hanke käynnistyy
3.2.2025
Suomen Hevostietokeskus ry:n tiedote
Pohjois-Savon ELY-keskus on myöntänyt Suomen Hevostietokeskukselle rahoituksen Tekoälyä talleille -hankkeelle, joka on Euroopan innovaatiokumppanuus eli EIP-hanke. Hanke toteutetaan yhteistyössä Savonia-ammattikorkeakoulun kanssa.
Käynnistyvän hankkeen tavoitteena on tuottaa kaksi koneoppimista hyödyntävää mobiilisovellusta, joita voidaan käyttää hevosten terveyden ja talliympäristön tarkkailussa. Ensimmäinen sovellus analysoi tallin normaalia äänimaailmaa ja hälyttää äänimaailmassa tapahtuvista äkillisistä muutoksista. Samalla selvitetään karkearehuruokinnan vaikutusta hevosten käyttäytymiseen. Toinen sovellus havainnoi hevosen suolistossa olevia ääniä ja tunnistaa poikkeamia äänissä. Hankkeessa kehitettävät sovellukset parantavat hevosten hyvinvointia, vähentävät tallinpitäjän työtaakkaa, säästävät kustannuksissa sekä tuovat lisäarvoa karkearehua tuottavalle viljelijälle.
Hankkeen toteutukseen on koottu innovaatioryhmä, jossa on mukana kasvinviljelytila, hevostalleja, hevosten hoidon, hyvinvoinnin ja terveyden sekä talliympäristön ja teknologian asiantuntijoita sekä hevosklinikoita. Hankkeen ohjausryhmään osallistuu laajasti eri tahojen asiantuntijoita (Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Pohjois-Savon Hevosjalostusliitto, Suomen Hippos ry, Suomen Ratsastajainliitto ry, Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry, ProAgria Itä-Suomi, Pohjois-Savon ELY-keskus).
Tekoälyä talleille -hankkeen kokonaisrahoitus on 351 797,88 euroa (Euroopan maaseuturahastosta 2023-2027). Hanke toteutetaan Pohjois-Savon ELY-keskuksen alueella 1.1.2025-30.6.2027.
Hankkeen etenemistä voi seurata hankkeen nettivisuilta: https://hevostietokeskus.fi/i/hankkeet/meneillaan-olevat/tekoalya-talleille
Lisätietoja: Projektipäällikkö Anna-Mari Olbricht, Suomen Hevostietokeskus ry, anna-mari.olbricht(at)hevostietokeskus.fi, 041 312 3782 ja Digikehityspäällikkö Aki Happonen, Savonia-ammattikorkeakoulu, aki.happonen(at)savonia.fi, 044 785 6033.
Ajankohtaista
- 2.12.2025Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 49
- 2.12.2025Hakuaikaa SRL:n Vastuullisuustyöryhmään on jatkettu 14.12. asti!
- 28.11.2025Kosteikko rakenteilla Suomen suurimman tallialueen valuma-alueelle Ypäjällä
- 24.11.2025Terveisiä Hevosyrittäjäpäivästä 2025: hevosasetus, talous, tekoäly, media ja tes
- 24.11.2025Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 48
- 19.11.2025Syyskokous 23.11. – Ratsastajainliiton vuosikokouksia säätelevät lait ja säännöt
- 18.11.2025Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 47
- 18.11.2025Iso muutos tullut raskaaseen ulkomaanliikenteeseen – rajan yli vain uusimmalla älypiirturilla
- 12.11.2025Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 46
- 10.11.2025Hevosenomistaja: tunnistatko hevosen pääntaudin?